Nelkyt on uus kolkyt

Otsikko ei ole mun epätoivoinen yritys, vaan kolkyt ja risan miespuolisen kollegan suusta. Otin sen onnentoivotuksena.

Miltä nyt tuntuu? No eipä mitenkään erityiseltä. Olen jopa hieman pettynyt, musta ei ole tullut sen aikuisempaa tai seesteisempää vaikka olenkin virallisesti keski-ikäinen. Luulin saavani jonkun henkisen kypsyyden auran pääni yläpuolella, mutta kattia kanssa. Päässä ei edelleenkään ole kuin takkuinen tukka. Ja pään yläpuolella sähköisyydestä ylöspäin noussut takkuinen tukka.

En kiellä etteikö iän myötä tulisi niitä negatiivisia asioitakin eteen. Etenkin liittyen ulkonäköön, niin pinnalliselta kuin se kuulostaakin. Ja kroppaan ylipäänsä, huomasin viime talvena, että mua kolottaa milloin selästä milloin hartioista. Lyhyen mallisista talvitakeista olen joutunut luopumaan jo useampi talvi sitten. Ja auton penkinlämmittimen nuppi on talviaikaan aina kaakossa. 

Ja vaikka runko rapistuukin, niin mitä sitten. Tai ainakin enemmän ihan sama kuin kymmenen vuotta sitten, jolloin selluliitti oli maailman loppu. Nykyään se on vaan… kiusallista, mutta ei lähelläkään maailmanloppua. Sitä paitsi: kohta tulee varmaan se ikänäkö, enkä edes erota selluliittejäni.

Jotain pitää yrittää. HR:n meikkivoiteessa on seerumikin mukana.

Mutta muuten väittäisin , että paremmaksi menee. Olen huomattavasti rennompi kuin kolmekymppisenä, jolloin olin huomattavasti rennompi kuin kaksikymppisenä. En malta odottaa kuinka nasta tyyppi olen, kun täytän viisikymmentä. Elämä on hemmetin paljon helpompaa.

Yksi muutos on tullut, olen ollut kovin liikuttunut ihmisten huomionosoituksista. Myös teidän onnentoivotuksistanne, kiitos niistä! Ennen en liikuttunut koskaan enkä mistään. Saati että olisin itkenyt, sen enempää ilosta kuin surustakaan, saati v...tuksesta. Nyt liikutuin kyyneliin asti ystävien kauniista sanoista ja itkin vuolaasti (okei, en ehkä vuolaasti mutta kyyneleet silmissä) kun lapset ojensivat itse valitsemansa tähdenmuotoisen korun saatesanoin ”Äiti, sä olet meidän tähti”.

Ja se edellisen postauksen kimppu oli sekin lasten valitsema. Ja nyt olen pohtinut, kuinka paljon lapsilla on mennyt rahaa mun lahjoihin, selvä mummoutumisen merkki. Aikaisemmin olisin vaan tyytyväisenä todennut, että onpa hyvin kasvatetut lapset, kun noin hyvin äitinsä maun tuntevat. Samanlainen kimppu tuli myös äidiltä, kyllä äiti lapsensa tuntee ja toisinpäin.

Mieheltäkin sain 40 ruusua. Punaisia. Meidän on niin aika mennä parisuhdekurssilleJ.

Huomatkaa uusi tunniste.