Puhelu teiniltä

Sain puhelun teiniltä. Kiukkuiselta teiniltä.

Pimpelipom, puhelin huutaa taskussa. Sillä teinin soittoäänellä. Teineille kannattaa varata oma soittoääni, että tietää heti olla varuillaan.

Minä: Hei kulta.

Teini (suoraan asiaan): Missä mun takki on?

Minä (leikin tietämätöntä, kuitenkin tietäen, että tämä puhelu oli väistämätön): Olisko se naulakossa? Tai eteisen kaapissa?

Takki Only.

Sisäpuolella irrotettavaa tikkiliivi.

Maksoi reilusti alle satasen.

Miettikää mitä säästöä.

Teini: No ei oo. Missä se on?

Minä (ääni väristen ja alahuuli vapisten): Kyllä se varmaan siellä eteisen kaapissa on.

Teini (huutaen): No ei se ole siellä. Senkin liero, mä tiedän, että sä otit sen. Tuo se heti takaisin. Mä tarvitsen sen nyt.

Minä (alahuuli entisestään vapisten): No mä ihan vaan vähän lainasin. En voi nyt tulla, veljelläsi on peli kesken.

Teini: Iha sama. Tuot sen heti takaisin. Eikö sulla ole mitään tapoja, et sä voi ”ihan vaan vähän lainata” (edellinen ivalliseen sävyyn) toisten tavaroita ilman lupaa.

Minä (en enää alahuuli vapisten vaan todella ärsyyntyneenä, kun hieman pitkillä piuhoillani tajusin, että keskenkasvuinen oli juuri nimitellyt mua lieroksi): Kuules nyt tyttö, siivoa vähän kielenkäyttöäsi. Ja puhutaanko niistä sun ”ihan vaan vähän” multa nyysimistä laukuista, useista laukuista. Tai kenties siitä nahkarotsista, joka mystisesti hävisi mun kaapista ja jonka olen useampaan otteeseen nähnyt sun päällä?

Tuut, tuut, tuut.

Siitäs sai. Mitäs alkoi. Hetken oli aika voittaja olo.

Tarina on täysin fiktiivinen, meillä ei koskaan tapahtuisi tuollaista.