Katri haastoi kertomaan kymmenen asiaa itsestäni. Tässä, ilman sen kummempaa punaista lankaa:
1) Olen asunut neljässä eri maassa. Aikuisiällä kotikaupunkini on ollut Helsinki, enkä täältä pois muuta. Arki on arkea Aruballakin. Ehkä säät ovat siellä paremmat, mutten luota paikan infrastuktuuriin.
2) Taustastani huolimatta tai juuri sen takia, olen fennomaani. Kotiinpäin niin paljon kuin ikinä pystyy.
3) Olen matemaattisesti poikkeuksellisen lahjakas. Tällä erinomaisuudellani olen saanut paljon puutteitani anteeksi, ja luovinut heikoista kohdistani eteenpäin. Kielipäätä ei ole. Englanti, nykyinen työkieli, on ainoa kieli jota olen oppinut ihan opiskellessa. Suomi ei ole ”äidinkieleni” vaikka nykyään onkin se vahvin kieli. Ruotsia osaan todella huonosti, eestiäkin nykyään paremmin. Ranskaa luin lukiossa pari kuukautta, tässä ajassa en oppinut ymmärtämään edes kirjan kannen tekstiä joten se opiskelu jäi siihen.
4) Olen opiskellut liikunta-, hallinto- ja taloustieteitä, matikkaa yo:lla ja tutoa Polilla. Vain yhdestä on tutkinto, en siis ole mikään ihmelapsi, olen vain hakenut alaani;).
5) En ole kauhean kunnianhimoinen mutta äärimmäisen kilpailuhenkinen. Tämä on potkinut minua eteenpäin, Ja sisukkuus. Jotain kun päätän niin sitten läpi sen harmaan kiven. Vaikka-henki-menisi-meiningillä. Ja on se jonkun kerran lähellä ollutkin.
6) En kumartele kuvia. Minun kunnioitukseni pitää ansaita. Tietynlainen koulutus, asema tai sosio-ekonominen tausta itsessään ei riitä, eikä niiden puute tee automaattisesti luuseria.
7) Kyseenalaistan lähes kaiken. En purematta niele mitään ”faktaa”.
8) Olen sarkastinen ja tilannekomiikan mestari, naispuolinen Mr. Bean. Hekottelen itsekseni omille jutuilleni muiden kummastelevista katseista välittämättä. Toisaalta ihmiset pitävät minua hauskana vaikka en aina ymmärrä mitä hauskaa jutuissani on, kerron ne ihan tosissani.
9) Otan mielelläni riskejä. Elämässä pitää olla jotain jännitystä, tasainen arki saa minut flegmaattiseksi.
10) Olen aamu-uninen. Meille on ihan turha soitella vapaapäivinä ennen klo 11. En vastaa.
Mä haastan Violeten.
tiistai 29. syyskuuta 2009
maanantai 28. syyskuuta 2009
Eteinen
Muistin oikein, olen aikaisemmin postannut meidän eteisestä, tai naulakoista ainakin.
Tilanne on edelleen sama kuin maaliskuussa. En ole ehtinyt;)
Tuosta postauksesta puuttuu mun oma naulakko, siihen on lupa ripustaa vain mun laukkuja, huiveja ja ostoskasseja.
(Ei se oikeasti koskaan tyhjä ole.)
Tilanne on edelleen sama kuin maaliskuussa. En ole ehtinyt;)
Tuosta postauksesta puuttuu mun oma naulakko, siihen on lupa ripustaa vain mun laukkuja, huiveja ja ostoskasseja.
(Ei se oikeasti koskaan tyhjä ole.)
Wilma
Helsingin opetusvirastolla, kuten usealla muullakin kaupungilla, on käytössään sähköinen tietojärjestelmä Wilma. Järjestelmän tarkoituksena on seurata sähköisesti oppilaan poissaoloja (huoltajat myös kuittaavat ne sähköisesti). Wilman kautta myös mm. valitaan kursseja ja seurataan tiedotteita.
Inkan koulussa tämä on käsittääkseni käytössä 6. luokkalaisilla ja sitä vanhemmilla oppilailla. Pääasiallinen tarkoitus on poissaolojen ja mahdollisten rikkomusten seuraaminen. Enää ei ole reissuvihkoja eikä lippulappuja joita etsitään laukun pohjalta. Tarvittavat tiedot näkyvät Wilmassa. Varsinaista stalkkausta, totesi nuorempi kollegani kun hänelle systeemiä esittelin.
Toisaalta, nykykersat jäävät paitsi erittäin hyödyllisestä taidosta, vanhempien allekirjoituksen väärentämisestä. Tai oppivat vastaavasti asentamaan jonkun vakoiluohjelman vanhempiensa koneelle. Mä pelaan varman päälle ja käytän Wilmaa vain työkoneella:D
Heja tietoyhteiskunta!
Wilma on www-liittymä Primus-kouluhallintojärjestelmään ja Kurre 7 -työjärjestysohjelmaan. Opiskelijat valitsevat Wilmassa kursseja, seuraavat suorituksiaan, lukevat tiedotteita ja viestivät opettajien kanssa.
Opettajat syöttävät Wilman kautta arvioinnit ja poissaolot, päivittävät henkilötietojaan ja viestivät opiskelijoiden ja huoltajien kanssa.
Huoltajat seuraavat ja selvittävät Wilman kautta opiskelijan poissaoloja, viestivät opettajien kanssa ja lukevat koulun tiedotteita.
Wilmaa käyttävät myös oppilaitoksen
Inkan koulussa tämä on käsittääkseni käytössä 6. luokkalaisilla ja sitä vanhemmilla oppilailla. Pääasiallinen tarkoitus on poissaolojen ja mahdollisten rikkomusten seuraaminen. Enää ei ole reissuvihkoja eikä lippulappuja joita etsitään laukun pohjalta. Tarvittavat tiedot näkyvät Wilmassa. Varsinaista stalkkausta, totesi nuorempi kollegani kun hänelle systeemiä esittelin.
Toisaalta, nykykersat jäävät paitsi erittäin hyödyllisestä taidosta, vanhempien allekirjoituksen väärentämisestä. Tai oppivat vastaavasti asentamaan jonkun vakoiluohjelman vanhempiensa koneelle. Mä pelaan varman päälle ja käytän Wilmaa vain työkoneella:D
Heja tietoyhteiskunta!
Muumit seikkailee
Mä en ole mikään muumiastioiden ystävä. Meillä on jotain mukeja ja kippoja, mutta ne ovat lasten lahjaksi saamia (ja pakkaan ne ekana muuttolaatikkoon kun se on ajankohtaista;). Täytyy tähän todeta, että jonkun blogissa näin koko sarjan kerättynä ja olihan se hieno.
Uusi Muumi seikkailu -sarja miellytti muakin. Ehkä se mustavalkoisuus vetoaa. Kuppeja ja kippoja en innostunut ostamaan, koska ne ovat väärän mallisia. Ostin Luksun muroille (lapset syövät eri muroja, luonnollisesti) oman purkin. Muut murot ja myslit meillä säilytetään Iittalan Jars-purkeissa mutta niiden materiaali on meidän karhuntassun käteen liian... lasinen.
Ostin lapsille myös sarjan lusikat, olen jo tovin metsästänyt heille pitkävartisia lusikoita, joilla hämmentää kaakaoitaan. Nyt löytyi. Ja lapsilla on kaakaomukeina Iittalan Satumetsä-mukit. Ja voitte vaan kuvitella mitä ahdistuskohtauksia tämä kuvioiden monipuolisuus mussa aiheuttaa..
P.S Arvatkaa kuka (pieni bloggaaja) mulle tuli mieleen kun näin nuo seikkailuastiat ekan kerran?
Uusi Muumi seikkailu -sarja miellytti muakin. Ehkä se mustavalkoisuus vetoaa. Kuppeja ja kippoja en innostunut ostamaan, koska ne ovat väärän mallisia. Ostin Luksun muroille (lapset syövät eri muroja, luonnollisesti) oman purkin. Muut murot ja myslit meillä säilytetään Iittalan Jars-purkeissa mutta niiden materiaali on meidän karhuntassun käteen liian... lasinen.
Ostin lapsille myös sarjan lusikat, olen jo tovin metsästänyt heille pitkävartisia lusikoita, joilla hämmentää kaakaoitaan. Nyt löytyi. Ja lapsilla on kaakaomukeina Iittalan Satumetsä-mukit. Ja voitte vaan kuvitella mitä ahdistuskohtauksia tämä kuvioiden monipuolisuus mussa aiheuttaa..
P.S Arvatkaa kuka (pieni bloggaaja) mulle tuli mieleen kun näin nuo seikkailuastiat ekan kerran?
sunnuntai 27. syyskuuta 2009
Sä lähdet, sä jäät, sä lähdet...
Nyt saa riittää. Ihan oikeasti, vähemmälläkin pärjää. Perkasin Luksun vaatekaappia välikausivaatteiden osalta, reilulla kädellä. Ehkä riskillä mennään mutta yritetään pärjätä vähemmällä.
Popin musta hupullinen softshell saa jäädä, samoin Popin mustat välikausihousut. Niiden kaveriksi ostin Molon mustat vk-housut. Samaa sarjaa olisi ollut takkikin, mutta se jäi kauppaan. Ainakin toistaiseksi. (Kuvassa myös Barneyn talvikumpparit)
Ticketin musta Rubber Rain w. fleece saa jäädä, se oli ainakin viime vuonna käytetyin asu päiväkodissa. Päiväkodissa on varasettinä vuoreton Rubber Rain.
Kauppatakiksi jätin Timberlandin tummanharmaan karvavuorellisen neuletakin, Zaran karvavuorihupparin sekä Finger in the Nosen mustan nahkatakin.
Muut lähtee. Ihan oikeasti.
Ai kengät? Ei puhuta niistä.
Popin musta hupullinen softshell saa jäädä, samoin Popin mustat välikausihousut. Niiden kaveriksi ostin Molon mustat vk-housut. Samaa sarjaa olisi ollut takkikin, mutta se jäi kauppaan. Ainakin toistaiseksi. (Kuvassa myös Barneyn talvikumpparit)
Ticketin musta Rubber Rain w. fleece saa jäädä, se oli ainakin viime vuonna käytetyin asu päiväkodissa. Päiväkodissa on varasettinä vuoreton Rubber Rain.
Kauppatakiksi jätin Timberlandin tummanharmaan karvavuorellisen neuletakin, Zaran karvavuorihupparin sekä Finger in the Nosen mustan nahkatakin.
Muut lähtee. Ihan oikeasti.
Ai kengät? Ei puhuta niistä.
maanantai 21. syyskuuta 2009
London Calling
Heräsin juuri siihen (lentoyhtiön meili muistutti), että ollaan lähdössä Inkan kanssa Lontooseen reilun viikon päästä. Just for fun. Tarkoitus on vaan hengailla ja katsella nähtävyyksiä. Inka on ollut Lontoossa viimeksi kymmenisen vuotta sitten, joten hänelle kaikki on uutta. Aikaa on vain kolme päivää ja nähtävää kolmeksi viikoksi, joten pitää priorisoida. Mitkä ovat teidän mielestänne must-kohteet 12-vuotiaan kanssa?
Teatterit voi skipata, Inkalla ei vielä riitä kielitaito esitysten seuraamiseen. Taidemuseot ja huvipuistot saavat myös odottaa aikoja parempia.
Näitä olen ajatellut:
British Museum
Big Ben & Houses of Parliament
Tower of London
Madame Tussauds
London Eye
Jäikö tästä jotain oleellista?
Piccadilly Circus ja Trafalgar Square tulee katsottua, tottakai. Greenwichissa käydään jos aikaa jää. Shoppailuun ei tarvitse budjetoida aikaa, kunhan pikkuveljelle muistaa ostaa pari Valioliigan pelipaitaa tuliaiseksi.
Ja hotellikin on buukkaamatta, olisko kenelläkään vinkkejä?
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Espoon Rantamaraton 2009
lauantai 19. syyskuuta 2009
Päivän mietelause
Kommentoinnista
Huomenta,
olen pahoillani eilisestä kärkevästä kommentoinnistani edelliseen postaukseen. En kuitenkaan aio sitä poistaa, koska mulla on tapana seistä sanojeni takana.
En myöskään aio muuttaa kommentointisysteemiä, tänne saa edelleen kommentoida anonyyminä ilman mun hyväksyntää. Mutta suosittelen nyt jokaista anonyymiä paskanjauhajaa miettimään kaksi kertaa mihin huonon olonsa purkaa. Voin sanoa, että tämä ei ole oikea paikka, puhelinluettelosta voi katsoa mielenterveystoimiston puhelinnumeron. Uskon, että heillä on paremmmat resurssit auttaa.
Tuota Katrin blogia lukiessani mulla tuli erittäin vahva tunne, että näin on käynyt joskus ennenkin. Se lienee kaikille lukijoille selvää, että tuo/nuo kommentoija(t) ei ole pystymetsästä tänne eksynyt, vaan kuuluu tähän vakipoppooseen. Ja jos ei ole siitä edellisestä kerrasta oppinut niin navetan takana on tilaa (anteeksi brutaali ilmaukseni, en keksinyt parempaa). Koska typeryydelläkin on rajansa. Oikeasti.
Eriävät mielipiteet ovat enemmän kuin tervetulleita, kunhan ovat asiallia ja p-e-r-u-s-t-e-l-t-u-j-a.
Ja yksi juttu, muita ihmisiä tai heidän elämäntapaansa ei mun blogissa haukuta.
Viikonloppuja,
Nina
olen pahoillani eilisestä kärkevästä kommentoinnistani edelliseen postaukseen. En kuitenkaan aio sitä poistaa, koska mulla on tapana seistä sanojeni takana.
En myöskään aio muuttaa kommentointisysteemiä, tänne saa edelleen kommentoida anonyyminä ilman mun hyväksyntää. Mutta suosittelen nyt jokaista anonyymiä paskanjauhajaa miettimään kaksi kertaa mihin huonon olonsa purkaa. Voin sanoa, että tämä ei ole oikea paikka, puhelinluettelosta voi katsoa mielenterveystoimiston puhelinnumeron. Uskon, että heillä on paremmmat resurssit auttaa.
Tuota Katrin blogia lukiessani mulla tuli erittäin vahva tunne, että näin on käynyt joskus ennenkin. Se lienee kaikille lukijoille selvää, että tuo/nuo kommentoija(t) ei ole pystymetsästä tänne eksynyt, vaan kuuluu tähän vakipoppooseen. Ja jos ei ole siitä edellisestä kerrasta oppinut niin navetan takana on tilaa (anteeksi brutaali ilmaukseni, en keksinyt parempaa). Koska typeryydelläkin on rajansa. Oikeasti.
Eriävät mielipiteet ovat enemmän kuin tervetulleita, kunhan ovat asiallia ja p-e-r-u-s-t-e-l-t-u-j-a.
Ja yksi juttu, muita ihmisiä tai heidän elämäntapaansa ei mun blogissa haukuta.
Viikonloppuja,
Nina
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Mäkin haluun ja tarviin
Tuli tuosta Katrin eilisestä postauksesta mieleen meilläkin kovin tapetilla oleva asia. Kun lapsi haluaa ja tarvitsee milloin mitäkin. Pienet lapset haluavat pienempiä asioita, isot lapset haluavat ja erityisesti tarvitsevat isompia asioita (ja pirulaiset vielä perustelevat aika aukottomasti tarpeensa). Meillä menee vielä tuolla ”mutkumähaluun ja toisillakin on” –setillä, Katrin teinit pystyvät jo perustelemaan vaatimuksensa.
Mihin sen rajan vetää? Ja miten sen tekee niin, että se on loogista? Meillä Inkan vaatimukset on vielä aika vaatimattomia (jos sitä opintorahastoa ei lasketa) ja Inka ymmärtää jos sanon EI. Olen aika autoritäärinen kasvattaja, mun ei on ei. Piste. Enkä edes sen kummemmin aina perustele kantaani. Eli on ihan turha mankua, riittää kun sanon niin. Ellen itse muuta mieltäni;) Mutta sitäkään ei voi tehdä koska sitten hommasta tulee äärimmäisen epäloogista.
Inkalla on pelit ja vehkeet mutta nämä on kaikki mun aloitteesta hankittu. Inka ei ole niitä itse ymmärtänyt vaatia. Inka ei edelleenkään ymmärrä merkkivaatteista mitään ja hänelle on ihan taivaallisen sama, onko tietokoneen näyttö design-palkittu vai ei. Mitäs sitten jos tyttö itse haluaa jotain? Kuuluuko mun sanoa ei, ihan periaatteesta, kun lapsi ei voi saada kaikkea mitä haluaa? Vai voiko kaikkeen sanoa joo, siis sellaiseen mitä itsekin pidän tarpeellisena? Entä jos lapsi ei halua kuuta taivaalta, vaan ihan perusteltuja asioita? (Paitsi se opintorahasto.)
Hyvä esimerkki on koululaukku, ehdotin hänelle kaksi vuotta sitten Marimekon laukun hankkimista. Ei halunnut. Uusin ehdotukseni vuosi sitten. Ei halunnut. Tänä vuonna ennen koulun alkua pyysi kyseistä koululaukkua, perusteluina tuo ”kun kaikilla muillakin luokan tytöillä on, on ollut jo keväällä”. Asia esitettiin taas sillä maansa myyneellä äänensävyllä, kun ”kaikilla muillakin on kaikkea ja mulla ei mitään”. Ja varmaan uskotte, että asia on näin, mun kersat ne leikkivät vaan käpylehmillä. Raukat.
Ostin sen laukun, tietenkin. Itsehän olin sitä jo useampaan kertaan ehdottanut. Ja myös muistutin asiasta ystävällisesti, useampaan kertaan. Olisiko pitänyt kieltäytyä ostamasta vain sillä perusteella, että lapsi ei voi saada kaikkea mitä haluaa? Vastaavia esimerkkejä olisi useita.
Toim. huom. Lapset eivät tosiaankaan saa kaikkea mitä haluavat. Vrt. case-opintorahasto. Tai koiraa. Sitä on toivottu viimeiset 10 vuotta. Koiraa meille ei tule, koska se olisi silkkaa eläinrääkkäystä.
Lahjontaa meillä ei harrasteta. Ellei lasketa sitä, kun Inka lahjoo pikkuveljensä jättämään hänet rauhaan. Rahalla. 5-vuotiaan, joka ei ymmärrä rahan arvoa lainkaan.
Sitä kultaista keskitietä tässä haen. En ole mikään ”kärsi, kärsi, kirkkaimmain kruunun saat” mutta en myöskään halua, että asioita pidetään itsestäänselvyytenä.
Mihin sen rajan vetää? Ja miten sen tekee niin, että se on loogista? Meillä Inkan vaatimukset on vielä aika vaatimattomia (jos sitä opintorahastoa ei lasketa) ja Inka ymmärtää jos sanon EI. Olen aika autoritäärinen kasvattaja, mun ei on ei. Piste. Enkä edes sen kummemmin aina perustele kantaani. Eli on ihan turha mankua, riittää kun sanon niin. Ellen itse muuta mieltäni;) Mutta sitäkään ei voi tehdä koska sitten hommasta tulee äärimmäisen epäloogista.
Inkalla on pelit ja vehkeet mutta nämä on kaikki mun aloitteesta hankittu. Inka ei ole niitä itse ymmärtänyt vaatia. Inka ei edelleenkään ymmärrä merkkivaatteista mitään ja hänelle on ihan taivaallisen sama, onko tietokoneen näyttö design-palkittu vai ei. Mitäs sitten jos tyttö itse haluaa jotain? Kuuluuko mun sanoa ei, ihan periaatteesta, kun lapsi ei voi saada kaikkea mitä haluaa? Vai voiko kaikkeen sanoa joo, siis sellaiseen mitä itsekin pidän tarpeellisena? Entä jos lapsi ei halua kuuta taivaalta, vaan ihan perusteltuja asioita? (Paitsi se opintorahasto.)
Hyvä esimerkki on koululaukku, ehdotin hänelle kaksi vuotta sitten Marimekon laukun hankkimista. Ei halunnut. Uusin ehdotukseni vuosi sitten. Ei halunnut. Tänä vuonna ennen koulun alkua pyysi kyseistä koululaukkua, perusteluina tuo ”kun kaikilla muillakin luokan tytöillä on, on ollut jo keväällä”. Asia esitettiin taas sillä maansa myyneellä äänensävyllä, kun ”kaikilla muillakin on kaikkea ja mulla ei mitään”. Ja varmaan uskotte, että asia on näin, mun kersat ne leikkivät vaan käpylehmillä. Raukat.
Ostin sen laukun, tietenkin. Itsehän olin sitä jo useampaan kertaan ehdottanut. Ja myös muistutin asiasta ystävällisesti, useampaan kertaan. Olisiko pitänyt kieltäytyä ostamasta vain sillä perusteella, että lapsi ei voi saada kaikkea mitä haluaa? Vastaavia esimerkkejä olisi useita.
Toim. huom. Lapset eivät tosiaankaan saa kaikkea mitä haluavat. Vrt. case-opintorahasto. Tai koiraa. Sitä on toivottu viimeiset 10 vuotta. Koiraa meille ei tule, koska se olisi silkkaa eläinrääkkäystä.
Lahjontaa meillä ei harrasteta. Ellei lasketa sitä, kun Inka lahjoo pikkuveljensä jättämään hänet rauhaan. Rahalla. 5-vuotiaan, joka ei ymmärrä rahan arvoa lainkaan.
Sitä kultaista keskitietä tässä haen. En ole mikään ”kärsi, kärsi, kirkkaimmain kruunun saat” mutta en myöskään halua, että asioita pidetään itsestäänselvyytenä.
tiistai 15. syyskuuta 2009
Back to Basics - Black
maanantai 14. syyskuuta 2009
G Force - Miniagentit
Käytiin lasten kanssa katsomassa G Force - Miniagentit. Meidän lapset tykkäsi.
Oma arvioni: Ihan jees, keskinkertainen toimintapläjäys jossa marsut pääosissa. Parempiakin lastenleffoja olen kyllä nähnyt, mutta vanhana toimintaleffafanina ja marsunomistajana katsoin sen ihan mielellään. Ja se oli ainoa hetki viime viikolla kun sain istua rauhassa yli tunnin;)
Megatuottaja Jerry Bruckheimer tuo valkokankaalle ensimmäisen 3D-elokuvansa, seikkailukomedian nimeltä G-FORCE, joka kertoo valtion salaisesta hankkeesta kouluttaa eläimiä vakoojiksi. Uusimmalla vakoilutekniikalla varustetut huippukoulutetut marsut saavat selville, että koko maailman kohtalo on heidän käpälissään. Marsujen iskuryhmään kuuluvat Darwin, menestystä kunnianhimoisesti janoava johtaja; Blaster, räväkkä ase-ekspertti, jolla riittää asennetta ja hurjapäisiä temppuja; ja Juarez, hemaiseva taistelulajien taitaja; joukkoa täydentävät lisäksi kirjaimellisesti kärpäsenä katossa lymyilevä tiedusteluasiantuntija Mooch ja tietotekniikkaspesialistina häärivä tähtikuonokontiainen Speckles.
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Luottokamat
Tapani mukaan hieman myöhässä, viime maanantaihaasteeseen:
Softshell-takit. Mustana. Vuodesta toiseen. Inkalla merkki on Peak, pikkuveljellä P.OP. Tässä kohtaa täytyy kiittää P.OP:ia, keväällä mallistoon tuli hupullinen softshell, eli säästän aika paljon kun ei Luksulle tarvitse ostaa puolet kalliimpaa Peakia. Edellisessä postauksessakin lapsilla päällä.
Toinen musta luottoasu, Ticketin Rubber Rain w. fleece. Ainoa mikä kestää.
Ja kolmas on kuvissa näkyvät Crocsin kumpparit. Ainoat mitkä Luksu suostuu laittamaan jalkaansa. Kolmas pari menossa.
Onhan niitä muitakin, mutta nämä tuli ensimmäisenä mieleen.
Softshell-takit. Mustana. Vuodesta toiseen. Inkalla merkki on Peak, pikkuveljellä P.OP. Tässä kohtaa täytyy kiittää P.OP:ia, keväällä mallistoon tuli hupullinen softshell, eli säästän aika paljon kun ei Luksulle tarvitse ostaa puolet kalliimpaa Peakia. Edellisessä postauksessakin lapsilla päällä.
Toinen musta luottoasu, Ticketin Rubber Rain w. fleece. Ainoa mikä kestää.
Ja kolmas on kuvissa näkyvät Crocsin kumpparit. Ainoat mitkä Luksu suostuu laittamaan jalkaansa. Kolmas pari menossa.
Onhan niitä muitakin, mutta nämä tuli ensimmäisenä mieleen.
lauantai 12. syyskuuta 2009
Kissojen yössä
Jo perinteeksi muodostunut. Paljon huutavia lapsia. Paljon lapsilleen huutavia aikuisia. Oli siellä niitä kattejakin.
Tänä vuonna mentiin poikkeuksellisen aikaisin, jo seiskan aikaan. Ne kissat näkyy valoisalla paremmin kuin pimeällä. Yllättävää.
Perinteisen perjantai-illan lapsiperheiden riemupläjäyksen lisäksi perinteeksi on muodostunut lauantainen "Kissojen yö" naisväellä keskustan yössä. Mä en jaksanut. Siis skippasin. Ja saan varmasti kuulla ohareistani. Pitkään.
keskiviikko 9. syyskuuta 2009
Yön hiljaisina hetkinä,
kaukana kotoa, yksinään hotellihuoneessa. Uni ei tule. On aikaa miettiä syntyjä syviä.
Kuten sitä, miten en ole tiennyt, että Finger in the Nosen vaatteita saa myös teinien koossa. Miksei kukaan ole kertonut?
Löysin haalarin, ajattelin Luksulle. Kunnes tajusin, että sitä saa myös Inkan koossa. Luksulle se olisikin hieman epäkäytännöllinen, näen jo hupun roikkuvan pöntössä vessareissun aikana. Puhumattakaan siitä, kun pieni (onhan se vielä pieni, ainakin mieleltään) poika yrittää repiä vartalon ympäri kietoutunutta vaatetta takaisin päälleen. Hermohan siinä menisi.
Haalari Finger in the Nose, harmaa mekko Riverwoods (kallis jopa mun mittapuussa;), musta tunika Vingino, karvareuhka Bellerose. Kaikki nämä myös koossa 16A.
Löysin paljon muutakin, ja hukkasin sen jo. Mutta löydän uudestaan, edessä on vielä monta yksinäistä hetkeä kaukana kotoa. Kerron sitten teillekin. Mustia, valkoisia ja harmaita vaatteita. Isommillekin lapsille.
Kuten sitä, miten en ole tiennyt, että Finger in the Nosen vaatteita saa myös teinien koossa. Miksei kukaan ole kertonut?
Löysin haalarin, ajattelin Luksulle. Kunnes tajusin, että sitä saa myös Inkan koossa. Luksulle se olisikin hieman epäkäytännöllinen, näen jo hupun roikkuvan pöntössä vessareissun aikana. Puhumattakaan siitä, kun pieni (onhan se vielä pieni, ainakin mieleltään) poika yrittää repiä vartalon ympäri kietoutunutta vaatetta takaisin päälleen. Hermohan siinä menisi.
Haalari Finger in the Nose, harmaa mekko Riverwoods (kallis jopa mun mittapuussa;), musta tunika Vingino, karvareuhka Bellerose. Kaikki nämä myös koossa 16A.
Löysin paljon muutakin, ja hukkasin sen jo. Mutta löydän uudestaan, edessä on vielä monta yksinäistä hetkeä kaukana kotoa. Kerron sitten teillekin. Mustia, valkoisia ja harmaita vaatteita. Isommillekin lapsille.
sunnuntai 6. syyskuuta 2009
Neuleita, neuleita, neuleita
Siivoilin tänään vaatekaappeja, siirsin kesävaatteet säilöön ja otin neuleet esiin. Neuleita on paljon, niitä on oikeasti p-a-l-j-o-n. Vaikka olen minimalisti niin tässä kohtaa mopo on karannut käsistä.
Kuinka monta neuletta ihminen tarvitsee? Ei ainakaan yli kahtakymmentä. Tässä on vasta puuvillaneuleet, kashmirit jätin vielä yläkaappiin, niiden aika on marraskuusta eteenpäin.
Ensin järjestin värin mukaan. Ei toiminut, mustasta pinosta tuli liian iso. Sitten järjestin merkin mukaan. Ei toiminut, Repeatin pinosta tuli liian iso. Lopulta päädyin mallin-mukaan-menetelmään: v-aukkoiset yhteen pinoon, poolokaulukset toiseen ja pitkät neuleet kolmanteen. Ja taas uusi ongelma, ne eivät mahdu kaappiin. Neuleet eivät tykkää kauhean tiiviistä säilytyksestä, mutta yhden hyllyn ovat vallanneet urheiluvaatteet, joten mulla on edessä todellinen ongelma. Varsinkin kun tässä järjestelyssä ei ole mukana neuletakit ja -mekot, jotka vievät paljon tilaa.
Ja muistatteko nämä? Näille on taas käyttöä.
Keräsin kengät ja saappaat kasseihin ja vien ne huomenna Erottajan suutarille huoltoon. Parit kengät ovat tosi kärsineet vasemmasta kannasta, kiitos kytkimen. Pitäisi ostaa automaattivaihteinen auto, tulisi halvemmaksi. Ja saappaat vien face-liftiin, eivät ole varsinaisesti hajalla mutta kaipaavat huoltoa. Olen yrittänyt kotikonstein mutta ammattilaisen jälki on ihan eri luokkaa. Tämäkin olisi pitänyt tehdä keväällä, mutten ehtinyt.
P.S Ostin parit säärystimet. Tuli siinä kassalla mieleen, että moni teistä kykenee tekemään näitä ihan itse.
lauantai 5. syyskuuta 2009
Imps & Elfs - taas
Inkalle Ipanajameista Imps&Elfsin paita. Malli on pitkä eli menee esim leggareiden kanssa.
Olisin ostanut myös jogging-housut mutta meidän koko oli loppu.
Uudet farkutkin pitäisi saada. Tarja olisi antanut kotiinkin sovitukseen, mutta olen päättänyt, että nyt saa se palvelu riittää. Jos neiti ei itse vaivaudu vaatekauppaan niin olkoon ilman. Ja sehän on.
Käykää kurkkaamassa Ipanajamien sivut, minusta uusi katalogi on hieno. Ja malleina myös isompia lapsia, eikä niitä iänikuisia leikki-ikäisiä.
Olisin ostanut myös jogging-housut mutta meidän koko oli loppu.
Uudet farkutkin pitäisi saada. Tarja olisi antanut kotiinkin sovitukseen, mutta olen päättänyt, että nyt saa se palvelu riittää. Jos neiti ei itse vaivaudu vaatekauppaan niin olkoon ilman. Ja sehän on.
Käykää kurkkaamassa Ipanajamien sivut, minusta uusi katalogi on hieno. Ja malleina myös isompia lapsia, eikä niitä iänikuisia leikki-ikäisiä.
perjantai 4. syyskuuta 2009
Design Market
Minä menen Kaapelitehtaalle. Tulkaa tekin. Tai älkää tulko, siellä on ryysis muutenkin.
Helsinki Design Week alkoi tänään ja jatkuu reilun viikon. Ensi viikolla on sitten Habitare.
Helsinki Design Week alkoi tänään ja jatkuu reilun viikon. Ensi viikolla on sitten Habitare.
www.fazerinsininen.fi
torstai 3. syyskuuta 2009
HiFiä lastenhuoneeseen
Luksun cd-soitin vetelee viimeisiään. En ajatellut hänelle enää cd-radio-settiä ostaa vaan telakan Mp3:lle. Ajatuksissa oli Tivoli Audio iPal ja siihen alkuun usb-kaapelilla liitettävän mp3, joita meille on liikelahjoina kerääntynyt useampi. Kävin katselemassa niitä Stockalla ja huomasin, että siellä oli kantistarjouksessa Tivoli Audio iYiYi. Hintaa tällä on normaalisti 399 euroa, nyt tarjouksessa 199 euroa (miksi se on niin halpa?). Eli saisin iPalin hinnalla ihan kunnon kaksikaiuttimisen telakan.
IPod Nanon voisi ostaa siihen myöhemmin. Toisaalta iPod istuisi tuohon (ei tarvitsisi mitään kaapeleita) mutta epäilen kestääkö se Luksun käsittelyssä? Mitä mieltä olette, onko ihan tuhoon tuomittu ajatus? Ja onko Nanoja missään saatavilla alle 8 gigasena? Luksulle riittäisi neljä gigaakin. Onko kukaan enemmän perehtynyt asiaan?
tiistai 1. syyskuuta 2009
Bad Day
Mulla on ollut tosi paska päivä, tai itseasiassa kaksi päivää. Kurkku on ihan sairaan kipeä ja päätä särkee nonstop. Mä en ole koskaan kipeä, niin miksi nyt, kun pitäisi päästä lenkille? En ole kolmeen päivään juossut ja harmittaa oikein tosissaan, oli niin hyvä veto päällä.
Juokseminen on muuten vaikuttanut positiivisesti unen laatuun. Nukun paljon paremmin, tai olen aamulla virkeämpi kuin aikaisemmin samalla unimäärällä. Samoin iholle ulkoilu tekee hyvää, aika moni tuttu on kysynyt mitä olen iholleni tehnyt? Se on se raikas ilma. Ja nesteet liikkuu kropasta... Oikeasti, ei ne naistelehdet ihan soopaa puhu.
Meidän miehet lähti tänään Tanskaan. Tämäkin vietiin sinne.
Kyllä äiti on fiksu, kun säästi mulle mummin vanhan Singer-pöydän, vaikka sanoin etten tarvitse sitä. Kyllä äiti tietää.
Juokseminen on muuten vaikuttanut positiivisesti unen laatuun. Nukun paljon paremmin, tai olen aamulla virkeämpi kuin aikaisemmin samalla unimäärällä. Samoin iholle ulkoilu tekee hyvää, aika moni tuttu on kysynyt mitä olen iholleni tehnyt? Se on se raikas ilma. Ja nesteet liikkuu kropasta... Oikeasti, ei ne naistelehdet ihan soopaa puhu.
Meidän miehet lähti tänään Tanskaan. Tämäkin vietiin sinne.
Kyllä äiti on fiksu, kun säästi mulle mummin vanhan Singer-pöydän, vaikka sanoin etten tarvitse sitä. Kyllä äiti tietää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)