Back to Basics

HS uutisoi toissa viikolla peruskoululaisten huomattavasti heikentyneestä oppimistasosta. Uutisen taustalla on Koulutuksen arviointikeskuksen keväällä 2012 tekemä tutkimus, johon osallistui 7 800 yhdeksäsluokkalaista. Tutkimuksen tulos on vähintäänkin surullinen vaikkakaan ei yhtään yllättävä: suomalaislasten osaamisen taso on romahtanut. Tätä olen jo vuosia odottanut ja pelännyt. Itselläni ei ole minkäänlaista kasvatustieteellistä taustaa, pelkoni perustuvat täysin maalaisjärkeen ja lähipiiristä tekemiin havaintoihin (niin omien kuin muidenkin lasten suhteen).

HS:n siteeraamat tutkijat ovat sitä mieltä, että jotain pitää tehdä. Ihan varmasti pitää. Yksi kohta artikkelissa pisti omaan silmääni erityisesti:

"Tutkijoiden mukaan uudessa koulussa kaikkia oppilaita – etenkin niitä, jotka eivät saa tukea kotoa – pitäisi tukea pitkäjännitteiseen perehtymiseen. Toisaalta oppimisvälineiden pitäisi olla nuorten tärkeinä pitämiä. Myös opetusministeri Krista Kiurun mukaan nyt on korkea aika tarttua rohkeammin uusiin tapoihin järjestää opetusta esimerkiksi hyödyntämällä tieto- ja viestintätekniikkaa ja tarjoamalla positiivisia oppimiskokemuksia."
 
Siis mitä? "Oppimisvälineiden pitäisi olla nuorten tärkeinä pitämiä." Mitähän tämäkin mahtaa tarkoittaa?  Ja tämä Kiurun tarjoama malli siitä, että pitää "tarjota positiivisia oppimiskokemuksia". Ihan oikeasti, joku tolkku tähän hommaan, kyllä oppilaiden pitää itsekin nähdä jotain vaivaa oppimisen eteen. Kaikkea ei voi saada valmiina ja elämä ei aina voi olla hauskaa. Sori nyt vaan.

Asiaa on käsitellyt blogissaan myös vuoden 2013 luokanopettajaksi valittu Kai-Ari Lundell. En yhtään tiedä millainen ihminen/opettaja on kyseessä, mutta tekstin luettuani ostaisin tyypiltä käytetyn auton milloin tahansa. Osui ja upposi. Lukekaa, oikeasti järkevää tekstiä.

Itse poimin röyhkeästi Kai-Arin tekstistä sen omasta mielestäni oleellisimman syyn:

"Olisiko aika palata perusasioihin, back to basics? Opettajat opettaisivat, oppilaat opiskelisivat. Vaadittaisiin jotain."

Tässä ollaan niin asian ytimessä. Jotenkin tuntuu, että ne perusasiat ovat unohtuneet johonkin. Opettajat opettaisivat ja oppilaat opiskelisivat. Vaadittaisiin jotain. Tässä kohdin oli pitkä vuodatus näkemyksistäni asiaan, mutta ihan kaikkien vihaa en ole valmis päälleni ottamaan, joten hannarina deletoin sen. Olisiko mitenkään mahdollista, että vanhemmat hoitaisivat kasvatustyön sekä tukisivat lastensa koulunkäyntiä ja opettajille taas suotaisiin työrauha ja keskittyminen ydintoimintaan, opettamiseen? Kiitos.

"En edes muista, milloin joku oppilas olisi saanut ehdot tai jäänyt luokalle. Armovitosilla ei pitkälle pötkitä."

Ja taas asiaa. Peruskoulusta pääsevät ehdoitta läpi kaikki ja numerotkin tipahtavat lahjana taivaalta. Lukiossa homma kostautuu ja kovaa kostautuukin. Vähänkin vaativimmissa lukiossa ollaan sitten ihan susien armoilla, kun ei olla peruskouluaikana opittu niinkin yksinkertaisia asioita kuin opiskeleminen. Ja entä lukion (tai muun toisen asteen koulutuksen) jälkeen? Ei siellä ole ketään pitelemässä kädestä kiinni, että opiskelijat "kokisivat positiivisia oppimiskokemuksia"?

"Yhteiskunta on jakautunut selkeästi ainakin kolmeen yhteiskuntaluokkaan. Alimman kolmanneksen perheillä on joka tasolla vaikeaa, perheet elävät jatkuvassa taloudellisessa ahdingossa. Lapsen koulunkäynti ei enää olekaan ykkösprioriteetti."

Joo, tämä on aina tätä samaa. Ja tässä olen Kai-Arin kanssa eri mieltä. Varmasti se alin kolmannes on todella ahdingossa, mutta sen alimman kolmanneksen piikkiin ei voi laittaa kaikkea. Ei se homma yksistään siitä alimmasta kolmanneksesta ole kiinni, ylimmässä kolmanneksessakin löytyy aika paljon emmäviittikueiseookivaa -ainesta. Onko oikeasti kasvamassa kokonainen sukupolvi, jossa valtaosa kuvittelee, että kaiken pitää aina olla kivaa? Ja mitään ei voi vaatia, kun se luo negatiivisia oppimiskokemuksia?

Tiedän, kuulostan muinaisjäänteeltä. Ei haittaa, olen kuitenkin luku- ja kirjoitustaitoinen, ymmärrän jopa lukemaani. Laskeakin osaan.

Pisa -tuloksia odotellessa.