keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Mäkin haluun ja tarviin

Tuli tuosta Katrin eilisestä postauksesta mieleen meilläkin kovin tapetilla oleva asia. Kun lapsi haluaa ja tarvitsee milloin mitäkin. Pienet lapset haluavat pienempiä asioita, isot lapset haluavat ja erityisesti tarvitsevat isompia asioita (ja pirulaiset vielä perustelevat aika aukottomasti tarpeensa). Meillä menee vielä tuolla ”mutkumähaluun ja toisillakin on” –setillä, Katrin teinit pystyvät jo perustelemaan vaatimuksensa.

Mihin sen rajan vetää? Ja miten sen tekee niin, että se on loogista? Meillä Inkan vaatimukset on vielä aika vaatimattomia (jos sitä opintorahastoa ei lasketa) ja Inka ymmärtää jos sanon EI. Olen aika autoritäärinen kasvattaja, mun ei on ei. Piste. Enkä edes sen kummemmin aina perustele kantaani. Eli on ihan turha mankua, riittää kun sanon niin. Ellen itse muuta mieltäni;) Mutta sitäkään ei voi tehdä koska sitten hommasta tulee äärimmäisen epäloogista.

Inkalla on pelit ja vehkeet mutta nämä on kaikki mun aloitteesta hankittu. Inka ei ole niitä itse ymmärtänyt vaatia. Inka ei edelleenkään ymmärrä merkkivaatteista mitään ja hänelle on ihan taivaallisen sama, onko tietokoneen näyttö design-palkittu vai ei. Mitäs sitten jos tyttö itse haluaa jotain? Kuuluuko mun sanoa ei, ihan periaatteesta, kun lapsi ei voi saada kaikkea mitä haluaa? Vai voiko kaikkeen sanoa joo, siis sellaiseen mitä itsekin pidän tarpeellisena? Entä jos lapsi ei halua kuuta taivaalta, vaan ihan perusteltuja asioita? (Paitsi se opintorahasto.)

Hyvä esimerkki on koululaukku, ehdotin hänelle kaksi vuotta sitten Marimekon laukun hankkimista. Ei halunnut. Uusin ehdotukseni vuosi sitten. Ei halunnut. Tänä vuonna ennen koulun alkua pyysi kyseistä koululaukkua, perusteluina tuo ”kun kaikilla muillakin luokan tytöillä on, on ollut jo keväällä”. Asia esitettiin taas sillä maansa myyneellä äänensävyllä, kun ”kaikilla muillakin on kaikkea ja mulla ei mitään”. Ja varmaan uskotte, että asia on näin, mun kersat ne leikkivät vaan käpylehmillä. Raukat.

Ostin sen laukun, tietenkin. Itsehän olin sitä jo useampaan kertaan ehdottanut. Ja myös muistutin asiasta ystävällisesti, useampaan kertaan. Olisiko pitänyt kieltäytyä ostamasta vain sillä perusteella, että lapsi ei voi saada kaikkea mitä haluaa? Vastaavia esimerkkejä olisi useita.

Toim. huom. Lapset eivät tosiaankaan saa kaikkea mitä haluavat. Vrt. case-opintorahasto. Tai koiraa. Sitä on toivottu viimeiset 10 vuotta. Koiraa meille ei tule, koska se olisi silkkaa eläinrääkkäystä.

Lahjontaa meillä ei harrasteta. Ellei lasketa sitä, kun Inka lahjoo pikkuveljensä jättämään hänet rauhaan. Rahalla. 5-vuotiaan, joka ei ymmärrä rahan arvoa lainkaan.

Sitä kultaista keskitietä tässä haen. En ole mikään ”kärsi, kärsi, kirkkaimmain kruunun saat” mutta en myöskään halua, että asioita pidetään itsestäänselvyytenä.

27 kommenttia:

  1. Loistava bloggaus. Just näin! Siinä sitä tasapainoillaan kultaisella keskitiellä.

    Naapuruston lapsetkin tietävät, että tää ei voi sietää mankumista. "saanks mä, hei oo ny kiltti, pliide" ei vaan tehoa. Ja onneksi eivät omat lapsiraukat ymmärrä mitään merkkien päälle, mutta osaavat arvostaa sitä mitä heillä on. Suurimman osan aikaa. Tosin tää on havainnut, että kaverit ymmärtävät ja pyörittelevät silmiään. Ja ”mutkumähaluun ja toisillakin on” –setti jatkaa elämäänsä jossain toisessa perheessä.

    VastaaPoista
  2. Mä en mitään teineistä tiedä, mutta meillä lapset (lähinnä poika) osaa mankua kaikkea mahdollista itselleen. Meillä sovitaan, että esim. perjantaina mennään kauppaan ja ostetaan sitten joku lelu, jonka poika saa niistä kymmenestä haluamastaan valita. Vielä ei osaa toivoa mahdottomia. Ja sitten siskokin haluaa jotain ja saa, mutta vain koska ei osaa mankua mitään kallista. Lisäksi poika saa tehdä synttäri- ja joululahjalistaa. Ne asiat, jotka muistaa vielä puolen vuoden päästä, saa, tai ainakin osan niistä.

    Joskus mankuu kaupassa ihan mankumisen ilosta. Osaan kyllä erottaa sellaisen mä vain haluan haluta -jutun siitä, mitä oikeasti haluaa ja tarvitsee ja saa haluamisesta.

    Helppoa vielä näin pienillä.

    VastaaPoista
  3. Komppaan Shaolia, kyllä meillä pienten lasten vanhemmilla on vielä helppoa;-)

    Tosi hyvin kirjoitit Nina. Vaikea aihe. Nykyisin kun katsoo teinien touhuja, niin aika kaukana on omasta lapsuudestani. Nyt on yhteiskunnan arvot ja asenteet niin suoritus- ja kulutuskeskeiset, yritä siinä sitten kasvattajana tasapainoilla valintojen välillä.
    Katrin blogiin joku jo kommentoi, että lapset olisi hyvä tapa opettaa tietyllä tavalla ansaitsemaan raha/palkinto. Itselläni oli aikoinaan viikkoraha, ja sen piti riittää. Ylimääräistä jos tarvitsin, niin pienin askarein se piti ansaita tyyliin "pesukoneen täyttö 50 penniä tmv". Mitään ei "helpolla" saanut.

    Toisaalta taas, kun oma lapsuus on ollut "ankea", mä ainakin haluaisin antaa omille lapsilleni kaiken sen, mitä itseltä puuttui.
    Vaikeaa, niin vaikeaa. Onneksi on teitä "viisaita ja kokeneempia" neuvoja antamassa;-)

    VastaaPoista
  4. En tiedä onko aihe vaikea tai hankala, mutta ainakin se on monisäikeinen.

    Toisaalta lapsia on hyvä opettaa rahan käyttöön ja rahan arvon ymmärtämiseen jo varhain. Miten muuten sitä opettaa, kuin että itse tienaa jotain, ja näkee sen suhteen, mitä sillä saa. Että raha ei tule seinästä. Ja että tavarat maksaa. Meillä on hyvällä menestyksellä (tähän asti) ollut käytössä ansaintasysteemi. Lapset, lähinnä siis kaksi vanhinta poikaa, tietää, mitä esineet maksavat, tietää, miten rahaa voivat tienata, ja sitten tasapainoilevat halujensa kanssa. Esikoinen halusi vastikään ison legosetin. Säästi 60 euroa ja tilasi sen ebaystä.

    Itse olen sitä mieltä, että tuo säästäminen ja tienaaminen kasvattaa sen hankittavan esineen arvoa. Niinhän se on itselläkin: mitä enemmän jonkin asian hankintaa pohditaan ja mietitään ja säästetään, sitä mukavammalta tuntuu, kun sen vihdoin saa.

    Toisella puolella on se Shaolin mainitsema kierre, että asioita tehdään vain rahasta. Sitäkään ei elämä saa olla. Siksi meillä ei ole viikkorahaa. Eikä meillä ikinä ole ollut myöskään karkkipäivää, eikä todellakaan viikkolelua. Tosin nyt on pikku hiljaa hiipinyt perjantainen mässyttely... epäilisin että äidistä lähtöisin.

    Tasapainottele sitten siinä välissä. Meillä tienaa koenumeroista. Ei nyt ihan älyttömästi, mutta sen verran, että lapset sen muistavat. En ole huomannut, että lukisivat silti kokeeseen rahankiilto silmissä. :D

    Ja taas toisaalta: kaikki tämä muuttuu taas, kun lapset kasvavat murrosikään. Ala-asteella ei ole vielä niin merkillä väliä (ei ainakaan pojilla), mutta sekin aika koittaa. En suoraan sanottuna tiedä, ostaako merkkifarkut, jotka lapsi haluaa, vai vain farkut. Näkee ken elää :D

    VastaaPoista
  5. Ah niin tuttua. Itse yritän opettaa, että raha ei kasva puussa. En nyt jaksa enää tähän aikaan kauheasti kommentoida, mutta meillä tuo EI enää riitä - pitää osaa perustella ja tosiaan meidän teinit osaa tuon perustelun taidon. Ja jos et perustele, sanotaan ettet osaa keskustella ja neuvotella. Samaahan se töissäkin on, neuvotellaan ja keskutellaan rahasta - ainakin minun duunissani. Aina ei vaan kotona jaksaisi sitä samaa keskustelua.

    VastaaPoista
  6. Poukkoilen nyt blogista toiseen, viisasta.

    Mankuminen on ehkä kauheinta mitä tiedän, heti nalkuttamisen jälkeen. Meillä ei saa mankumalla mitään. Ei edes ruokaa.

    Mä olen diktaattori, ostan lapsille mitä haluan. Toisaalta lapset (ainakin mun) ovat usein miten sen verran älykkäitä, että tietävät mistä narusta vetää. Eli ovat käyttäneet ihan omia aivojaan ja päätelleet mikä toimii milloinkin. Ja näin saattavat saada haluamansa.

    Mekaaninen ”kun teet näin, niin saat tämän” - malli ei ehkä sovi mun ajatusmaailmaan (syy-seuraus-suhteet on opeteltu paljon varhaisemmassa vaiheessa), sehän on opittu formaatti eikä kauheasti kasvata ongelmanratkaisukykyä. Saati neuvottelutaitoja. (Tämä siis Katrin blogiin viitaten).

    Ja edelleen Soffin Ipodiin viitaten, tyttö pystyi argumentoimaan asiansa, eikä vain mankumaan mähaluun (vaikka Katri alkuun niin antoikin ymmärtää;). Ja olen tytöstä ylpeä (vaikkei oma olekaan), se vaatii aivotoimintaa ja verbaalista osaamista.

    Äh, sekavaa tekstiä, aika mennä nukkumaan…

    VastaaPoista
  7. Nina; noin minäkin tein, kun lapset oli vähän nuorempia. Nyt kun ovat vanhempia, he oikeasti haluavat sellaisia asioita, ihan kiihkeästikin, joita vanhemmat ei halua. Esimerkiksi minusta 60 euroa legoihin on liikaa. Siinäpä sitten on ongelma; mihin rajaan asti vanhemmat voi määräillä lastensa hankintoja :). Meillä toimii ansaintasysteemi.

    Ja yllättäen: vaikka vain isommista kotitöistä saa palkkaa, ja vaikka meillä ei jaeta kuukausi-viikkorahoja, meidän lapset tekevät kotitöitä. Joskus jopa ihan pyytämättä (pari viikkoa sitten 6. luokkalainen soitti töihin ja kysyi, miten tehdään sämpylöitä...)

    Omista hyvistä kokemuksista käsin voin suositella siis tätä systeemiä :D Mutta jokainen perhe valitsee omat tapansa. Ja nekin muuttuvat lasten kasvaessa.

    VastaaPoista
  8. Aika samoilla linjoilla mennään meillä, Nina. Kerjäämällä ja mankumalla ei homma yleensä toimi, kun taas perustellulla tarpeella kyllä.
    Toisaalta kun äiti tykkää kaikesta kivasta ja uudesta sekä valitettavan usein kalliista, ei lasten työ AINA ole kovin vaikeaa. Ja taa stoisaalta heidän toiveensa saattavat olla jotain halpaa kertakäyttökrääsää, johon en taas ollenkaan suostu. Meillä lapset ovat suht varhain (verrattuna kavereihin) saaneet esim. Nintendo DS:n, iPodin ja simpukkakännykän (silloin kun se "piti saada", nythän se on jo ihan passé), on taas marinaa ja manguntaa syntynyt siitä, että kun kaverit vihdoin ovat omansa saaneet, ovat mallit jo uudet ja meidän lasten jo vanhoja, eli uutta pitäisi taas saada - huoh, ongelma siis sekin, eli ei pidä ole ensimmäisten joukossa!

    Me muistamme todella harvoin maksaa lapsille mitään viikkorahaa ja he eivät taas muista pyytää sitä, joten käytännössä voi sanoa että meidän lapsilla ei ole ollenkaan säännöllistä viikkorahaa. Meillä ei makseta kotitöistä, mutta hyvistä koulutuloksista kyllä. Jääkaapin ovessa on lappu, johon vedetään viiva kun koetulokset ovat tiettyä tasoa - rahaa tulee suhteellisen hyvin, koska kummatkin ovat hyviä koulussa (tosin summat per koetulos eivät ole isoja, 3-5 euroa).

    Meillä on kummallakin lapsella synttärit kuukauden sisällä ja toivomuslistat tehty. Sinänsä ihan ok-järkeviä juttuja tällä kertaa; kirjoja, esikoiselle uusi kännykkä (vanha on jo 3 vuotta vanha), muutama naisellinen hömpötys jne. Lapset myös ymmärtävät suht hyvin esim sen, että koska loppuvuonna mennään pidemmälle lomalle, jossa hyvät shoppailumahdollisuudet, ei nyt shoppailla mitään turhaa, vaan siellä sitten. Ja tätä yritän siis nyt itsekin noudattaa...

    VastaaPoista
  9. Niin ja meillekään ei tule koiraa.

    VastaaPoista
  10. Meidän lasten tilanne on ihan eri, koska ovat vielä niin pieniä, joten ei voi verrata. Mutta ihan diktaattorimaisesti en halua määrätä, mitä lapset saavat. Toivomuksia saa esittää, ja varsinkin, jos samasta asiasta puhutaan pitkään, esim. nyt aloitetaan ja vielä halutaan joululahjaksi, on aika hyvät mahikset saada. Toiveet ovat vielä edullisia ehkä jotain isoa lelua lukuunottamatta. Okei, tietynlaisia huonekalujakin omaan huoneeseen on jo toivottu.

    Kovin toivoisin, että lapset oppivat itse valitsemaan, mistä pitävät, toki yritän makuun vaikuttaa. Merkeistä he eivät onneksi ymmärrä mitään, eivätkä arvota niitä mihinkään järjestykseen. Otan huomioon toiveita, esim. vaatteiden värit, enkä pidä pahana, että lapsi tietää, mitä haluaa ja mitä ei. Nyt tosiaan täytyy muistaa, että meillä ei ole esitetty isoja toiveita. Edes kännykkää ei ole, koska meidän ekaluokkalainen ei tarvitse sitä vielä mihinkään. Halut ovat sitä luokkaa, että tyttö haluaisi baskerin eikä pipoa, joten seuraavaksi ostettava päähine on minun valitsema baskeri. Helppoa vielä toistaiseksi, mutta jatkoa ajatellen jotain siemeniä pitää kylvää jo nyt.

    VastaaPoista
  11. Gloria puki sanoiksi mun katkonaiset ajatelmat. Eli ihan sama sabluuna meillä.

    Koetuloksista en maksa, mutta mummi maksaa:D Tavanomaisista kotitöistä saa palkaksi hyvän mielen. Ja tyytyväisen äidin.

    Diktatuuria käytän "Tiimarisälään", niitä en lähde kustantamaan.

    Mulla on toistaiseksi huomattavasti kalliimpi maku kuin lapsilla ja tässä historia toistaa itseään. Muistan kuinka teininä olisin halunnut Seppälän vaatteita (kun muillakin oli) mutta äiti ei suostunut moisia lumppuja ostamaan.

    Äitini tarjoutui myös ostamaan opiskelijaboksiini Jacobsenin Seiskat. Kieltäydyin ja pidin ajatusta aivan pöyristyttävänä, kuka hullu maksaa tuoleista niin paljon. Arvatkaa kuinka monta kertaa olen jälkeenpäin katunut?;)

    VastaaPoista
  12. Meillä kyllä 13 vtietää mitä haluaa ja haluaa paljon ja kallista (Wesc, Lacoste, Nike, Paul Frank ainakin vilistävät puheissa). Halumiset myös vaihtuvat nopeasti. Taitaa luulla, että raha kasvaa puussa ja kaiken pitäisi tippua syliiin ilman vaivannäköä. Keskimmäinen 10 v haluaa vain harvoin ja perustellusti. Asetelma aiheuttaa päävaivaa vanhemmille: keskimmäiselle mielellään ostaisi, kun ei paljon halua. Esikoiselle ei taas halua ostaa, että oppisi arvostamaan mitä saa. Kun pyynnöt vaihtuvat tiheään, ei viime viikolla saatu huppari enää tällä viikolla välttämättä olekaan kiva. Isomman näkökulmasta sitten keskimmäinen saa aina kaiken mitä haluaa ja hän itse EI KOSKAAN mitään. Huoh!

    VastaaPoista
  13. Hyvä aihe, mutta ei onneksi meillä vielä ajankohtainen.

    Esikoinen osaa kyllä haluta juttuja, mutta haluamisen kohteet muuttuvat ja unohtuvat. Usein riittää se, että sovitaan, että ko. jutun voi toivoa synttäri-/joululahjaksi. Eikä se enää sitten ole välttämättä ajankohtainen.

    Ja sälän ostamisesta kieltäytymistä komppaan täysin.

    VastaaPoista
  14. Huh mitä keskusteluja sun ja Katrin blogeissa on ollut, en ehdi nyt kommentoida vaikka paljon sanottavaa (yllättäen :) olisi!

    Mutta tämä osui silmiin kun tytöille Moloja metsästin:
    http://www.mydreamchild.dk/pi/Molo_skøn_flyverdragt_Polaris__3657_824.aspx

    VastaaPoista
  15. Tuosta diktaattori -sanasta. Käytin sitä, koska minä tunnen itseni joskus (tai aika useinkin) diktaattoriksi. :) en siksi, että minusta joku MUU olisi diktaattori :) pahoitteluni, jos sellainen kuva jäi.

    Olen vain huomannut, että kun lapset varttuvat, heidän on pakko antaa tehdä itse omat virheensä. Kuten sen, että jos saa lahjaksi 20 euroa ja tuhlaa sen kaikki karkkiin, sen jälkeen sitä ei ole. Toki asiasta voi keskustella ja varoittaa ja selittää. Mutta silti, ainakin meidän kohdalla, jokainen tuntuu tekevän saman virheen. Olen myös huomannut, että tämän jälkeen omat selitykset säästämisestä ja isomman esineen saamisen ihanuudesta menevät paremmin perille :)

    Olkoon materialistista tai ei; minusta on hyvä opettaa lapsille, että hyvin tehdystä työstä palkitaan (myös oikeassa elämässä), työtä tekemällä voi ansaita rahaa (auton imurointi), raha ei tule koskaan mistään ilmaiseksi (ei edes sosiaaliset etuudet ole "ilmaisia" oikeassa elämässä), ja että säästäminen kannattaa, jos haluaa jotain isompaa.

    Ja sitten tätä hyvää periaatetta sekottaa se, että mitäs, kun hankittava on niin kallis, ettei siihen voi säästää (mopo)? Tai että poikien lahjoihin (pelikonsoleihin tms.) vain tuntuu menevän enemmän kuin tytön (nukkeihin)? Tai että tytölle tulee ostettua enemmän vaatteita kuin pojalle? Pitäisikö kompensoida merkissä? Pitäisikö, vaikka poikia ei edes kiinnosta merkit? Hankalia asioita. Olen itsessäni huomannut, että työntekoon kannustamisen periaate on ja pysyy, kaikessa muussa joutuu joskus joustamaan. Ja joskus olen sortunut ostamaan vaalean liilan kimaltelevan tupsukynän Tiimarista... :D

    VastaaPoista
  16. Jaa'a. Täällähän on vilkasta keskustelua.

    Meillä on Nina sama ongelma, esikoinen ei halua paljon mitään, mutta onhan hänellä tietty kaikki pelit ja pensselit, kun äiskä on keksinyt hankkia. :D

    Mä oon nähnyt kaupoissa kaikenmaailman tavaroita tai karkkeja kinuavia lapsia ja selälleen heittäytymisiä, mutta meillä kukaan (katsotaan, jos tämä kolmas;) ei ole vielä sellaiseen "ryhtynyt". En tiedä, miksi.

    t. Rva diktaattori Finette

    VastaaPoista
  17. Niin ja kaikkea ei tarvitse, eikä pidä saada ja meillä mööbelit saavat opiskelijaboxeihinsa kotoa viedä tai itse jostain Ikeasta ostaa. On jo ihan tarpeeksi, että Armas omistaa ne boxit, ettei tarvitse vuokralle mennä!
    t.F

    VastaaPoista
  18. Ihan älytöntä ympäröidä lapset luxuskamalla vaikkeivät lapset edes itse niin halua....

    Viime päivien postaukset ovat osoittaneet snobbariblogistien henkisen tason.

    Faktahan on että täällä riehuu Arabianrannan ja Nurmijärven "pikkupohatat" ,jotka eivät ilmeisesti omassa kaveripiirissään saa ymmärrystä ja kehuja materialismistaan, joten pätevät sitten täällä.

    Säälittävää itsetehostusta.

    VastaaPoista
  19. Mä en nyt enää ymmärrä näitä anonyymien kommentteja. Kun Nina kirjoittaa, että lapsi (teini) ei halua materiaa ja Katrin blogissaan taas sitä, miten lukion aloittanut osaa perustella, miksi jotain tarvitsee, jos tarvitsee, niin mulle ei ensimmäisenä tule mieleen, että blogistit olisivat ihan typeryksiä, vaan että ne lapset ovat oppineet arvonsa kotoa (jolloin blogisteillakin olisi jotain osuutta asiaan).

    Teinien ja lasten ja meidän aikuistenkin maailmaan kuuluuu haluaminen ja tavaroiden haaliminen. Sitähän näissä blogeissa mun mielestä on juuri pohdittu, että miten elää halujen ja tavaroiden ja rahan kanssa.

    Jos jollakin on enemmän rahaa, koulutusta ja työtä, niin mitä sitten? Jokainen voi pohtia asioita omista lähtökohdistaan. Meillä Suomessa on sellainen juttu, että ihan kaikki ovat samalla viivalla ja jokaisella mahdollisuus tehdä töitä, kouluttautua, päästä sellaiseen duuniin, josta saa enemmän rahaa kuin toisesta, tehdä elämästään sellaisen, kun haluaa ja jaksaa. Siksi en ymmärrä, kun sitten napistaan, että miksi tuolla toisella on enemmän rahaa kuin toisella. Kai se harmittaa, ettei ole itse osannut valita niitä asioita, joiden kautta olisi päässyt samaan elämään.

    Olen sitä itsekin harmitellut, että olen valinnut tällaisen tien, ettei pääse ainakaan rikastumaan, mutta omiapa ovat olleet valintani, tuntuneet silloin oikeilta ja nyt 'kestän' seuraukset. No, onneksi joskus olen ihan tyytyväinenkin, niin voi ihan mielenkiinnon vuoksi lukea muiden elämistä.

    VastaaPoista
  20. Shaoli kommentoi hyvin :)

    Tää ei ymmärrä kateutta. Tosiasiahan on ,että jollain on aina enemmän! Tavaraa, valtaa, rahaa, painoa, pituutta, lahjakkuutta, kauneutta, onnea, viisautta... you name it.

    Näin se vaan menee. Ei ole reilua tämä ihmisen elo. Ei vaikka kuinka kadehtisi. Kannattaa nauttia siitä mitä on, oli se sitten paljon tai vähän :)

    VastaaPoista
  21. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  22. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  23. Poistin kaksi omaa kommenttiani ja yhdistin ne, editoin sieltä turhat voimasanat;)

    Miia, joo, mä luulen ymmärtäväni mitä sä tarkoitat, enkä ottanut diktaattoria itseeni. Palaan tähän myöhemmin.
    Ja Shaoli, loistava kirjoitus. Sä olet viisas nainen.

    Ja anonyymi. Sori ei osunut, saati uponnut. Tiedän, että olen ihan ..tanan ärsyttävä pissapää, joka ostelee mitä sattuu ja mihin hintaan sattuu. Mutta mä teen ne itse ansaitsemillani rahoilla, joista on verot maksettu, joten mun kulutustottumukset ei ole keneltäkään pois.

    Sun faktojen lisäksi mun fakta on se, että opetan lapsilleni sellaisia arvoja mitkä tuntuu olevan sulle aivan vieraita. Mun lapsista ei koskaan tule sun kaltaisia tynnyrissä kasvaneita typeryksiä. Ja siitä mä olen ihan helvetin ylpeä.

    Ja luksusesta, mulle tavara ei ole luksusta. Mun luksukset on aineettomia oikeuksia mitä ei millään rahalla saa. Eikä niitä paitsi jää rahan puutteessa.

    Ja vielä siitä pätemisestä. Sekään ei mennyt ihan putkeen, yllättäen. Mä päden töissä. Missä mä olen hyvä, tai sitten työnantaja on harvinaisen typerä jos mulle huonosta työstä maksaa. Töitä saadakseni mä olen perse puuduksissa opiskellut, ihan itse. Jne. Ihan sellainen normisetti, ei tipahtele taalat taivaalta.

    Mä ymmärrän sen, ettei kaikki voi olla mun kanssa samaa mieltä. Eikä missään nimessä tarvitsekaan. Esim. tähän ketjuun kommentoineen Miian kanssa ollaan osin eri linjoilla, mutta Miialla on pokkaa kommentoida omalla nikillään eriävät mielipiteensä. Ja se taas on mun arvomaailmassa on kunnioitettavaa.

    Mutta tuo anonyymina länkyttäminen tekee susta mun silmissä pelkän luuserin. Mutta siihen lienet tottunut.

    VastaaPoista
  24. Kaikille ei ehkä tule mieleen että kaikki jotka ostavat laatu tuotteita, jotka saattavat useinkin olla ns merkki tuotteita eivät vältäämättä ole mitenkään super rikkaita.

    Mun kotini oli ainakin ihan tavallinen ja meidän äiti ei meille koskaan ostanut vaatteita esim. Seppälästä vaan osti harvemmin ja laadukkaampaa jotka sitten kestivät käyttöä.

    Sama on tarttunut minuun. Kyllä mä esim. olen mieluummin ilman uusia kenkiä kuin ostan viidellä kympillä keinonahkaiset! Eilen olin vaan kenkäkaupoilla ja vieläkin ihmettelen sitä tarjontaa...

    Kyllä meilläkin on ollut heti opiskelujen loppumisen jälkeen tiukempaa, mutta nykyiset tulot ovat tulleet vain ja ainoastaan siltä pohjalta että ollaan(etenkin mies) tehty kovasti töitä sen eteen eikä valiteltu ympäriinsä!=)

    VastaaPoista
  25. Huh, täälläkin on nää kommentit villiintyneet.

    Edellisen tavoin ostan mäkin mieluummin laatua, kuin tuhlaan pikkusummia sinne tänne - vaikka pienituloinen olenkin.
    Ja jos sitä rahaa löytyy enemmän, niin tottakai jokainen saa kuluttaa ansaitsemansa siihen mihin haluaa!

    Ja mitä sitten varsinaiseen aiheeseen tulee, niin mun lasuuden kodissa oli n. 10-vuotiaasta eteenpäin systeemi, että saatiin pientä viikkorahaa, joskus myös kokeista ja niillä sitten ostettiin itse kaikki ei tarppeelliset jutut. Vanhemmat maksoi vain ne pakolliset eli sopivan kokoiset kengät, vaatteet, talvitakit, koululaukut jne. Kesätöissäkin olin joka kesä n.13-v ikäisestä asti ja ne rahat sai kuluttaa mihin halusi.

    Joas ei vielä ymmärrä vaatia mitään, mutta kyllä mä silti tykkään ostaa sille kaikenlaista ei niin tarpeellistakin :)

    VastaaPoista
  26. meillä lapset myös vielä niin pieniä, etteivät juuri osaa mitään haluta (siis kaupasta, muuten kyllä). eli ostan ihan omaan tarpeeseen, kun heille ostan :o) leluja meillä ei kauheasti ole, mutta yritän toki seurailla, minkätyyppiset kiinnostavat ja ostaa sitten sen mukaan. vaatehankinnoissa tyydytän kyllä ihan rehellisesti omaa shoppailuhimoani. eittämättä tulee aika, kun täytyy alkaa tarkastelemaan omia tottumuksia ja kuunnella lapsia ja ennenkaikkea se "mä haluun"-vaihe. onneksi on ollu tiukka kasvatus sen suhteen, ettei kaikkea haluamaansa voi saada ja tätä toivottavasti osaan sitten omillekin lapsille opettaa.

    VastaaPoista
  27. huh, mitä arvomaailmoiden taistoa täällä blogimaailmassa käydään!

    Vaikka en ehdi/jaksa omaa blogiani tällä hetkellä päivitellä, käyn välillä lukemassa muiden blogeja. Hurjaksi on mennyt meno..

    Meille ei raha putoa taivaalta ja lapset tietää sen. Teini saa kk-rahan, josta maksaa kännylaskun ja loput käyttää miten käyttää. Minä maksan sitten kaikki oikeasti tarpeellisen. Niin kauan kun tämä systeemi toimii, niin kauan tällä mennään.

    Olen luvannut maksaa teinin opinnot ettei tarvitse ottaa lainaa tms. Töissä toki voi käydä opintojen ohessa ja laittaa palkat vaikka säästöön tulevaisuutta varten, ei ne ole multa pois (tytär onkin käynyt pankissa puhumassa mm. asp-säästämisestä..).

    Itse olen tuhlari, sille en voi mitään. Yritän, ja olen viime aikoina osittain onnistunutkin, hillitä liiallista "turhaa" ostelua. Säästyneet rahat menee sitten muihin tällä hetkellä tärkeisiin asioihin, tai säästöön.

    Lapsena en saanut kotoa kun nippanappa tarpeellisen ja lapsilleni haluan jotain parempaa. Haluanhan minäkin kaikenlaista, ja pakko tyytyä siihen etten ihan kaikkea haluamaani saa, that's only life..

    Tyttönukke, ei jaksa kirjautua

    VastaaPoista