Tässä pientä vinkkiä tulevien ekaluokkalaisten vanhemmille
siitä, miten pienet pojat pukeutuvat kouluun. Ainakin meilläpäin. Ja ainakin ne
palloa potkivat yksilöt.
Luksulla ei pukeutuminen juurikaan muuttunut kouluun
mennessä, ”tyyli” on pysynyt edelleen samana kuin mitä se on ollut viime
vuodet. Alkusyksystä päällä on sään mukaan farkut/shortisit/cargot/chinot ja
t-paita/huppari/college. Housujen ainoa
vaatimus on se, että niissä on helppo juosta. Verkkareissa ei kouluun mene kuin niinä
päivinä jolloin lukujärjestyksessä on liikuntaa. Tähän saattaa tulla muutos,
koska koulun isommat pojat tuntuvat kulkevan verkkareissa kesättalvet. Käsittääkseni kaikissa koulussa on ulkoliikuntaa niin kauan kuin säät sallivat. Suihkussa käydään vain sisäliikuntatuntien jälkeen. Kahdella
vaatekerralla pyrin olemaan kikkailematta niin kauan kuin mahdollista.
Vaatteilla on taipumus kadota.
Jalassa helposti puettavat tennarit/skedet/lenkkarit. Myöhemmin
syksyllä välikausigoret tai muut vedenpitävät kengät. Luksu ei edelleenkään
osaa solmia kengännauhoja. Kynä, sakset ja leipäveitsi pysyvät jo
hyvin käsissä (sekä oikeassa että vasemmassa) mutta kengännauhat ovat ihan
ydinfysiikkaa. Ei vaan osaa. Tai me ei osata opettaa. Tarrallisia kenkiä en ole enää koululaiselle
ostanut. Sen lisäksi että ne ovat rumia, ne ovat myös epäkäytännöllisiä,
tarroihin tarttuu kaikki mahdollinen skeida mitä maasta löytyy.
Kengännauhaongelma on ratkaistu ”kerralla nauhat kiinni menetelmällä”
(skedeissä) tai venyvillä kuminauhoilla, joita ei tarvitse sen enempää solmia
kuin aukaistakaan.
Eccon kesälenkkarit kuminauhoilla. Väri on - erittäin eksoottinen:)
Takki on vedenpitävä, kuten kaikilla näillä leveysasteilla.
Merkillä ei ole niin väliä, kunhan se on yksivärinen. POP:n takit ovat edelleen
suosiossa, vaikka suunta on selkeästi vähemmän telttamaiseen. Toisena takkina
on musta Five Seasons kuoritakki. Oli muuten yllättävän vaikea löytää mustaa
kapealinjaista takkia. Ja kolmantena Scotch Shrunkin pusakkamallinen (äidin
lemppari). Yhdelläkin takilla pärjäisi, mutta koska takeilla on taipumus
hetkellisesti hävitä (kaikki löytyvät aikanaan), niin kaksi takkia ei ole
mitenkään liioittelua. Kolme takkia menee vähän hätävarjelun puolelleJ. Myöhemmin syksyllä liputan softshelltakin puolesta. Peakilta, Popilta ja Everestilta ainakin löytyy kelpo yksilöt.
POP:n välikausihousutkin löytyvät, mutta niitä ei ole
taidettu kovin montaa kertaa kertaakaan repun pohjalta käyttöön kaivaa.
Koulussa ei ole tarkkaa vaatevalvontaa, toki opettajat katsovat, etteivät pienet
koululaiset ihan alasti kulje, mutta vahinkoja sattuu. Lapsi voi olla
koulupäivän jälkeen likomärkä, mutta siperia opettaa - tässäkin asiassa.
Kumisaappaat on hyvä olla, ja tämä on hyvin lapsikohtaista
kuinka paljon niille tulee käyttöä. Meillä käyttö on nihkeämpää, eivät ihan
parhaimmat jalkapallon potkimiseen.
Sadetakkia ja kurahousuja ei meillä ole tarvittu, eikä niitä
olekaan. Enkä ihan heti keksi mihin
niitä tarvittaisiin, jos muut ulkovaatteet ovat vedenpitäviä.
Sisäkengät (tossut, Crocsit tms.) ovat suositeltavat,
varsinkin kun ulkona alkaa olla märkää. Meillä tästä suosituksesta on poikettu.
Repussa on ollut varasukat, jotka voi vaihtaa märkien sukkien tilalle. Siis
teoriassa, käytännössä kuvio menee niin, että ”ai niin, en mä muistanut”.
Luksulla on todella paksut hiukset ja poika hikoilee päästä
runsaasti, joten päähineitä poika ei käytä kuin talvella. Käppi oli viime
vuonna saatava, mutta käyttö jäi onneksi vähäiseksi. Sittemmin se on mystisesti
”kadonnut”. Mutta edelleen noita suoralippaisia näkyy, joten sen hankkimiseen
kannattaa varautua. Ja se on ainoa asia, missä merkkitietoisuus on meillä tullut
esille. ”Onks tää aito?” oli ensimmäinen kysymys kun käppinsä sai. Mummin
ostamana btw. Se on lakki jossa on lippa, joten on se aito lippalakki. Ja jos
et osaa lukea, niin olisi välittänyt vähemmän aitokin.
Myöhemmin syksyllä tarvitaan sormikkaita. Ja niillä vasta
onkin taipumus kadota. Eli kannattaa hamstrata edullisia sormikkaita jos eteen
tulee. Meillä on ostettuna Reimatec+ välikausihanskatkin, mutta niillä ei ollut
käyttöä koko vuonna. Eli ei ehkä se välttämättömin hankinta.
Teen toisen postauksen muista tarvikkeista. Tästä tuli niin
pitkä, etten jaksa itsekään lukea läpi.