tiistai 26. marraskuuta 2013

Back to Basics

HS uutisoi toissa viikolla peruskoululaisten huomattavasti heikentyneestä oppimistasosta. Uutisen taustalla on Koulutuksen arviointikeskuksen keväällä 2012 tekemä tutkimus, johon osallistui 7 800 yhdeksäsluokkalaista. Tutkimuksen tulos on vähintäänkin surullinen vaikkakaan ei yhtään yllättävä: suomalaislasten osaamisen taso on romahtanut. Tätä olen jo vuosia odottanut ja pelännyt. Itselläni ei ole minkäänlaista kasvatustieteellistä taustaa, pelkoni perustuvat täysin maalaisjärkeen ja lähipiiristä tekemiin havaintoihin (niin omien kuin muidenkin lasten suhteen).

HS:n siteeraamat tutkijat ovat sitä mieltä, että jotain pitää tehdä. Ihan varmasti pitää. Yksi kohta artikkelissa pisti omaan silmääni erityisesti:

"Tutkijoiden mukaan uudessa koulussa kaikkia oppilaita – etenkin niitä, jotka eivät saa tukea kotoa – pitäisi tukea pitkäjännitteiseen perehtymiseen. Toisaalta oppimisvälineiden pitäisi olla nuorten tärkeinä pitämiä. Myös opetusministeri Krista Kiurun mukaan nyt on korkea aika tarttua rohkeammin uusiin tapoihin järjestää opetusta esimerkiksi hyödyntämällä tieto- ja viestintätekniikkaa ja tarjoamalla positiivisia oppimiskokemuksia."
 

Siis mitä? "Oppimisvälineiden pitäisi olla nuorten tärkeinä pitämiä." Mitähän tämäkin mahtaa tarkoittaa?  Ja tämä Kiurun tarjoama malli siitä, että pitää "tarjota positiivisia oppimiskokemuksia". Ihan oikeasti, joku tolkku tähän hommaan, kyllä oppilaiden pitää itsekin nähdä jotain vaivaa oppimisen eteen. Kaikkea ei voi saada valmiina ja elämä ei aina voi olla hauskaa. Sori nyt vaan.

Asiaa on käsitellyt blogissaan myös vuoden 2013 luokanopettajaksi valittu Kai-Ari Lundell. En yhtään tiedä millainen ihminen/opettaja on kyseessä, mutta tekstin luettuani ostaisin tyypiltä käytetyn auton milloin tahansa. Osui ja upposi. Lukekaa, oikeasti järkevää tekstiä.

Itse poimin röyhkeästi Kai-Arin tekstistä sen omasta mielestäni oleellisimman syyn:

"Olisiko aika palata perusasioihin, back to basics? Opettajat opettaisivat, oppilaat opiskelisivat. Vaadittaisiin jotain."

Tässä ollaan niin asian ytimessä. Jotenkin tuntuu, että ne perusasiat ovat unohtuneet johonkin. Opettajat opettaisivat ja oppilaat opiskelisivat. Vaadittaisiin jotain. Tässä kohdin oli pitkä vuodatus näkemyksistäni asiaan, mutta ihan kaikkien vihaa en ole valmis päälleni ottamaan, joten hannarina deletoin sen. Olisiko mitenkään mahdollista, että vanhemmat hoitaisivat kasvatustyön sekä tukisivat lastensa koulunkäyntiä ja opettajille taas suotaisiin työrauha ja keskittyminen ydintoimintaan, opettamiseen? Kiitos.

"En edes muista, milloin joku oppilas olisi saanut ehdot tai jäänyt luokalle. Armovitosilla ei pitkälle pötkitä."

Ja taas asiaa. Peruskoulusta pääsevät ehdoitta läpi kaikki ja numerotkin tipahtavat lahjana taivaalta. Lukiossa homma kostautuu ja kovaa kostautuukin. Vähänkin vaativimmissa lukiossa ollaan sitten ihan susien armoilla, kun ei olla peruskouluaikana opittu niinkin yksinkertaisia asioita kuin opiskeleminen. Ja entä lukion (tai muun toisen asteen koulutuksen) jälkeen? Ei siellä ole ketään pitelemässä kädestä kiinni, että opiskelijat "kokisivat positiivisia oppimiskokemuksia"?

"Yhteiskunta on jakautunut selkeästi ainakin kolmeen yhteiskuntaluokkaan. Alimman kolmanneksen perheillä on joka tasolla vaikeaa, perheet elävät jatkuvassa taloudellisessa ahdingossa. Lapsen koulunkäynti ei enää olekaan ykkösprioriteetti."

Joo, tämä on aina tätä samaa. Ja tässä olen Kai-Arin kanssa eri mieltä. Varmasti se alin kolmannes on todella ahdingossa, mutta sen alimman kolmanneksen piikkiin ei voi laittaa kaikkea. Ei se homma yksistään siitä alimmasta kolmanneksesta ole kiinni, ylimmässä kolmanneksessakin löytyy aika paljon emmäviittikueiseookivaa -ainesta. Onko oikeasti kasvamassa kokonainen sukupolvi, jossa valtaosa kuvittelee, että kaiken pitää aina olla kivaa? Ja mitään ei voi vaatia, kun se luo negatiivisia oppimiskokemuksia?

Tiedän, kuulostan muinaisjäänteeltä. Ei haittaa, olen kuitenkin luku- ja kirjoitustaitoinen, ymmärrän jopa lukemaani. Laskeakin osaan.

Pisa -tuloksia odotellessa.

11 kommenttia:

  1. Oot niin ytimessä. t. erkkaope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenko? Kiitos tästä uskonvahvistuksesta, välillä olen miettinyt, että en vaan tajua. Mutta jos sinä ammattilaisena olet samaa mieltä, niin jatkan omaa mantraani:)

      Poista
  2. Mä olen niin samaa mieltä sun kanssasi!!
    Rose

    VastaaPoista
  3. Mä oon tosi kamalan ilkee ja ankee äiti, 2-luokkalaisen lukeminen vähän takkuaa ja pakotan tytön lukemaan vartin päivässä ääneen. Onneksi käytiin open kaa "kehityskeskustelu", ja ope sitä suositteli, voin nyt tytöllekin sanoa, et "ope käski" ;).

    Kyllä se vaan näin on, että työtä koulun eteen on tehtävä. Meillä viime vuosi oli aikamoista "valtataistelua" tytön kanssa: vääntöä läksyistä, lukemisesta, käyttäytymisestä. Jaksoin tapella, ja voitin! Nyt kaikki sujuu oikein leppoisasti. Vanhemmilleni kiitos peritystä jääräpäisyydestä, muuten varmaan olisin heittänyt viime vuonna hanskat tiskiin, ja lapsesta olisi kasvanut epäkelpo tapaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistan miten meillä Luksun kanssa käytiin vääntöä tästä lukemaan opettelusta ensimmäisellä luokalla. Ja kyse ei olut oppimisvaikeuksista vaan ihan silkasta kiinnostuksen puutteesta. Luki ja kirjoitti sujuvasti sanoja "ibrahimovic" ja "ovechkin" mutta esim. "kukka" sanana oli ylivoimaisen vaikea :) Opettaja rauhoitteli ja sanoi, että lukutaito tulee kun on tullakseen, ja niinhän se tuli, homma napsahti "yhtenä kauniina päivänä".

      Tänä syksynä hankaluuksia on tuottanut englannin kieli. Oli sitä mieltä, ettei sitä osaa eikä opi (kaikki pitäisi osata heti ja täydellisesti). Läksyjen teko oli niin vasurilla tehtyä, eikä kärsivällisyys riittänyt alkuunkaan, kun ei edes yrittänyt. Onneksi pojalla on aavistuksen kärsivällisempi isosisko, joka sitten opetti pikkuveljelleen miten homma toimii. Eilen autossa ilahtuneena totesi, että "mä oon oppinut tosi paljon tänä syksynä". Niin, kyllähän sitä oppii, jos yrittää:)

      Poista
  4. meillä tehdään työtä ainakin nyt ekan koululaisen kanssa jolle kaikki sanat joissa on enemmän kuin kolme kirjainta, tuottaa hankaluuksia. onneksi tää oli tiedossa jo ennen koulun alkua joten pehmeä lasku vanhemmille ;)
    vaan mikä on liikaa ekaluokkaiselta vaatia, kun sitä harjoitellaan koulussa ja kotona tehdään läkdyt, mutta mitäs muuta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on ihan eri asia, jos lapsella on oppimisvaikeuksia. Tekstini ei missään tapauksessa ole tarkoitus loukata ketään, jolla on oikeita vaikeuksia (mukavuudenhalua ja laiskuutta en laske oikeisiin tuen tarpeisiin;).

      Käsittääkseni nykyään osataan tukea ja auttaa erityistä tukea tarvitsevia lapsia ihan eri tavalla kuin ennen vanhaan, jolloin esim. lukihäiriötä ei opetuksessa otettu millään tavalla huomioon. Eli onhan tässä paljon edistystäkin tapahtunut:) Tsemppiä teille!

      Poista
    2. itse osasin lukea ennen kouluun menoa, ja luin niin paljon että paristi kirjaston tädit varovaisesti kysyi että ehditkö lukea nuo kaikki mitä kerralla aina lainaat.
      tää on nyt selkeästi perheen isoin asia minulle, miehen mielestä J oppii lukemaan sittenkun oppii, kerran saa asiaan apua niin mun pitäisi oppia vähän huolettomammaksi.
      mun äiti sai lukihäiriöön apua ekaa kertaa yli 40vnä kun oli alaa vaihtamassa, oli hitusen hankalat tentit kun ei tajunnut mitä vaadittiin. sitten suullisesti jos tentattiin niin kaikki asiat tuli ns apteekin hyllyltä. sanoi että vaati kyllä työtä saada apua, mutta nyt on asiat paljon helpommin kuin vuosikymmeniä sitten

      Poista
  5. Hyvä kirjoitus johon on helppo yhtyä. Surullisinta on silti se millaisia vanhempia ja sitä kautta esimerkkejä tästä maasta nykyään löytyy. Onko katsottu liikaa amerikkalaista huttua vai mistä kiven kolosta tai takapuolesta vedetään jopa rikosilmoituksia milloin opettajia milloin luokkakavereita vastaan?? :O Ole siinä nyt sitten pätevä opettaja kun puolet ajasta joutuu olemaan järjestyksenpitäjänä ja toisen puolet vastailla vanhempien "tärkeisiin" kysymyksiin. Kärjistystä tietysti samalla tavoin kuin postauksesi osittain mutta paljon myös paikkansa pitävää. En tokikaan halua ajaa sellaisia opettajia jotka vielä 1980-luvullakin tukasta todella repimällä tms tavalla hoitivat auktoriteetin puutteen mutta jotain tälle asialle on tehtävä ja pian. Myös sen suhteen ettei koulun puolelta jatkuvasti vaadita vanhempia osallistumaan koulun asioihin, sillä varauksella ettei sitten myöskään voitaisi protestoida lapsellisesti jos opettajan ratkaisut ei miellytä, ainakaan siinä muodossa missä oma piltti ne kotona kertoo...Jokainen hoitaisi oman tonttinsa, vanhemmat siten että lapset osaavat käyttäytyä ettei koulussa tarvitse sellaiseen aikaa tuhlata.

    Silti tuntuu että itse on saanut onnenpotkun näin seitsemänkymmentäluvun lapsena ja kasikymmentäluvun nuorena; me todella toteltiin opettajia, tästä usein keskustellaan ettei hurjimmatkaan tyypit olisi kuvitelleet edes yläkoulussa haistattelevansa mies- saati naisopettajia! Muutenkin epäkunnioittavasta käytöksestä oli tullut kotona huutia, tätä nykyäänhän asia on tosiaan päinvastoin, ja kakrut tehostaa opettajien aseman tukaloittamista näillä kännykkäkamerakiristämisillä "Et sä meille mitään voi, me otetaan sun tekemisistä kuvaa!" Aikuisten pitäisi nyt ottaa koko vastuu ja asettaa lapset sille paikalle mille ne kuuluu, fiksusti tietenkin eikä väkivalloin, eli heidän vastuulleen mutta myös siten että viime kädessä täysikäiset määrää huollettaviensa yli.

    Sekavaa höpinää mutta tämä asia on kiehuttanut itseä jo pitkään. Kuten sanoit, varsinkin tämä röyhkeä ylenkatse opettajia kohtaan jossa vanhemmat vielä typerästi tukevat takana on kuulemma opettajatuttavani mukaan yleisintä juuri itseään paremmiksi luulevien varakkaampien parissa. Sinällään aivan käsittämätöntä, jotenkin kuvittelisi fiksuuden siellä voittavan...

    Kiitos hyvästä aiheesta ja uskalluksesta ottaa esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä kommentti, olen täysin samaa mieltä. Palaan tähän vielä paremmalla ajalla, kun ehdin kirjoittamaan pidemmän vastauksen. Mutta kiitos tästä!

      Poista