Nyt se on todellisuutta. Meillä asuu teini. Kaikki työkavereita, opettajaa ja kummin kaimoja myöten varoittivat asiasta keväällä, mutten uskonut. Nyt uskon. Keväällä Inka oli ihan pikkutyttö mutta nyt selkeästi murkku, kuten yläasteelle menevän kuuluukin.
Ovia on paiskonut pienestä pitäen jopa siinä määrin, että hänen huoneessaan on liukuovi, sitä on hankalampi paiskoa. Mutta asenne ja puhetyyli, siis oikeasti, en osaa edes sanoin kuvata niitä. Tai, joo. Sana lienee ä-r-s-y-t-t-ä-v-ä.
Taannoin käytiin keskustelu:
Inka (ihan pokkana): Voinko mennä Kamppiin?
Minä: What, no et todellakaan voi.
I: Mutta kaikki muutkin menee.
M: Ihan sama mulle, mutta sä et mene.
I: No, mitä mä sit teen?
M: Mene pikkuveljen kanssa ulos.
I: No en tosiaan mene.
M: Mikset?
I: No kaikki kaverit näkee, että mä leikin 5-vuotiaan kanssa. Tosi noloo.
M: Miten ne kaikki kaverit voi nähdä meidän pihalle, jos ne ovat Kampissa?
I: Sä et tajuu mitään.
Niinpä.
En tiedä olenko kauhuissani vai helpottunut?
7. luokka alkaa ensi viikolla. Koulu ja jopa opettaja pysyvät samoina, se helpottanee siirtymistä. Koulun alkuun ei kuulemma tarvitse kuin uuden laukun ja kalenterin. Halpa rasti.

Laukku Marimekon klassikko tämän syksyn uutuuskuosilla.