keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Lechuza


Tämä hortonomi on löytänyt pelastuksen kuoleville kukilleen, Lechuza-altakasteluruukut. Bongasin nämä ekan kerran viime kesänä luottovaatekauppani oven pielestä. Ostin kokeeksi talvella uudelle isolle rehulleni ja toimii, kasvi on ollut hengissä jo ennätykselliset neljä kuukautta. Seuraavaksi testaan ruukkua orkidealle.

Systeemi toimii niin, että ruukun pohjalle tulee paketin mukana tulevaa "soraa" (sori, hortonomitermit ei ole hallussa), sitten sellainen välipohja jonka päälle kasvi istutetaan multaan. Eka kuukausi kasvia kostutetaan normaalisti suoraan multaan ja sen jälkeen vesisäiliöön josta kasvi ottaa vettä tarpeen mukaan. Tjsp.

Mun ruukku on luonnollisesti valkoinen, löytyy myös tosi hyvännäköistä harmaata. Ja kiiltäväpintaisena eri väreissä. Mulle kelpaisi vaikka punainen tai limenvihreä. Tai keltainen partsille. Malleja ja värejä siis löytyy.

Huono puoli on hinta, aika tyyriitä ovat. Mutta hyvännäköisiä. Ja mun tapauksessa tulee halvemmaksi ostaa nämä ruukut kuin uudet rehut kuukauden välein. Planters for dummies.

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Tuntomerkit

Katrin haastamana:

Ulkonäköäni kuvaa parhaiten ”epäsuomalainen”. Olen siis ihan eurooppalaisen mutten suomalaisen näköinen. Saattaa johtua siitä, että vain 25 % geeneistäni on suomalaista, muu tulee Keski-Euroopasta.

Hiukset - ovat paksut ja karheat. En ole ikinä tehnyt, tai osannut tehdä, hiuksilleni mitään. Omistan föönin mutten ole sitä koskaan käyttänyt. Suoristusrauta löytyy kaapista ja sitä käytän satunnaisesti. Paksut ja taipuisat hiukset antavat kuitenkin paljon anteeksi. Kampaajalla käyn säännöllisesti parin kuukauden välein, jokin sävy ja mallinpäivitys tehdään aina. Luonnostaan hiukset ovat keskiruskeat. Syksyllä tummenee ja keväällä vaalenee.

Silmät - ovat vihreät ja vinot. Kulmat ovat tummanruskeat ja paksut. Olen aika laiska laittamaan itseäni mutta kulmat pitää nyppiä parin päivän välein, muuten näytän entisen neuvostovallan edesmenneeltä johtajalta.

Meikki - En ole koskaan erityisemmin meikannut, nyt huomaan, että iän myötä se todellakin kannattaisi opetella. En kuulu iättömien ihmisten joukkoon. Töissä menee meikkivoide, poskipuna ja ripsivärilinjalla. Kotioloissa en käytä meikkiä, eikä ruokakauppaan meno vaadi kuin kengät jalkaan. Juhliin menen ammattimeikkaajan kautta, itse en osaa edes rajausta silmiin tehdä. Ja mihin ihmeeseen sitä valokynää tungetaan?

Geelikynnet - minulla on ollut vuosikausia, ainoa keino mikä estää kynsien pureskelun. Kahtena viime kesänä on ollut myös varpaissa geelikynnet, en sentään niitä pureskele mutta saa jalat näyttämään kivemmilta. Olen avannut jo sukattoman kauden, perjantaina lähtivät sukat jalasta ja takaisin ne laitetaan aikaisintaan syyskuussa.

Kroppa - on sopusuhtainen. Pituutta on 173 (tai jos tarkkoja ollaan niin puoli senttiä päälle). Paino on ollut vajaat 60 kiloa koko aikuisiän, raskauksia ja imetysaikoja lukuun ottamatta.

Vaatteet - ovat kesäkautta lukuun ottamatta lähes aina mustia, samoin kengät ja laukut. Kengissä on aina korkoa, kesäisin käytän satunnaisesti ballerinoja. Koruja olen oppinut käyttämään vasta viime aikoina, kelloa en vieläkään. Laadukkaat ja hyvin istuvat vaatteet ovat pukeutumisen perusta. Pukeudun aina tilanteen mukaan ja tämän olen opettanut myös lapsille.

Askellus - on määrätietoista, en koskaan haahuile päämäärättömästi ympäriinsä. Ja kiire on lähes aina. En tajua miten minusta on tällainen tullut?

Auto – Pieni ja harmaa tai iso ja musta. Rakastan autolla ajamista. Ajan mielelläni ja lujaa, nopeusrajoitukset ovat muita varten;). Jos lapsia ei olisi niin alla olisi moottoripyörä.

Yllytyshullu – Edelleen keski-ikäisenä, keskiluokkaisena kahden lapsen äitinä olen ensimmäisenä mukana jos joku ehdottaa jotain uhkarohkeaa (lue: tyhmää). ”Ajetaanko mopolla järveen?” ”Joo, hyvä idea!”.

Luonteenpiirteistäni leimaavin on analyyttisyys. Ja äkkipikaisuus. Sekä kärsimättömyys. Olen halki-poikki-pinoon ihminen, pientä näpertelyä en jaksa. Pystyn omaksumaan helposti isojakin kokonaisuuksia. Ja stressinsietokykyni on äärimmäisen hyvä. Ja työnantaja kiittää:-)

Kaikista parhaiten minut tunnistaa suklaamuruista näppiksellä ja tyhjistä suklaapapereista. Työpaikan siistijä kysyi minulta kerran, että onko kaikki roskiksesta löytyvät tyhjät suklaakääreet todellakin minun? Nyt sullon osan papereista käsilaukkuun ja vien kotiroskikseen…

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Ja vähän keltaistakin

White On White


Inkalle Mopin paita ja neuletakki sekä Armanin caprit.


Pikkuveljelle Burren paita ja Gantin byysat.

torstai 23. huhtikuuta 2009

Fritz Hansen: Grand Prix

Arne Jacobsenin 50-luvulla suunnittelema klassikko on jälleen tuotannossa.

Itse pidän enemmän toisesta klassikosta eli Seiskasta mutta en ole vielä saanut aikaiseksi hankkia niitä. Tai aina on tullut akuutimpia sijoituskohteita.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Tomaatit


Elossa vielä. Jo kolmatta viikkoa.

Huvipuistot


Enää kaksi yötä ja Lintsi aukeaa! Voi kun vähän lämpenisi niin pääsisi korkkaamaan huvipuistokauden. Mä tykkään huvipuistoista, mitä kovempi meno, sen parempi. Luksukin saa jo isojen rannekkeen joten ei ole hänkään hidasteena;)

Särkänniemessä ja Tykkimäessäkin tulee käytyä joka vuosi. Viime kesänä vietiin lapset mökille isovanhempien hoitoon ja karattiin Särkänniemeen aikuisporukalla, salaa tietysti (pääsi lapsetkin sinne eri reissulla). Tykkimäki on kiva, erityisesti pienemmille lapsille. Tila on pienempi ja hallittavissa, en koskaan ole nähnyt siellä kovin pitkiä jonoja.

Jos lähtee merta edemmäs kalaan niin Tukholmasta löytyy Gröna Lund. Kiva sekin. Suunnittelen täksi kesäksi reissua Göteborgin Lisebergiin, lajissaan Pohjoismaiden suurin ja kovasti kehuttu. Viime kesänä kävimme Götegorgissa mutta emme tuonne Lisebergiin ehtineet ja siinä vaiheessa alkoi olla kiintiö sen reissun osalta täynnä.

Tanskasta löytyy tietysti Köpiksen Tivoli sekä Legoland Billundissa. Ehdottomasti käymisen arvoisia paikkoja kumpikin.

Saksasta löytyy useampi isompi huvipuisto, itsekin olen osassa niistä lapsena vieraillut mutta ei mitään muistikuvaa. Onko kukaan käynyt lähivuosina Saksan Europa Parkissa?

maanantai 20. huhtikuuta 2009

5-vuotissynttärit?


Meidän vauva täyttää ensi kuussa viisi vuotta. Koska täältä on ennenkin löytynyt ne parhaat vinkit niin haastan teidät tälläkin kertaa. Ja koska hyvin suunniteltu on puoliksi tehty niin pohdin asiaa jo nyt. Voin sitten juhlia edeltävänä yönä toteuttaa kaikki suuret suunnitelmani.

Yritin lobata Luksulle HopLoppia muttei lämmennyt, haluaa pitää synttärit kotona. Puoliksi tosissani suunnittelin jonkun ulkopuolisen palkkaamista tähän hommaan mutta Inkan ilmeestä tulkitsin että pakko yrittää ihan itse;)

Ilmapallot olen perinteisesti hommannut Ilmapallokeskuksesta mutta siihen mun ideat sitten loppuukin. Joku punainen lanka olisi hyvä olla. Mä olen tunnetusti ihan käsi joten älkää ehdottako mitään itse tehtyä. En osaa/viitsi/kykene/tjsp.

Tiedossa on siis 8-12 kappaletta 5-6 vuotiasta mukulaa. Ja yleistä sekasortoa...

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Inkan kevättä

Inka ei periaatteessa tarvitse uusia kevätvaatteita, jotain on kuitenkin tullut ostettua ettei lapsiparan tarvitse kulkea vanhoissa vaatteissa. Kasvu viime vuotisesta on lähinnä raajoissa joten kaikki viime kesän caprihousut, shortsit, mekot ja hameet menee mainiosti. Ainoastaan kengät ja hupparit ovat oikeasti tarvelistalla.

Viime vuoden vaatteet rakennettiin pitkälti oliivinvihreän, turkoosin ja valkoisen varaan, näistä väreistä jatketaan myös tänä vuonna. Yritän pitää jonkinlaisen hallinnan värimaailmassa. Tänä vuonna kausiväreihin lisätään fuksian-kirsikan-mikä-sitten-onkaan punainen.




tiistai 14. huhtikuuta 2009

Apua - rippilahja?

Mä olen taas tosi ajoissa, kuten aina. Kummipojalla on rippijuhlat sunnuntaina eikä mulla mitään käsitystä mitä lahjaksi.

Hopealusikat saa unohtaa, joku muu hankkikoon ne.

Samoin ristit ja muut killuttimet, en ole ateisti eli maksan kyllä kirkollisveroa mutta siinä mun usko sitten onkin. Olisi jotenkin kornia antaa jotain minkä tarpeellisuudesta ei itsekään ole kovin varma.

Poika harrastaa futista mutta ne vermeet on jo olemassa. Mopokin on luvassa mutta marraskuussa syntyneenä sekin vasta ensi keväänä.

Olisi kiva jos se olisi jotain pysyvää mutta mitä ihmeen pysyvää voi 14-vuotiaalla olla? Jos olisi kyse pojan isosiskosta niin keksisin vaikka mitä design-esinettä mutta kyseinen herra tuskin ymmärtää sen päälle. Ei nyt eikä tulevaisuudessa;)

Rahaa, joo. Todella persoonatonta. Eikä ainakaan pysyvää...

Vinkeistä kiitollisena,
Nina

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Il Gufo

Meillä on tämän kevään aikana tiedossa poikkeuksellisen paljon juhlia. Yhdet häät jo tanssittiin, muutamat ovat vielä edessä, samoin kuin kummipojan rippijuhlat ja jokuset ylppärit. Inkan vaatetus aiheuttaa jälleen pään vaivaa. Löysin hänelle italiailaisen Il Gufon mekon.

Inkan kolttu on tuo oikeanpuoleinen, samantyylinen kuin hihaton mutta Inkan versiossa on 3/4 hihat. Ihan ilmastopoliittisista syistä.


Jos lapset olisivat neljä vuotta nuorempia, niin:

Coll.Part

Ipanajameissa käydessäni törmäsin minulle uuteen merkkiin Coll.Partiin. Tuotteissa löytyy jos jonkinlaista pussukkaa ja nyssykkää. Näitä tulee meillekin!



Ainutlaatuisen viehättävä kokoelma muodikkaita asusteita ja hauskoja sisustuselementtejä, joiden taidokkaaseen designiin yhdistyvät kierrätysmateriaalien käyttö ja Reilun Kaupan stardardien mukainen tuotanto: kalastajien käyttämät muovipussit kerätään ympäri Kamputseaa ja uudelleen suunnitellaan hatuiksi, laukuiksi, lompakoiksi, koreiksi, jne.

Kaikki tuotteet on valmistettu Kamputseassa Reilun Kaupan Organisaatioiden toimesta. Toiminnan tarkoituksena on tukea sosiaalisia kehitysprojekteja ja tuottaa laadultaan ensiluokkaisia tuotteita. Yksi projekteista tukee vaikeuksissa olevia naisia tarjoten heille ammattikoulutuksen sekä mahdollistaen heidän lastensa koulunkäynnin. Toinen projekti auttaa miinakenttien uhreja sekä polioon sairastuneita.

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Iloista Pääsiäistä!



P.S. Se tuli maanantaina. Ei olla ehditty testaamaan, otin muovit pois eilen ja jätin kotiin odottamaan. Eipähän likaannu;)

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Ihan pihalla

Housut


Luksun uusimmat lempparit. Nova Star.







Ja mun. Löysin sen juuri oikean Juicyn vihreän. Ja tekstittömänä:)

Imps & Elfs

Vihdoinkin näitä saa Suomesta! Kävin Ipanajameista hakemassa Inkalle sovitukseen kolme mallia ja kaikki sopivat kuin valetut. Luksulla on yhdet parit ollut mutta Inkalle en ole uskaltanut sovittamatta ostaa.



Imps&Elfs on hollantilainen merkki jonka housuissa on kivoja yksityiskohtia. Ja mikä parasta, hinta ja laatu kohtaavat.