keskiviikko 12. elokuuta 2009

Lisää valoa

Mä olen ihan hukassa, olen yksin kotona koko viikon eikä ole mitään järkevää tekemistä. Pitäisi nauttia, mutta taidan olla aika kiinni lapsissani, en osaa olla ilman niitä.

Paitsi töissä. Töistäkin piti tänään lähteä jo viideltä kun oli joku "kannan päivitys". Ja kaveritkin leikkii kotia, ei niillä ole aikaa tällaiselle hyljätylle reppanalle.

Maanantain ja tiistain oli ihan kivaa leikkiä sinkkua, kävin lenkillä (kuten kunnon ihmisen kuuluukin) ja hengailin kavereiden (niiden, jotka eivät leiki kotia) kanssa keskustassa. Tänään alkoi jo maistua puulta ja kädet löi todella tyhjää.

Siis Ikeaan. Tarkoituksena oli ostaa jotain pientä koottavaa muttei löytynyt mitään kivaa. Mulla on omituisia perversioita, tykkään bensan ja nuuskan hajusta (älkää pelästykö, en imppaa kumpaakaan) sekä aivan erityisesti tykkään koota Ikean kamoja. Joo, kipeetä. Mutta hauskaa.

Oli kotona jotain nassaroitavaa, sain vihdoin ja viimein viime kesänä ostamani lampun kiinni parvekkeen seinään. Ja se toimiikin, kyllä musta vielä sähkäri tulee.



Muuten parveke on ihan vaiheessa, en ole jaksanut paneutua. Kesäkukatkin on pääosin kaupassa, ensi keväänä sitten.

P.S Ikeassa oli pari todella-designlampun-kopiota, niistä enemmän kunhan päivittyvät Ikean sivuille. Ja missä luuraa Ikean kuvasto?

3 kommenttia:

  1. Nämä sinun sähköhommat on kyllä hauskaa luettavaa :)

    Hyvännäköinen lamppu.

    VastaaPoista
  2. Hei, tämän päivän juoksuohjelmassa lukee selvästi, että vapaapäivä, nosta jalat ylös. Siispä sohvalle/sängylle/lattialle tai minne vaan, jalat ylös ja lukemaan jotain hyvin sivistävää naistenlehteä. Tai mitä sähkärit nyt iltaisin lukee;)

    VastaaPoista
  3. Violette ehti ensin - siis ne jalat sohvalle tai sitten sinne partsille pötkölleen ja lukee jotain sähkärille sopivaa, vaikka sähköasentajien liiton lehteä tai sitten vaikka Aku Ankkaa.
    Aika himmeet noi sun perverssiot:) Mäkin tykkään kyllä koota noita Ikean tavaroita, mutta bensan haju ei iske.

    VastaaPoista