sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Ei ihan, mutta aika lähelle.

Kidscasen kevään 2010 mallistossa oli harmaa sadetakki. Etsin sitä viime vuonna ihan joka paikasta, mutta en löytänyt mistään tarpeeksi isossa koossa. Takki olisi ollut täydellinen. Harmaa, hupullinen ja vuoriton. Sellainen kesätakki, jonka voi sulloa käsilaukkuun ja taikoa esiin kesäsateen yllättäessä.



Sopivankokoista Kidscasea ei koskaan löytynyt, mutta löysin keväällä lähes vastaavan. Harmaan, hupullisen ja vuorittoman. Sillä on ollut käyttöä. Vaikka silloin, kun sataa saippuakuplia.

torstai 28. heinäkuuta 2011

12 m2

Budjettihotelli (älkää vaan kuvitelko, että meillä olisi fyrkat loppu, kysymys oli lähinnä väsymyksen ja depiksen aiheuttamasta kommunikointivirheestä).


Jos istuisin tähän iltapalalle.


Eikö oikeasti ole muuta ruokaa kuin tämä suklaapatukka?
 Suht siisti, suht uusi. Ja ihan hemmetin pienet huoneet. Ja halpa (n. 55 euroa hotelliyöstä Köpiksessä on halpa). Ilmainen Wi-Fi ja self-service express check in and out.



Koko komeus ovelta kuvattuna.
 Sopii nuorille, ja niille jotka käyvät vain nukkumassa. Ei vaippaikäisille, kylppärissä ei mahdu pesemään edes viisikiloisen pyllyä. Ei kovin ylipainoisille, meillä normaalipainoisillakin oli vaikeuksia kääntyä huoneessa. Eikä varsinkaan klaustrofobiasta kärsiville.


Spa ulkopuolelta.



Kylppäri sisäpuolelta.
Ovelta kuvattuna, sisään ei mahtunut
järkkärin kanssa.



Kaikki mahdolliset tv-kanavat näkyivät. (K-18 kamasta en tiedä, mutta urheilua sieltä ainakin tuli. Paljon.) Aamupala ei kuulunut hintaan. Muita safkoja ei ollut edes tarjolla. Minibaaria ei ollut (ei olisi mahtunutkaan). Respasta sai automaattikahvia ja virvokkeita.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

30 m2


Lisätilaa parven muodossa.
Tarkoitettu lapsille tai lyhytkasvuisille aikuisille
(tämä termi tuli tyttäreni suusta, itse en dissaa ketään,
varsinkaan lyhytkasvuisia ihmisiä).
Maalatkaa kaikki valkoiseksi, kiitos.
Miksi tuo kaide ei kuitenkaan ole valkoinen, kysyn vaan?
Ohje oli aika yksinkertainen.
Ja ikkunanpokat olisivat menneet helposti
samalla rahalla.


Pelastin naapurilta Ikean vaatekaapin.
(Halvan) punkkupullon hinnalla.

Helteinen heinäkuu






Köpis toissapäivänä. Sää samoissa yleisen fiiliksen kanssa.
Eipähän tarvinnut jonottaa yhtään mihinkään.

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Hellettä pakoon

Otsikossa on roima annos sarkasmia.

The Shirt



Acnen farkuissa on vetoketju takana.
Istuvat päälle kuin valetut.

Otan dimangifarkutkin mukaan.
Jos pääsisi miehen kanssa hippaamaan.
 
Kaikkia tuollaisia pitkähihaisia systeemejä.
 
Rantaloma kuitenkin. Vaatii sinivalkoista raitaa.



Mutta loma on aina loma. Satoi tai paistoi. Goretexit ja kumpparitkin mukana. Se paiste nyt kuitenkin, kiitos.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Sushia. Taas.

Me syödään usein ulkona. Kotonakin joskus, mutta sekin on usein muualla valmiiksi tehtyä. Menneen kevään ja kuluneen kesän hitti on ollut sushi. Koko perhe tykkää, innokkain sushin syöjä on Luksu 7 vuotta. Jos häneltä kysyttäisiin, niin ”susibaariin” mentäisiin joka päivä. Ei kuitenkaan kysytä, vaan käydään noin kerran - kaksi viikossa.

Take Away
Luksu ei ole ainoa, joka syö mielellään sushia. Eat.fi palvelun mukaan Helsinkiin on avattu kevään aikana enemmän uusia sushi-paikkoja kuin vuoden 2010 aikana yhteensä.

Eat.fin julkaiseman tiedotteen mukaan parhaat arvostelut saaneet paikat ovat jo pidempään toimineita ravintoloita. Kymmenen suosituimman sushi-ravintolan listalla on jo neljä uutta tulokasta.

1. Umeshu 4.6

2. Raku Ya 4.5

3. Kabuki 4.3

4. Rice Garden 4.3 (uusi)

5. Sushi-San 4.2 (uusi)

6. Len's 4.0

7. Ravintola Tokyo55 4.0

8. Daruma 4.0

9. Sushinroll 4.0 (uusi)

10. Domo 4.0 (uusi)

Listasta käy selvästi ilmi se, että pidempään toimineilla ja kokeneimmilla ravintoloilla suosio säilyy kilpailun kiristymisestä huolimatta.
Koko tiedotteen voi lukea täältä.

Listalta löytyy meidän vakkareita. Listanelosena on Hakaniemessä sijaitseva Rice Garden, jossa on hyvä hinta-laatusuhde. Laatu ei ehkä ole niin hyvä kuin Eat.fin arvostelut antavat ymmärtää, mutta ihan kelpo sushia kuitenkin. Plussaa aukioloajoista, paikka on auki kymmeneen asti illalla, joten mekin ehditään ennen sulkemisaikaa.

Top 10 listalta löytyy viisi tuttu paikkaa ja loputkin viisi varmasti käymisen arvoisia. Inkan suosikki on listan ulkopuolelta Annankadun Sushi Bar, jossa on ne kivat Marimekon astiat, joita äiti ei suostu kotiin ostamaan;). Sushi Bar joka kuitenkin on kalliimpi ja selkeästi hitaampi kuin esimerkiksi Rice Garden.

Listan ulkopuolisista tuttu on Snellmaninkadulla sijaitseva Zen Sushi (sama kuin Kämpissä), täältä ollaan käyty duuniporukan kanssa hakemassa ruokaa. Ihan kelpo lounasannokset.

Oma suosikkini on Koto. En miellä sitä kuitenkaan sushiravintolaksi (jotka ovat mielestäni pikaruokapaikkoja), vaan nimenomaan japanilaista ruokaa tarjoavaksi oikeaksi ravintolaksi. Siellä olen syönyt ensimmäisen kerran japanilaista ruokaa enkä vielä ole Suomesta parempaa löytänyt.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Suomen kesä

Ensimmäinen lomaviikko takana. Suomen suvessa.
Mikäs tässä ollessa.


Kävin päivittämässä sitä projektiakin.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Eka kerta

Ekaa kertaa Hesa Cupissa.
Välillä veti vakavaksi.

Enimmäkseen maireana...

Mun ilme vaihteli edellisten mukaisesti:
Ekaa kertaa mansikoiden pakastuspuuhissa.
Hyvin mäkin vedin, kun Inka vähän auttoi.

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Kaapin kätköistä

Alkaneen loman ohella olen onnellinen kaapin kätköistä. Sieltä löytyy kaikkia ihan käyttämättömiä, laput kiinni olevia vaatteita, esimerkiksi nämä viime kesänä Zarasta ostetut ohuempaakin ohuemmat farkut. Tai nämä mitkään farkut ole, vaan farkunsiniset housut. Materiaali lyocel, tuntuu viskoosilta, miellyttävät jalassa. Esimerkiksi Filipan vaatteissa on usein materiaalina samainen lyocel, tai tencel, joka on käsittääkseni ”samaa sukua”.





Housut ovat todella pitkät, varvistaenkin näihin jää vielä reilu kymmenen senttiä lahjetta, vaatii kymmenen sentin korot siis. Housuissa ei ole lainkaan elastaania eli kiristää hieman istuessa reisistä. Olisi vaan pitänyt ostaa ne M-kokoon, mutta ne oli ihan liian isot vyötäröltä. Hassuinta asiassa on se, että reidet eivät todellakaan ole alakroppani levein kohta, mutta mistäs näistä Zaran mitoituksista koskaan tolkkua ottaa. Kymmenen sentin korot, ei istumamahdollisuutta: vaatii hieman organisointia.

Selvisin hengissä.

Vaikka välillä itsekin sitä epäilin.



Se on LOMAAA! Todellakin ansaittu sellainen. Cheers.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Mojito


Holiton versio: rommin sijaan teetä.
Nyt olisi rommi paikallaan, kaksi päivää töitä,
ja lomallelähtöstressi huipussaan. 

tiistai 5. heinäkuuta 2011


Ihan  vaan pikaisesti kävin.
Kaksi A Wangin paitaa ostin. Nämä ovat ihan parhaita.
 Alesta. Ja taas säästin.

Cube

Uusi fillari. 24 tuumainen.
Se viime keväänä ostettu 20 tuumainen jäi vajaassa vuodessa pieneksi.
 Jos tällä edes pari kesää.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

S&S ja TH

En ole paljon Luksun vaatteista postaillut, ihan saamattomuuttani. Ja sitä paitsi ketä ne trikoot kiinnostaa?


Olen pyrkinyt ostamaan vain tiettyjä mallistoja, ihan käytännön syistä. Ovat näin paljon helpommin yhdisteltävissä kun herra-ei-se-nyt-ole-niin-justiinsa stailaa itseään. HM:ää tuli kesäksi, ihan perustrikoota, farkkuja ja capreja.

Toinen tämän kesän hitti on Scotch&Shrunk, nämä ovat Luksun omia suosikkeja. Nettikaupassa on ale meneillään. Kannatta katsoa myös aikuisten tarjonta.




Tommy Hilfiger on koko perheen suosikki. Herra TH itse ei ole ihan mun makuun, mutta siitä firmasta tulee ihan kelpo kudetta. Sielläkin on ale koko perheelle. Luksu ei olisi tarvinnut enää mitään, mutta tilasin samalla kun meille muillekin. Ettei tule paha mieli. Aivan kuin sitä kiinnostaisi.



Näitä varrettomia sukkia joutui oikein etsimään.
Hinta-laatusuhde kohdillaan, kahden sukan paketti maksaa viitisen euroa.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Kusetuksen makua.

Tässä on nyt kolme tuntia venattu sitä ilmatieteenlaitoksen lupaamaa ukkosta.
 Ei näy eikä kuulu.

Pitää hommata korkeampi verkko, nuo tulee yli tuolta.
Tai jos laittais sellaisen lukittavan kannen, pysyisivät tallessa:).

Olen tahkonnut auton ratissa viikonlopun aikana reilu tuhat kilometriä. Auton ilmastointikin hajosi.

Olen aika pahana.

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Gone...

... biking.