lauantai 30. marraskuuta 2013

Joulun juhliin 9 -vuotiaalle

Pikkujouluja ja muita kinkereitä on hipattu parin illan viikkotahdilla ja edessä aika monta lisää. Tänä vuonna on poikkeuksellisen paljon juhlia, joihin myös lapset ovat tulossa mukaan ja se aiheuttaa lievähköä päänsärkyä 9 -vuotiaan vaatetuksen osalta. Aiemmin on joulun ajan juhlat selvitty yksillä housuilla ja muutamalla vaihtopaidalla, mutta nyt pitäisi investoida enemmän, eikä yhtään kiinnostaisi ostaa yhtäkään kertakäyttöistä vaatetta lisää. Varsinkaan kun vaatetettavaa ei kiinnosta sitäkään vähää. "Mä en laita sitä enkä tätä enkä ainakaan mitään mitä ehdotetaan..." Tai laittaa, mutta olisi kiva, jos tekisi sen ihan vapaaehtoisesti, ilman vääntöä.



Kauluspaidat eivät oikein nappaa, pikeepaidat vielä vähemmän. Neuleet käyvät, mutta eivät tietenkään ne äidin mielestä siistimmät. Olisittepa nähneet ilmeen, kun yritin tarjota neuletakkia, voi sitä halveksunnan määrää. Housuista huolisi ne kaikkein värikkäimmät, mikä kuulostaa kivalta. Todellisuudessa ne kaikista kirkkaimman väriset chinot eivät oikein toimi. Joulunpunaiset housutkin kuulostavat tosi kivalta, mutta 9-vuotias onnistuu stailaamaan ne niin, että siitä on tyylikkyys kaukana.

Ostin pojalle uuden TH:n punaruudullisen kauluspaidan, valkoinen neuletakki on vanha ja siinä ja siinä onko liian kesäinen. Espritin tummanharmaat sammarit ovat kompromissi, äidin mielestä tarpeeksi tummat ja siistit, pojan makuun sopivan rennot. Nuo housut ovat viime vuodelta ja niitä on tullut käytettyä yllättävän paljon, yritin etsiä vastaavaa mallia seuraavassa koossa, mutta ainakaan vielä ei tärpännyt.

Kengät ovatkin sitten asia erikseen. Tänä vuonna käy flaksi eikä uusia nahkakenkiä tarvitse ostaa, koska saadaan ystäväni pojalta kerran ylipormestarin itsenäisyysjuhlissa käytetyt kengät lainaan. Talvijuhlien kengät ovat yksi ikuisuusongelma, mielestäni keväällä ja kesällä siistit ja puhtaat tennarit sopivat juhliinkin, mutta talvivaatetus vaatii vähän jäykemmät kengätkin eikä ulkokengillä kovin pitkään sisätiloissa mielellään seisoskele. Millaisilla kengillä teillä kouluikäiset pojat juhlivat talviaikaan?

tiistai 26. marraskuuta 2013

Back to Basics

HS uutisoi toissa viikolla peruskoululaisten huomattavasti heikentyneestä oppimistasosta. Uutisen taustalla on Koulutuksen arviointikeskuksen keväällä 2012 tekemä tutkimus, johon osallistui 7 800 yhdeksäsluokkalaista. Tutkimuksen tulos on vähintäänkin surullinen vaikkakaan ei yhtään yllättävä: suomalaislasten osaamisen taso on romahtanut. Tätä olen jo vuosia odottanut ja pelännyt. Itselläni ei ole minkäänlaista kasvatustieteellistä taustaa, pelkoni perustuvat täysin maalaisjärkeen ja lähipiiristä tekemiin havaintoihin (niin omien kuin muidenkin lasten suhteen).

HS:n siteeraamat tutkijat ovat sitä mieltä, että jotain pitää tehdä. Ihan varmasti pitää. Yksi kohta artikkelissa pisti omaan silmääni erityisesti:

"Tutkijoiden mukaan uudessa koulussa kaikkia oppilaita – etenkin niitä, jotka eivät saa tukea kotoa – pitäisi tukea pitkäjännitteiseen perehtymiseen. Toisaalta oppimisvälineiden pitäisi olla nuorten tärkeinä pitämiä. Myös opetusministeri Krista Kiurun mukaan nyt on korkea aika tarttua rohkeammin uusiin tapoihin järjestää opetusta esimerkiksi hyödyntämällä tieto- ja viestintätekniikkaa ja tarjoamalla positiivisia oppimiskokemuksia."
 

Siis mitä? "Oppimisvälineiden pitäisi olla nuorten tärkeinä pitämiä." Mitähän tämäkin mahtaa tarkoittaa?  Ja tämä Kiurun tarjoama malli siitä, että pitää "tarjota positiivisia oppimiskokemuksia". Ihan oikeasti, joku tolkku tähän hommaan, kyllä oppilaiden pitää itsekin nähdä jotain vaivaa oppimisen eteen. Kaikkea ei voi saada valmiina ja elämä ei aina voi olla hauskaa. Sori nyt vaan.

Asiaa on käsitellyt blogissaan myös vuoden 2013 luokanopettajaksi valittu Kai-Ari Lundell. En yhtään tiedä millainen ihminen/opettaja on kyseessä, mutta tekstin luettuani ostaisin tyypiltä käytetyn auton milloin tahansa. Osui ja upposi. Lukekaa, oikeasti järkevää tekstiä.

Itse poimin röyhkeästi Kai-Arin tekstistä sen omasta mielestäni oleellisimman syyn:

"Olisiko aika palata perusasioihin, back to basics? Opettajat opettaisivat, oppilaat opiskelisivat. Vaadittaisiin jotain."

Tässä ollaan niin asian ytimessä. Jotenkin tuntuu, että ne perusasiat ovat unohtuneet johonkin. Opettajat opettaisivat ja oppilaat opiskelisivat. Vaadittaisiin jotain. Tässä kohdin oli pitkä vuodatus näkemyksistäni asiaan, mutta ihan kaikkien vihaa en ole valmis päälleni ottamaan, joten hannarina deletoin sen. Olisiko mitenkään mahdollista, että vanhemmat hoitaisivat kasvatustyön sekä tukisivat lastensa koulunkäyntiä ja opettajille taas suotaisiin työrauha ja keskittyminen ydintoimintaan, opettamiseen? Kiitos.

"En edes muista, milloin joku oppilas olisi saanut ehdot tai jäänyt luokalle. Armovitosilla ei pitkälle pötkitä."

Ja taas asiaa. Peruskoulusta pääsevät ehdoitta läpi kaikki ja numerotkin tipahtavat lahjana taivaalta. Lukiossa homma kostautuu ja kovaa kostautuukin. Vähänkin vaativimmissa lukiossa ollaan sitten ihan susien armoilla, kun ei olla peruskouluaikana opittu niinkin yksinkertaisia asioita kuin opiskeleminen. Ja entä lukion (tai muun toisen asteen koulutuksen) jälkeen? Ei siellä ole ketään pitelemässä kädestä kiinni, että opiskelijat "kokisivat positiivisia oppimiskokemuksia"?

"Yhteiskunta on jakautunut selkeästi ainakin kolmeen yhteiskuntaluokkaan. Alimman kolmanneksen perheillä on joka tasolla vaikeaa, perheet elävät jatkuvassa taloudellisessa ahdingossa. Lapsen koulunkäynti ei enää olekaan ykkösprioriteetti."

Joo, tämä on aina tätä samaa. Ja tässä olen Kai-Arin kanssa eri mieltä. Varmasti se alin kolmannes on todella ahdingossa, mutta sen alimman kolmanneksen piikkiin ei voi laittaa kaikkea. Ei se homma yksistään siitä alimmasta kolmanneksesta ole kiinni, ylimmässä kolmanneksessakin löytyy aika paljon emmäviittikueiseookivaa -ainesta. Onko oikeasti kasvamassa kokonainen sukupolvi, jossa valtaosa kuvittelee, että kaiken pitää aina olla kivaa? Ja mitään ei voi vaatia, kun se luo negatiivisia oppimiskokemuksia?

Tiedän, kuulostan muinaisjäänteeltä. Ei haittaa, olen kuitenkin luku- ja kirjoitustaitoinen, ymmärrän jopa lukemaani. Laskeakin osaan.

Pisa -tuloksia odotellessa.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Kerrastoja 9 -vuotiaalle



Aina tämä kylmyys yllättää vaikka mentäisiin marraskuun viimeisellä viikolla.
Craftin teknisissä kerrastoissa on ihan hyvä hinta-laatusuhde, samoin Schiesserilla. Mitoitus on kummassakin mielestäni normaali. Helly Hansenin ja Peakin kerrastot ovat myös hyviä ja niissä on mielestäni aavistuksen kapeampi mitoitus, tosin niiden on hintakin hieman kovempi.

Olen mielestäni aiheesta kirjoitellut usein ennenkin ja mun piti alustaa tämäkin postaus niihin, mutta tuo blogin hakutoiminto ei niitä löytänyt. Jos joku lukija löytää, niin saa linkata.

Ja suosituksia hyviksi havaituista teknisistä kerrastoista otetaan ilolla vastaan.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Johdot jemmaan


Niitä on ihan joka paikassa. Johtoja.
Pelkästään 9-vuotiaan huoneessa on tv:n johdot, tallentavan digiboksin johto,
kahden pelikonsolin johdot, kahden laturin johdot ja telakan johto.
Kaiuttimet ja ohjaimet ovat sentään langattomia.
Muusta kämpästä puhumattakaan.
 
Meillä on ollut kaikenlaisia viritelmiä niiden hallinnointiin.
Jotkut toimivia, suurin osa ei.
Uusimmat viritykset tulevat Cabloxilta ja Twisterilta.


maanantai 18. marraskuuta 2013

Rikotut lupaukset


Tein itselleni lupauksen (taas), etten ostaisi enää yhtään mustaa neuletta. Repeatin easy knit neule tuli ihan pakottavaan tarpeeseen ja Filipan neuletakki on oikeasti todella kiva päällä.



Jotta homma ei menisi ihan mustaksi niin COS punainen neule tasapainottaa vaatekaappia. Ostin viime talvena saman mallin mustana ja olen tykännyt siitä tosi paljon. Filipan harmaa neule oli pakko-ostos, olin reissussa liian vähillä vaatteilla.


Rosemundin harmaan aluspaidan hankin nimenomaan harmaiden neuleiden alle, viime talvena meinasi pää hajota, kun epätoivoisesti nypin harmaista neuleista tarttuneita haituvia valkoisista ja mustista aluspaidoista.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Itiksen uusi Stocka

Uusi Itiksen Stocka avattiin pari viikkoa sitten ja avajaisbileet olivat viime perjantaina. Uusi on aina uusi, en oikein muuta osaa kommentoida. (Ja vanha oli tosi kulahtanut.) Tilaa on huomattavasti enemmän kuin aiemmin, mutta pikaisella tsekkauksella en uskalla väittää, että valikoima olisi sen suurempi kuin aiemminkaan, nyt tavarat ovat vaan tilavammin esillä. Uusi tavaratalo on ovaalin muotoinen ja siinä on nykyhengen tapaan valopiha keskellä. Avara ja valoisa, miinuksena se, että kakkoskerroksen joutuu kiertämään kokonaan ympäri halutessaan toiselle puolelle.

                                                                                                 Kuva Stockan sivuilta.

Meillä oli samana iltana vielä muuta menoa, joten ehdittiin olla avajaisissa vain tunnin verran eli voi olla, että puhun ihan puuta heinää, ja valikoima onkin todellisuudessa huomattavasti laajempi kuin aiemmin. Ainakin Akateemisen ja elektroniikkaosastoon valikoimaan olimme pettyneitä (minä ensimmäiseen, mies jälkimmäiseen). Ja lasten kenkäosasto on ihan käsittämättömän huono.

Itiksen Herkussa sen sijaan olen ehtinyt käymään pari kertaa ja uusi Herkku on huomattavasti isompi kuin aiemmin. Menee heittämällä ohi Jumbon ja Tapiolan Herkun ja sehän on tärkeintä. Siis se, että Herkku on isompi, ei se, että on parempi kuin muut. Uudessa Herkussa on oma pieni luomuosasto ja kokonainen hyllyrivi tarjolla gluteenittomia tuotteita, niistä plussaa.

Avajaisissa oli tarjolla syötävää ja juotavaa. Join elämäni ensimmäisen kerran  valkoista luomuviiniä ja luulen, että myös viimeisen. En nyt muista merkkiä, mutta ei ole tarpeen muistaakaan. Jouduimme lähtemään seuraaviin jo ennen kasia, joten illan parhaat otokset jäivät näkemättä. Tiedättehän: ilmainen viini nousee hattuun iästä riippumatta. Oli luomua tai ei.

Ihan positiivinen kuva jäi, ehkä kuitenkin olisin odottanut laajempaa valikoimaa... kaikkea. Toisaalta, ymmärrän hyvin, että toiveeni toteuttamiset eivät nykyisen nettiostamisen aikakautena ole kovin kannattavaa.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Kolme päivää 14,20 eurolla

Joku aika sitten unohdin lompakkoni ystäväni autoon. Auto, jossa lompakkoni turvallisesti lojui, oli pihalla, mutta autonomistaja oli lähtenyt kolmen päivän työmatkalle. Autonavaimet mukanaan. Olin kotona kolmisin lasten kanssa, miehen lisäksi myös vanhempani olivat matkoilla. Oli aika orpo olo, kun tajusin tilanteen. Ei lompakkoa, ei rahaa, ei kortteja, ei mitään.

Ystäväni isä, jolla on auton vara-avaimet, tarjoutui tulemaan Tampereelta avaamaan auton ovet ja olisi näin pelastanut meidät pulasta. En kuitenkaan tohtinut ajeluttaa seitsemänkymppistä ihmistä edestakaisin vain sen takia, että me emme kuolisi nälkään (joka oli lasten mielestä se todennäköisin vaihtoehto).

Ihan ensimmäinen vaihtoehto olisi ollut lyödä auton ikkuna sisään ja käydä hakemassa omansa pois, mutta en usko, että vakuutusyhtiö saati poliisi olisi ollut kovin tyytyväinen tähän vaihtoehtoon. Ystäväkin olisi ollut entinen.

Toki olisin voinut lainata rahaa ystäviltä tai pyytää jotakuta siirtämään Inkan tilille rahaa mutta sen vastineeksi olisin joutunut kuuntelemaan pilkkaa, ivaa ja ikuisuuksia kestänyttä naljailua. Ja sitten tuli uhovaihde päälle, kyllä me tästä selvitään, vain kolme päivää. Raavittiin kokoon kaikki irtohilut jotka kämpästä löytyivät, saaliiksi tuli 14 euroa ja 20 senttiä.
 
Kaksi päivää meni hienosti, ainoastaan autolla ajoa joutui optimoimaan ja sekin oli oikeastaan ihan hauskaa. Ensimmäistä kertaa seurasin bensan kulutusta, normaalisti ajan tunteella. 14 eurolla ei saa oikeastaan mitään. Ja ruoka maksaa. Periaatteessa tiesin sen, mutta en kuitenkaan ole tiedostanut kuinka paljon. Vihannekset jäivät kauppaan, samoin hedelmät banaaneja lukuun ottamatta.  Kolmen tomaatin hinnalla ostin mannapuuroa, jonka syöminen oli elämysmatka lapsille (ja keittäminen minulle), kumpikaan heistä ei ollut koskaan maistanutkaan sitä. Mutta hyvin maistui, ennakkoluuloista huolimatta. Pakastimen antia hyödynnettiin sen verran kuin pystyimme, kolmen mustikkarasian verran. Muuta pakastimesta ei löytynyt. Meillä ei kaapeissa ole mitään hätävaroja, ruokaa ostetaan tarpeen mukaan. Pastaa ja riisiä löytyi, useampaa sorttia. Kolmantena päivänä sijoitin jopa viimeiset neljä euroa broilerifileisiin: vähän kun sovelsi, niin kummasti kahdesta fileestä kolme henkilöä söi. Onneksi mitään ylimääräistä ei ollut pakko ostaa, niin kahvia kuin vessapaperiakin löytyi kotoa.

Kolme päivää meni hienosti ja olemme kaikki edelleen elossa. Myönnän, että sain jopa kiksejä asiasta.  ”Tänään olen kuluttanut vain 4,20 euroa”, se oli hieno fiilis. Jos tämä olisi joka viikkoista, tai jos pakottavaan tarpeeseen rahaa ei olisi saatavilla, niin siitä olisi hienous kaukana, mutta tällaisena pakollisena empiirisenä kokeiluna kokemus oli jopa palkitseva. Ainoa negatiivinen kokemus jäi perheen pienimmälle: tapahtuneesta on jo kuukausi aikaa, mutta poika kyselee edelleen päivittäin ”onko meillä rahaa” ja varmuuden vuoksi käy joka ilta tarkistamassa, että laukustani löytyy lompakko. Taisi kuitenkin perusturvallisuudentunne järkkyä.

Ajattelin jalostaa tätä kokeilua vähän pidemmälle: mikä on minimi millä pärjää esimerkiksi kuukauden? Taidan kuitenkin odottaa siihen asti, että tuolla nuorimmaisellakin on kapasiteettia ymmärtää tilanne.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Golden Goose

Olen etsinyt 9 -vuotiaalle sneaker-mallisia talvikenkiä ja meinasin heittää jo kirveen kaivoon, kun sopivia ei tuntunut löytyvän.
 
Nuorison suosimia Golden Gooseja saa myös lasten mallistosta ja hinta on kolmasosan aikuisten mallista*. Tässä mallissa on paksu mikä-lie-villakarvavuori, toivottavasti näillä tarkenee talvellakin.


* Miesten ja naisten mallit maksavat 400 eurosta ylöspäin, itse maksoin näistä n. 140 euroa. En huomaa mallissa mitään eroa ja kokokin on 38 eli siitäkään ei ole kiinni. Kai siinä hinnoittelussa joku logiikka kuitenkin on.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Armani for Eyes


Ostin itselleni uuden Armanin Eyes to Kill ripsivärin. Mulla on ollut samaa aiemminkin ja tykkään kovasti, harja on helppo, yksi veto riittää eikä aine paakkuunnu ripsiin. Ostin myös High Precision Retouch peiteaineen.  En voi väittää olevani kovin kokenut peiteaineiden käyttäjä ja nyt ihmettelenkin miksi en? Ikää lähtee heittämällä viisi vuotta pois, kun tummia silmänalusia vähän peittää. Kyllähän mä asian periaatteessa tiesin, mutten ole saamattomuuttani tehnyt asian eteen mitään. Peiteaineessa on mukana sivellin ja myyjä vielä opasti miten se toimii.

 
Samalla reissulla ostin myös sävy-sävyyn Eye Make Up – meikinpoistoaineen. Olen etsinyt sopivaa, ei silmiä ärsyttävää vedenpitävän meikinpoistoainetta jo pitkään ja luulen, että olen sen nyt löytänyt. Meikki (mun tapauksessa ripsiväri) irtoaa helposti eikä silmiin jää öljymäistä tunnetta. Plussaa pullon ulkonäöstä.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Cube Co. ja Global Girl kosketusnäyttösormikkaat

Jokin aika sitten etsin kokonahkaisia kosketusnäyttösormikkaita itselleni. Täällä asiasta kyselin ja Hanna Turusta vinkkasi Tigerin sormikkaista. Kiitos Hannalle ja Hannan siskolle, mulla on nyt omani. Kiitos myös nelikymppiselle ystävälleni, joka täysin pyyteettömästi ja pyytämättä toimi personal shopperinani ja lähetti dataa siitä, että myös Stockalta löytyy kosketusnäyttöystävällisiä nahkasormikkaita. Näin sai mieskin omansa. Ja vanhempien ja appivanhempien joululahjaongelma on ratkaistu. En ikinä ole ollut näin ajoissa.


Täysin sattumalta, en älynnyt edes etsiä, löysin kosketusnäyttösormikkaat myös pahnan pohjimmaiselle: Stockan Cube Co. mallistosta löytyy myös lapsille neulesormikkaita, joilla onnistuu puhelimen käyttökin. Tytöille löytyy omissa väreissään Globalin mallistosta. Vielä kun löytyisi junnukokoja myös paksummista versioista, niin elämä olisi varsin mallillaan.


Samalla reissulla mukaan tarttui  Luksulle Bartsin talvihanskat. Ei mitään käsitystä miten nämä toimivat, mutta kokeillaan. Meillä on ollut aikaisempina vuosina lähinnä Inkalla Bartsin pipoja ja lapasia, jotka ovat olleet varsin hyvälaatuisia (nokkelampi tietty neuloisi mieleiset itse).