perjantai 11. toukokuuta 2012

Väriä purkista


Kävimme pari viikkoa sitten minilomalla Italiassa. Lähtöä edellisenä iltana havahduin omaan kalpeuteeni ja päätin taikoa väriä purkista. Eli niitä paljon parjattuja kaappeja penkomaan.

Itse ruskettavia löytyi joka lähtöön, suurin osa lähes käyttämättömiä, mutta ne lensivät roskiin. Tiedä mitä eltaantunutta tahnaa ne sisälsivät, saattoivat olla jo ties miten vanhoja.


Chanelin Soleil Identitéa sivelin kasvoille (mikähän logiikka tässäkin on, että kevättä vasten tätä käytän, olisi varmasti optimaalisempi syksyllä/talvella). Doven Summer Glow (erinomainen hinta-laatusuhde) päätyi sääriä värittämään ja mukaan pääsi myös Lancomen Star Bronzer Mineral Mat aurinkopuuteri. Puuterit eivät eltaannu, eiväthän?




Ja sitten päähän ne uudet aurinkolasit. Äitini mukaan näytän nämä päässä aivan Maija Mehiläiseltä. Siis oma äiti? Ihan turha odottaa äitienpäivälahjaa tältä pörriäiseltä.


Ostin kylppäriin pioneja. Mun lempikukkia.

Mitkä ovat teidän itseruskettavien suosikit?



31 kommenttia:

  1. sama edessä, ensiviikolla alkaa juhlakausi. dovea mulla oli pari vuotta sittenkin, joten taidan turvautua uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dove ei ole lainkaan pöllömpää, ainakaan mun vertailujen pohjalta. Iloista juhlakautta!

      Poista
  2. Mulla on käytössä nuo samat itseruskettavat ja molemmista olen tykännyt kovasti. Harvoin vaan tulee käytettyä, ennen Hong Kongin reissua laitoin pari kertaa ja kyllähän se freesasi kummasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei miten teidän reissu meni? Ja kyllä väri kummasti freesaa:)

      Poista
  3. Heippa, olen uusi lukija :)
    Tykkään Dovesta, oikein loistava ollakseen niin edullinen.

    Mun äitini nauraa, kun näkee mut aurinkolaseissa ja sanoo, että näytän kärpäseltä...kiitti vaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, uusi lukija ja kovasti tervetuloa! (ei sillä, että noissa vanhoissa mitään vikaa olisi:))

      Okei, maijamehiläinen on parempi kuin kärpänen;)

      Poista
  4. Mulla oli samainen Chanel alkukeväästä testissä ja erinomaisesti toimi. Tosin epäilen sen viistäneen palan kulmakarvoistani - jos se nyt on mahdollista:).

    Tuon Doven kansa joskus onnistuin epäonnistumaan -olin melkoinen seepra.. Vika lienee käyttäjässä. Sen jälkeen Dove on ollut pannassa. Pitää varmaan kokeilla uudestaan. Käytössä Lorealin geeli ja suihke - tykkään varsinkin geelistä.

    Väri iholla piristää NIIN paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis viistäneen mitä? Ma ei ymmarra;)

      Mä en ole doven kanssa epäonnistunut kertaakaan, toisin kuin joidenkin muiden kanssa... Geeli kuulostaa hyvältä, suihkeiden kanssa ei rusketu kuin kylppärin seinät:(

      Poista
    2. Mulla kävi siis niin, että myyjä tietysti (niinkuin aina) varoitteli Chanelia ostaessani, että varo kulmakarvoja ja hiusrajaa. Joo, ajattelin että pitää vain olla tarkka levitämisen kanssa ettei näytä hassulta. Mutta seuraavana aamuna kun olin voidetta naamaani laittanut, oli toisesta kulmakarvasta noin sentin matkalta "pala" pois, siis ihan kaikki karvat kuin jollain liuottimella vedettynä. En ole keksinyt mitään muuta selitystä tälle kuin sen, että se itseruskettava olisi ne vienyt. Kuulostaa tyhmältä - myös ihan kaikkien mielestä joille olen tätä IRL ihmetellyt - ja saatan olla hyvinkin väärässä, en vain muutakaan selitystä asialle keksi... Takasisin ne karvat onneksi kasvoivat, mutta nyt olen v i e l ä varovaisempi..

      Poista
    3. Okei, enpä ole kuullutkaan. Mulla on noita kulmakarvoja siinä määrin, että tuohan olisi kätevä poistotapa;)

      Poista
  5. Mulla on dilemma. Pitäis ens viikon perjantaina olla mahdollisimman kalpea. Ja heti seuraavana päivänä iltapuku päällä mahdollisimman ruskea.

    Dove rulettaa roppaan. Mutta sitä pitäis laittaa jo pitkin viikkoa. Naamaan saa riittää bareMinerals. Mikä neuvoksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti palata takaisin. Pionit ovat niin kauniita. Lemmikkien ohella munkin suokkareita. Ukkonen toi töistä tänään niitä lemmikkejä. Pioniaika alkaa meillä kuulemma vasta parin viikon päästä.

      Poista
    2. Se lorealin geeli toimii heti. Sublime Bronze. Tosin siinä saa olla tarkkana että levittää sitä joka puolelle, mutta siitä tulee jo yhdellä kerralla = melkein heti, kaunis väri.

      Poista
    3. Tiksu, suihkurusketus? Siis jos pitää olla kauttaaltaan ruskea ja nopeasti. Pionit ovat kauniita, *lähtee googlaamaan lemmikin kuvaa...*

      Poista
    4. Ei ehdi mihinkään suihkuun välillä.

      Mutta arvaa repesinkö äsken, kun mailista luin tuon sun kommentin kuukkeloinnista. Piti oikein tulla täältä katsomaan, että mitä olin kirjoittanut. Ei meillä noita lemmikkejä maljakkoon laiteta. Pysyköön lattialla. Leinikit sen sijaan saavat olla pöydällä. *Reps*

      Poista
    5. Jep, ymmärsin. Mutta leinikitkin pitää googlettaa:))

      Poista
  6. Mulla on just samat ruskettajat, Chanelista tykkään tosi paljon, sen tuoksukin on oikein miellyttävä, omaan nenään sellainen toffeinen. Dovea olen nyt laittanut kerran, ja petyin siihen hajuun. Itseruskettavien perustuoksu on niin paha. Mutta käytän silti, pakko saada vähän väriä hipiään :)
    Ex-työkaveri muuten kertoi yllättäneensä miehensä käyttämästä ruskettavaa Dovea, kaikkea ne miehet joutuu salailemaan.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just toffeneinen se tuoksu on. 7 -vuotias veti kilarit, kun luuli mun syöneen häneltä salaa karkkia:))

      Se doven haju on tosi perinteinen, mutta mua ei haittaa, kun en sitä kasvoille laita. Epäilen omasta miehestäni samaa, ei se koskaan mitään myöntänyt ole:))

      Poista
  7. Voi kuule, mulla olis todella hupaisa tarina kerrottavana yhdestä mun kokeilusta itse ruskettavan kanssa, mut säästän sen vaikka jollekin terdereissulle. :-D

    Ainoa, jota voin edes jotenkin käyttää on just tuo Dove. Kaikki muut ovat liian tummia tällä kalpealla nahalla ja pienetkin raidat näkyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tuun messiin kans sinne terdelle. Tahtoo kuulla koko tarinan!

      Poista
    2. Terassikelejä odotellessa:)

      Poista
  8. Cittarin hintaralleista(?)tarttui pullo tuota Dovea mukaan, lähinnä säärille...kiva kuulla näin jälkeenpäin,mutta ennen kokeilua että ei välttämättä ollut ihan turha ostos;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole, ainakaan tuossa hintaluokassa. Joko kokeilit?

      Poista
  9. Tykkään tuosta Dovesta. Siinä ei pääse käymään vahinkoja, kun on niin vähän ruskettavia aineita mukana! Suihkeiden ym. kanssa on käynyt vähän niin ja näin...ööh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kuten yllä mainitsin, niin meillä ei noiden suihkeiden kanssa rusketu kuin kylppärin kaakelit;)

      Poista
  10. Jaiks. Oranssit, laikkuset ja hajut. Lumenella oli hyvä kevyesti päivettävä emulsio. Hamstrasin aikanaan. Voi käyttää ympäri vuoden. Nyt joku natural bronze- versio. Ei niin hyvä, mutta eipähän haise... Ja kasvoille ei ole Estee Lauderin voittanutta. Dolce far niente- maa rules :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä tuo Chanel ei haise lainkaan pahalle, enemmän juuri toffeinen tuoksu.

      Poista
  11. Palaanpa vielä sanomaan että olisi kannattanut hamstrata enemmänkin, sillä Dove toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän me luvattiin:) Ei onneksi ole kallista normihintaankaan.

      Poista
  12. Tää ketju on jo vanha, mutta mainitsempahan nyt vielä että jos haluaa KEVYEN luonnollisen rusketuksen, eli vain aavistuksen väriä, niin kandee kokeilla Jane Ireladen Tantasiaa (mineraalimeikkisarja). Oon itse tykännyt juuri noiden ed.mainittujen syiden takia... en halua olla kalkkuna mutten myöskään oranssi....

    VastaaPoista