sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Laiskanpulskea lepopäivä ja liian lyhyt helma

Tänään on ollut todella löysä päivä, en muista tällaista olleen sitten… En tosiaan muista eli aika kauan sitten. Ei treenejä, ei töitä, ei mitään pakollisia menoja. Agendalla oli veneilyä, mutta kukapa sitä tuonne sateeseen lähtisi kitumaan. En ainakaan minä. Mies kyllä meni. Ennen sitä käytiin brunssilla ja sitten heitin Luksun ystävineen Lintsille. Ja leikin sinkkua kokonaiset kuusi tuntia. En siivonnut, en pessyt pyykkiä enkä varsinkaan tehnyt ruokaa.

Mun oma parvekkeen tuoli.

Kutsuin ystävän kylään eikä tehty mitään. Paitsi juotiin pari pannua kahvia ja parannettiin puoli maailmaa. Ja siivottiin vähän meidän parveketta kesäkuntoon. Eli siivosin sittenkin. Kannatti siivota, koska siivousurakan jälkeen ystävä teki minulle jalkahoidon. Omasta aloitteestaan. Sanoi, että olen sen ansainnut. Niin olenkin. Ihan mieletöntä.

Eilisistä kauan odotetuista mestaruusjuhlista toipuminen vaatisi vielä yhden pannun ja paketin jätskiä.

Tämä tekemättä mitään vetää kyllä aika veteläksi, ehkä tätä ei kovin usein kannata harrastaa. Ihan kuin siihen perheellisenä tilaisuutta olisikaan… Pojat piti hakea pois Lintsiltä, vaikka en olisi millään jaksanut. Yritin ehdottaa, että tulisivat sporalla. Kaikki rahat oli kuulemma käytetty. "Tulkaa pummilla?" "ÄITI!"

Eilisissä bileissä päällä oli PBO:n mekko. Ostin tämän pari kesää sitten ja olen käyttänyt silloin tällöin, minusta se on hauska. Miehen mielestä näytän raskaana olevalta seepralta. Korjaan: sananmuoto meni "seepra, jolla on äitiysmekko päällä". Pah, sanon minä.

 
Mekko on siis kiva ja erittäin mukava päällä, mutta ekaa kertaa tuli tunne, että helma on liian lyhyt. Olen liian vanha käyttämään näin lyhyttä helmaa. Ainakaan ilman mustia paksuja sukkahousuja.Mutta mitä mä sitten teen? Mulla on aika monta samanpituista mekkoa. Jatkopala helmaan, onnistuisiko?

17 kommenttia:

  1. Etkä näytä yhtään raskaalta, kyllä noilla säärillä voi mennä lyhyessä hameessa. Joutilaisuus on hyvästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän väritin tuota tarinaa, korjasin miehen kommentin tekstiin:) Mutta pah, sanon kuitenkin.

      Joo, niin on. Paitsi, että tähän tekemättömyyteen voisi tottua. Ja kuka tätä showta sitten vetäisi?

      Poista
  2. Et TODELLAKAAN ole liian vanha ja sulla on mahtavat sääret, joita kelpaa esitellä! Mun on pakko uskoa tuohon, koska sillä perustelen omat minin puolelle kallistuvat hamoseni, joten pliis pidä mut hyvässä uskossa!

    Ja mahtavaa on myös oma joutilaisuus, mäkin nautin siitä tasaisin väliajoin - multa tosin puuttuu tuollainen oma tuoli :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en tietenkään ole liian vanha :) Yhtään mihinkään;)

      Poista
  3. Säärissä ei ole mitään vikaa, mutta on se silti vään liian lyhyt, sen 5-10 cm. Nyt on vähän sellainen tunikapituus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 5 cm lisää olisi just passeli. 10 cm menisi sitten siihen tanttamekkomoodiin ottaen huomioon koltun muuten väljän mallin.

      Poista
  4. Kauniit sääret, mutta minunkin mielestäni helma on lyhyt. Tyylikkäämpi helma on lähempänä polvea (kuin vesirajaa) ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesirajaan nyt onneksi on matkaa aika paljon, mutta sen 5 cm voisi jostain taikoa. Lähellä polvea tuollainen väljä malli ei imartele ketään. Tulee todella säkkimäinen fiilis.

      Poista
  5. No eikä oo liian lyhyt pippaloihin. Vähän pilkettä silmäkulmaan nyt ;)Kivoissa juhlissa kun ei tarvitse olla tätimäisen tyylikäs vaan kepeä ja tyttömäinen on just passeli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin. Ja kuten edellä sanoin niin liian pitkänä menee kirjaimellisesti jätesäkistä, raidallisessa sellaisesta. Taidan ottaa neuvosta vaarin ja pitää vain iltaisin:) yöpaitana... Ei kun oikeasti, kyllä tuo iltamenoihin menee noinkin. Tai kuljen polvet koukussa niin saan sen vaadittavat 5 cm lisää... Tai laitan pussin päähän niin kukaan ei tajua mun ikää... Onhan näitä vaihtoehtoja kun oikein miettii :)

      Poista
  6. Ihan parasta vaan olla. Ja parantaa maailmaa! Olet sen ansainnut. Ja mitä tulee seepran äitiysmekon pituuteen olen kallistumassa "mutton dressed as lamb"- kannalle. Jotta ei jää sanomatta- sulla on todella katseen kestävät sääret :) Mielipidettähän sä kysyit :D

    Ja samperi. Miksi ei jatkettu Menorcalle…! Olisi siis kannattanut. Kiitti vinkki- linkistä.

    t. viidenaiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et uskokaan miten se parani, ja pelkän kahvin voimalla. Mitähän olisikaan tapahtunut jos kyytipoikana olisi ollut jotain kuplivampaa:) Mielipidettä joo, siihen helman pituuteen;)

      Miksi ette? Hyvä syy tehdä uusi reissu!

      Poista
  7. Kuule, noille säärille tuo ei ole yhtään liian lyhyt mekko! Mun säärille olisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, lähinnä siihen helman pituuteen oli tarkoitus kysyä apua. Olen päätynyt kompromissiin: 7,5 cm:ä pitäisi saada lisää pituutta. Sä varmaan kätevänä emäntänä kerrot miten se tehdään? Kääntövaraa on neljä senttiä, se ei ihan riitä. Liikenisikö sun perintöpitseistä mun mekkoon jotain?;)

      Matalammat kengät toisivat myös apua, mutta ei tuollaista mekkoa voi käyttää matalien kenkien kanssa...

      Poista
  8. Seepra kyllä, mutta raskaudesta ei tietoakaan!
    Olisin voinut tulla testaamaan tuota sun tuolia tänään, mielummin kuin ollut about 12. kertaa tälle vuotta Messukeskuksessa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nääh... Olisit laittanut viestiä, olisin kattanut tuolin sulle valmiiksi.

      Poista
    2. Siis tietty pöydän kattanut. Oisit saanut istua MUN tuolissa:)

      Poista