lauantai 27. elokuuta 2011

Oikeasta narusta

”Kuka lähtee mun kanssa Formverkiin?” Hiljaisuus. ”Hei oikeesti?” Vieläkin hiljaisempaa. ”Kuka lähtee mun kanssa Kippoon?” Teini on jo ovella. ”Käydään sit vaan ihan nopeasti siellä Formverkissakin.” Murahdus.

Teini autossa: ”Voidaanko käydä Eiringissäkin samalla?” ”Joo, jos voin käydä samalla Lillyssa”. Murahdus.

Kun vetelee oikeista naruista, saa teinin mukaansa melkein mihin vaan.

Lillyyn oli tullut Parajumpers:n parkoja. Helteessä on hyvä sovitella untuvatakkeja. Hinta on aika suolainen, ajateltiin ostaa yksi kimppatakiksi. Hinta on siltikin suolainen. Mutta olisi se makee. Ja lämmin. Ihan törkeän hyvännäköinen. Ja törkeän hintainen. Goosen Parkakin on halpa tuohon verrattuna.



Korkeavuorenkadun M-gourmet-mikä-sen-nimi-nyt-ennen-olikaan on nykyään Kaartin Kotikauppa.



Eiringistä haettiin mysliä.
Mangomyslin kaveriksi on tullut
passion-pistaasi mysliä.


Pojille vakiotuliainen.
Mantelikeksejä.


Formverkiin niinkin tärkeälle asialle
kuin roskapussien ostoon.


Ja sain vihdoin ostettua Hayn Soft Hangereita.
Sitä kapeampaa mallia.
Leveät toimivat niin kuin pitääkin,
niissä neuleet pysyvät valumatta paikoiltaan.

13 kommenttia:

  1. Mä kokeilin PRJ Stockalla viime viikolla... Tykkään mutta ehkä mä päädyn kuitenkin tuttuun ja turvalliseen ja uusin seitsemän vuotta vanhan hyvin palvelleen CG vain uuteen väriin:) Ja onhan se tosiaan muutaman satasen halvempikin!

    Noi myslit kuulostaa herkullisilta. Onko myös?

    VastaaPoista
  2. Mä niin haluaisin tuon PRJ:n. Mutta se hinta hieman mietityttää...

    Mysli on kuulemma parasta mysliä, mitä mies ja lapset ovat syöneet (itse en voi sitä syödä). Tuo mangoversio ainakin menee sitä mukaa kun sitä kotiin kantaa;)

    VastaaPoista
  3. Kaikkea kivaa! Parka on hieno. No mutta jos se olis sellanen "ajaton" niin eiks sen voi hankkia? ;D

    Ja vitsi mä haluan tonne Kippoon (oonks mä siis teini?). Aukko jogurtti-sivistyksessä.

    VastaaPoista
  4. Mä koitan 3-veetä houkutella samoilla naruilla, saattaa vaan vetää liinat kiinni kesken narunvedon :D

    VastaaPoista
  5. Hyvä on sun vedätystekniikka!
    Takki ON törkeän hyvännäköinen. Mutta jos Goosekin on halpa tuohon verrattuna, niin en kiusaa itseäni menemällä edes katsomaan tuon hintaa. :-D

    VastaaPoista
  6. Mä haluan tuon! Olen odottanut, että tulisi tänne, mutta ei ollut vielä eilen ainakaan tullut. Hinta on ihan järkyttävä, mutta saa olla muutaman vuoden ostos. Teillähän on kätevä, kun ikään kuin saatte "puoleen hintaan". Muistakaa jakaa takkivuorot jo etukäteen.

    VastaaPoista
  7. Nina, tiedä kuinka ajaton se on...kun osaisikin ennustaa. Käy ihmeessä seuraavalla reissulla Kipossa, on hyvää. Monissa paikoissa vastaavat tarjoillaan niin kylminä, että aivot jäätyy, mutta tuolla juuri sopivan viileinä.

    Anni, juu. 3-vuotiaat ovat melko epäluotettavia. 7-vuotiaatkin ovat;). Jossain vaiheessa ne sitten tajuavat oman parhaansa ja osaavat käydä kauppaa.

    Jassu: lahjonta, kiristys ja uhkailu. Omassa listassani vielä katteeettomat lupaukset:).

    VastaaPoista
  8. Tickler, huomenta pohjoseen:). Niin mäkin haluan, olen koko illan pohtinut kaikkia puolustuksia itselleni. Hups, nyt se on itselleni, Inka putosi jo kelkasta...

    VastaaPoista
  9. Takki on hyvännäköinen, mutta kuulostaa kyllä tyyriiltä.

    Samoilla keinoilla minäkin yritän poikia vedättää. Välillä toimii, välillä ei. Yhden kanssa pystyy vielä käymään kauppaa, mutta jos molemmat pitäisi saada messiin, onjo hiukan haastavampaa, kun samalla narulla ei saa molempia mukaan.

    VastaaPoista
  10. menneellä viikolla ihastelin myös PRJ- takkeja samassa paikassa. Oli vaan jo valmiiksi niin kuuma, etten viitsinyt päälle kiskaista. Näihin hurahdin: http://www.gustav-denmark.com/collection/autumn-2011/

    Uusi merkki- minulle. Viime talvena jo löytyi samasta paikasta…

    VastaaPoista
  11. Sanna, kaksi on aina haastavampaa kuin yksi. Siksi vedätänkin vain yhtä kerrallaan.

    Viidenaiti, siellä oli eilenkin kuuma. Sovitettiin vaan kokoja, ei sen kummemmin mallailtu päälle.
    Jep, olen gustavia sovitellut, Tanskassa, yllättäen, suosittu merkki. Mutta siinä on kaikkea liikaa mulle. Simppelille simppeliä:)

    VastaaPoista
  12. Kävin kokeilemassa samaa parkaa ja se oli täydellinen. Mutta hinta on oikeesti tosi korkea.

    VastaaPoista
  13. Aarre, niin on. Täydellinen. Ja kallis. Jos olisi oikeasti tarvetta, niin ehkä pystyisi jotenkin perustelemaan itselleen. Mutta kun on noita takkeja ennestäänkin...

    VastaaPoista