sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Sample Sale: BeckSöndergaard, Hunkydory ja Odd Molly

BeckSöndergaardin, Hunkydoryn ja Odd Mollyn sample sale vielä huomenna klo 10 - 18 Krunikassa, Kiholinnan talossa.


Käytiin tänään päiväkävelyllä ja tavaraa oli ihan kivasti. Odd Mollyn vaatteita oli useampi rekki. Itse en merkin vaatteista innostu, joten kovin tarkkaan en katsonut, mutta kaikki näyttivät olevan kokoa 1. Hunkydoryn mallikappaleet olivat kokoa M, lisäksi joitain vöitä ja laukkuja. Ihan kivoja ja omaa kokoa, mutta en jaksanut tarkemmin perehtyä. BeckSöndergaardin huiveja oli paljon: puuvillahuivit 15 euroa, silkkihuivit 25 euroa ja villahuivit 40 euroa. Myös kangaslaukkuja ja pussukoita oli jonkin verran.

Kannattaa käydä kurkkaamassa, jos satutte kulmilla pyörimään.

Kesäaika


Vihdoinkin kesäaika, on tätä odotettukin. Vuorokaudessa on yhtä monta tuntia kuin aiemminkin (paitsi tänään yksi vähemmän) mutta tuntuu, että käytettävissä oleva aika lisääntyy valon myötä.

Sori taas rehukuva, olen vaan niin innoissani viherkasvien uudesta tulemisesta. En ole useampaan vuoteen vähempää jaksanut innostua sisustamisesta mutta aina muutama mehi joukkoon mahtuu.

Oltiin viikolla ystävieni kanssa Galleria Esplanadin Vipissä, ihan vielä en innostunut rätei ja riepui ostamaan mutta kukkaruukkuja senkin puolesta;)



Valoisaa kesäaikaa!

torstai 27. maaliskuuta 2014

Rosmariini-broilerikiusaus




Hyvät ja helpot arkiruokareseptit ovat aina kiven alla. Normaalisti nämä Valion, Pirkan ja muiden reseptit eivät oikein uppoa, ovat mun mielestä aika mauttomia. Valion rosmariini-broilerikiusaus on poikkeus säännössä, yksi parhaimmista kiusauksista mitä olen tehnyt. Olen tehnyt  tätä useamman kerran ja on aina yhtä hyvää (mikä ei mun kokkaustaidoilla ole mitenkään itsestään selvää). Kammoksun pakastevihanneksia, -juureksia ja -perunoita, mutta tässä kiusauksessa peruna-sipulisekoitus pakasteena ei haittaa, toki vielä parempaa saa "oikeista" perunoista ja sipuleista.

Sain vinkin kiusauksesta ystävältäni ja olen jakanut ilosanomaa eteenpäin, kukaan ei ole pettynyt. Yhdessä vaiheessa tämä oli niin kovassa huudossa, että lapsetkin jo ihmettelivät, miten joka huushollissa on tarjolla samaa ruokaa;) Kannattaa ehdottomasti kokeilla, tämä kelpaa kaikenikäisille.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Goretexit 9-vuotiaalle


Kauden vaihto ja kengät uusiksi. Luksun uudet Viking Circulator gore-tex kengät. Harvemmin pojalla on Vikingin kenkiä ollut, valinta on osunut yleensä Eccoon tai Timbeen niiden kapeamman lestin takia. Stockalla oli kerrankin useampaakin mallia mistä valita (Timbe, Ecco ja Viking) ja poika oli valinnassaan ehdoton. Nämä olivat parhaat. En muista koska olisi kenkien osto näin helposti mennyt. En valita. Tykkään itsekin vähemmän lenkkarimaisesta ulkonäöstä.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Nuolaisin ennen kuin tipahti


Tyhjensin viime viikolla neulerekkini. Rekissä pidän talvisin neulepaitoja ja villakangashousuja, niitä joita ei viitsi pestä vaan joille tuuletus riittää. Pari pikaista reissua hieman eteläisimmille leveysasteille ja paluu keväiseen Suomeen loivat optisen harhan. T**i tuli takaisin. Pettymys oli melkoinen.

En enää viitsi laittaa päälleni kesäteloille pestyjä talvivaatteita, joten vaihtoehtona on palella. Toivottavasti ei tarvitse kovin kauan, kohtahan on huhtikuu.

Pahoittelen tuskaisen hidasta postaustahtia, tässä on pari "pientä" proggista päällä, joten pitää priorisoida. Palataan pian! Mieluummin kevään merkeissä :)

tiistai 11. maaliskuuta 2014

EGF ja vartaloseerumit


Sain pari vuotta sitten testattavaksi islantilaisen BIOeffect EGF -kasvoseerumin. Totesin tuotteen silloin varsin käyttökelpoiseksi mutta kokeilu jäi kuitenkin siihen yhteen kertaan. Tämän talven aikana olen käynyt ostamassa useammankin EGF -satsin apteekista, olen nimittäin toiminut seerumikuriirina ystävilleni. Jostain syystä EGF:n hinnat ovat Suomessa halvemmat kuin esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa. Viime viikolla vein taas yhden seerumikuurin ystävälleni Ruotsiin ja ostin samalla seerumia myös itselleni.

Tällä kertaa seerumi tuntui tehokkaammalta kuin aiemmalla kokeilukerralla. Voi olla, että ihoni on vanhentunut pari vuotta (pettämätön logiikka) tai vuodenaika on otollisempi seerumille. Niin tai näin, kokemus oli varsin positiivinen, väitän, että jopa tummat silmänaluset ovat vaalentuneet seerumin käytön aikana. En yhtään ihmettele, että tuote on niin suosittu, ainakin omassa ystäväpiirissäni.

Pyörittelin apteekissa myös saman valmistajan vartaloseerumia. Mulla ei ole kokemusta vartaloseerumeista, tähän asti ei ole ollut tarvetta tai uskoa niiden tarpeeseen, mutta ehkä niidenkin aika olisi jo. Onko kenelläkään kokemusta BIOeffectin tai jonkun muun valmistajan vartaloseerumista, toimiiko ne? Vai meneekö samaan huuhaa -kategoriaan selluliittivoiteiden kanssa?

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Laskiaissunnuntai

Tänään on kalenterin mukaan laskiaissunnuntai (tuli hieman yllätyksenä allekirjoittaneelle). Eipä tarvitse paljon mäkeä laskea, Taivarilla tai muuallakaan. En ole mikään suuri talven fani, mutta onhan tämä nyt aika syvältä; marraskuuta on säiden puolesta jatkunut turhan pitkään.

Rinteeseen ei olla tänä talvena ehditty kotimaassa lainkaan, joululomalla oltiin Alpeilla laskemassa ja siihen taisi tämän talven laskut jäädäkin. Enemmän kuin skimbaamista meillä kaivataan luistelusäitä (en minä, mutta muut). Luksu on tänä talvena käynyt tasan neljä kertaa jäällä, kaksi kertaa koulun liikuntatunnilla ja kaksi kertaa vapaa-ajalla, ei sillä ihan lätkänpeluukaipuuta tyydytetä. Ja sitten se alkoi taas: "Enkö mä oikeasti voisi aloittaa lätkän peluuta, niinku ihan oikeasti. Se ja se ja se sanoo, että mä olisin tosi hyvä..."

Tämä aihe toistuu joka talvi, on toistunut jo viidettä vuotta. Pojalle on annettu valinnan mahdollisuus: se on joko-tai, ei sekä-että. Ihan vaan sen takia, että me aikuiset emme taivu aikataulujen puitteissa enää yhtään enempään. Ensi vuonna voidaan jo vedota siihen, että silloin on liian myöhäistä, ikää on jo sen verran, että muilla aiemmin aloittaneilla on liian suuri etumatka. Höntsälätkä saa riittää, kaikkea ei tarvitse tehdä niin sata lasissa. Poika itsehän ei tietenkään luovuta, uusin oivallus on se, että isosisko saa ensi talveksi ajokortin ja sehän on juuri passeli kuskaamaan pikkuveljeä ympäri pk-seudun jäähalleja. Todellakin haluan olla kärpäsenä autossa seuraamassa sitä showta:)


Kuva liittyy aiheeseen sen lätkämailan verran. Oikeasti tämä pitkähkö ja puuduttava aasinsilta aiheeseen eli tuohon Zaran printticollegepaitaan. En ole pariin vuoteen käynyt Zarassa, alkoi tökkimään ne pesuissa venyvät ja vanuvat trikoot siinä määrin, että annoin koko tunkin olla. Inka kävi Zaran alessa tammikuussa ja osti sieltä reilulla alennuksella pari collegepaitaa, jotka ovat olleet todella positiivisia yllätyksiä: pysyvät kuosissa pesusta pesuun eikä nypyn nyppyä ole ilmaantunut. Tästä kokemuksesta innostuneena kävin itsekin ihmettelemässä tarjontaa. En vielä innostunut kevään pastellisävyistä mutta löysin Luksulle tuon collegepaidan rapsakan 70 pinnan alesta. Ei hullumpi alle yhdeksän euron paidaksi.