maanantai 10. lokakuuta 2011

Nelkyt on uus kolkyt

Otsikko ei ole mun epätoivoinen yritys, vaan kolkyt ja risan miespuolisen kollegan suusta. Otin sen onnentoivotuksena.


Miltä nyt tuntuu? No eipä mitenkään erityiseltä. Olen jopa hieman pettynyt, musta ei ole tullut sen aikuisempaa tai seesteisempää vaikka olenkin virallisesti keski-ikäinen. Luulin saavani jonkun henkisen kypsyyden auran pääni yläpuolella, mutta kattia kanssa. Päässä ei edelleenkään ole kuin takkuinen tukka. Ja pään yläpuolella sähköisyydestä ylöspäin noussut takkuinen tukka.

En kiellä etteikö iän myötä tulisi niitä negatiivisia asioitakin eteen. Etenkin liittyen ulkonäköön, niin pinnalliselta kuin se kuulostaakin. Ja kroppaan ylipäänsä, huomasin viime talvena, että mua kolottaa milloin selästä milloin hartioista. Lyhyen mallisista talvitakeista olen joutunut luopumaan jo useampi talvi sitten. Ja auton penkinlämmittimen nuppi on talviaikaan aina kaakossa. 
Ja vaikka runko rapistuukin, niin mitä sitten. Tai ainakin enemmän ihan sama kuin kymmenen vuotta sitten, jolloin selluliitti oli maailman loppu. Nykyään se on vaan… kiusallista, mutta ei lähelläkään maailmanloppua. Sitä paitsi: kohta tulee varmaan se ikänäkö, enkä edes erota selluliittejäni.

Jotain pitää yrittää. HR:n meikkivoiteessa on seerumikin mukana.

Mutta muuten väittäisin , että paremmaksi menee. Olen huomattavasti rennompi kuin kolmekymppisenä, jolloin olin huomattavasti rennompi kuin kaksikymppisenä. En malta odottaa kuinka nasta tyyppi olen, kun täytän viisikymmentä. Elämä on hemmetin paljon helpompaa.

Yksi muutos on tullut, olen ollut kovin liikuttunut ihmisten huomionosoituksista. Myös teidän onnentoivotuksistanne, kiitos niistä! Ennen en liikuttunut koskaan enkä mistään. Saati että olisin itkenyt, sen enempää ilosta kuin surustakaan, saati v...tuksesta. Nyt liikutuin kyyneliin asti ystävien kauniista sanoista ja itkin vuolaasti (okei, en ehkä vuolaasti mutta kyyneleet silmissä) kun lapset ojensivat itse valitsemansa tähdenmuotoisen korun saatesanoin ”Äiti, sä olet meidän tähti”.

Ja se edellisen postauksen kimppu oli sekin lasten valitsema. Ja nyt olen pohtinut, kuinka paljon lapsilla on mennyt rahaa mun lahjoihin, selvä mummoutumisen merkki. Aikaisemmin olisin vaan tyytyväisenä todennut, että onpa hyvin kasvatetut lapset, kun noin hyvin äitinsä maun tuntevat. Samanlainen kimppu tuli myös äidiltä, kyllä äiti lapsensa tuntee ja toisinpäin.
Mieheltäkin sain 40 ruusua. Punaisia. Meidän on niin aika mennä parisuhdekurssilleJ.
Huomatkaa uusi tunniste.

14 kommenttia:

  1. Onnittelut vielä täältäkin.
    Minä rakastan valkoisia kukkia. Vain ja ainoastaan valkoisia, en ikinä osta muun värisiä.
    Mieheni taas harvoin ostaa kukkia ja silloin saan MASSIIVISEN kokoisen kukkavirityksen, missä yleensä on jotain oranssia ja ehkä vähän marjojakin.... Huoh! Mietin aina, että mitähän ne puskat ovat maksaneet.

    VastaaPoista
  2. Loisto postaus! Itsellä sama edessä muutaman vuoden päästä, odotan innolla, jos se tuo lisää rentoutta. :D Mä en kyllä tartte lisää liikuttuneisuutta tai tunteenpaloa...

    Ja hei kiitti, repesin äsken ihan täysin kun sun tavoitetakki-kommentti Annille lävähti mun sähköpostiin. :D

    Annille tuossa edellä pakko todeta, että kiva kuulla etten ole ainoa jonka kukkien pitää olla valkoisia. Vain ja ainoastaan. Ja anoppi ostaa aina värillisiä. Ihan kiusallaan. Pitääks mun siis mennä sen kanssa jollekin kurssille? ;)

    VastaaPoista
  3. Hei oota vielä puolivuotta ja huomaat kuinka rento susta oikeen tuleekaan:) Ja toi liikuttuminen, mä oon miettinyt, että oisko se joku lähestyvä merkki siitä paussista tai jotain:) Koska mä jo tätä sun tekstin loppua lukiessani liikutuin. Ja en todellakaan liikuttunut juuri mistään parisen kymmentä vuotta sitten.

    VastaaPoista
  4. Anni, kiitos:) Nuo puskathan kuulostavat ihan... värikkäiltä;). Mutta ajatushan on tärkein. Ja kukkakauppiaan toimeentulo:)

    Nina, juu ei sulle enempää liikuttuneisuutta:) Ole hyvä vaan, se kysymys oli ihan tosissaan esitetty. Anoppeja pitää vaan ymmärtää, siihen mitkään kurssit auta;).

    Kiitos Aijuliini!

    Katri, älä nyt viitti. Ei kai vielä sentään, tässä pitäisi olla sellainen 10 vuoden hengähdystauko. Vai onko mun seuraava uusi tunniste estrogeenihoito?

    VastaaPoista
  5. Peräs tullaan! Marraskuussa kolahtaa sama lukema ja mulla taitaa olla pientä kriisiä. Tai en mä sanois sitä ehkä kriisiksi, liittyy osin tähän laihtumiseen. Eli koen itseni hiukan erilailla kuin ennen, siis positiivisella tavalla :) Ote on rennompi kuten sanoit!
    Jestas, on jopa ihan kiva olla tämän ikäinen :D

    VastaaPoista
  6. Katja, niin on. Aikaisemmin (nuorempana) luulin sen vaan olevan jotain naistenlehtien keski-ikäisten toimittajien propagandaa, mutta taitaa siinä jokin totuuskin piillä:)

    VastaaPoista
  7. Nyökyttelen! Tämä on hyvä ikä. Samalla kurssilla nähdään. Punaiset ruusut- ikuinen rakkaus. Hyvä sekin :)

    VastaaPoista
  8. Onnea vuosille (ja ruusuille)! Hieno postaus :)

    T Miia

    VastaaPoista
  9. Paljon Onnea! Miespuolinen kollegasi on selvästi lainannut Marc Anthonyn ja Pitbullin Rain over me -biisiä, jossa sanotaan: Forties is the new thirties, baby you´re a rock star :)

    VastaaPoista
  10. Onnea, onnea!
    Työkamuni (kuuskymppinen nainen) sanoo aina neljänkympistä alkavan naisen parhaan iän. Sitä odotellessä, viisi vuotta vielä...

    Meillä muuten tulisi parisuhdekriisi noista ruusuista ylipäätään, en tykkää! Onneksi mies on tajunnut mun tulppaanifanituksen, sopivasti aina synttärien aikaan kauden kukkana.

    Tiina Huvikumpuillen-blogista

    VastaaPoista
  11. Viidenaiti, ihan totta puhut!:)

    Miia, kiitos:)

    Nella, mä arvasin ettei se sitä itse keksinyt. Mutta mihin se unohti tuon rokkistaran?;)

    Tiina, kiitos. Niinhän ne kaikki vanhemmat ihmiset sanovat. Nopeasti se aika menee:) Mä tykkään tulppaaneistakin, tähän aikaan vuodesta niitä vaan on aika hankala saada.

    VastaaPoista
  12. Vai ei ole tullut seesteisempää? No, ainakin se sun "kuntoon 4-kymppisille" toteutui loistavasti!

    Siihen mäkin tähtään, elämäni kunnossa muutaman vuoden kuluttua. Oli pakko ottaa tällainen pidempi (usean vuoden) kuntokuuri, kun en ole koskaan mitään kunnon eteen tehnyt..

    Onnea vielä ja ihania muistamisia olet saanut!

    VastaaPoista
  13. Hei myöhässä onnea! Neljänkympin kriisin tunnistaa siitä, ettei ryppyvuoiteet enää mihinkään riitä ;)
    Toi edellinen siis Chisun mahtavasta rallista Kriisit.

    VastaaPoista