keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Helppo elämä

Elämä on nykyään helppoa. Isot lapset ovat henkisesti huomattavasti helpompia kuin pienet: Ei tarvitse pelätä tai ennakoida täysin puskista tulevia kiukunpuuskia ja muita pikkulasten kummallisuuksia. Isojen lasten kanssa voi tehdä melkein mitä vaan ja mennä minne vaan. Ilman sitä ennakointia. Mitä en muuten koskaan oppinut eli kyllähän se vika on täällä narun toisessa päässä.

Fyysisesti arki on toki rankempaa, kiire kasvaa vuosi vuodelta. Mutta sitä en laita lasten piikkiin. Eikä se edes mua haittaa. Mun stressinsietokyky aikaa vastaan on huomattavasti parempi kuin kyky ymmärtää ”aikuisen tavoin” pikkulasten mielenliikkeitä. Ikuinen (siltä se ainakin tuntui) taistelu milloin mistäkin - syömisestä, nukkumisesta, pukemisesta, younameit - on ohi. Ja ymmärrän olla siitä kiitollinen. 
 

 
Sain tämän kuulostamaan siltä kuin lapseni olisivat kakskolmekymppisiä ja täysin omillaan. Näin ei tietenkään ole enkä sitä toivokaan. Kyllähän meille edelleen erimielisyyksiä tulee, mutta niistä pystytään aina rakentavasti puhumaan. Ilman, että kukaan (edes minä) vetää itkupotkuraivareita pitkin kyliä. Ja siinäkin on omat haasteensa, että lapset eivät enää ole koko ajan valvovan silmän alla. Mutta uskon ja toivon, että osaamme riittävästi opastaa ja tukea heitä itsenäiseen olemiseen.
Kaupankäynti (aka lahjonta) on edelleen voimissaan, mutta ilman uhkailu- ja kiristysmoodia. Katteettomia lupauksiakaan ei ole tarvinnut aikohin antaa. Jotain sulle ja jotain mulle -menetelmä toimii hyvin. Ihan perustarpeiden tyydyttämisillä mennään: "Saat ruokaa jos lähdet mun kanssa kauppaan" "Saanko valita mitä vaan?" "Saat" "Jee, sushia!"

16 kommenttia:

  1. Kuulostaa todella hyvältä. Tätä vaihetta odotellessa... Aika monta vuotta jos Erika on nyt 1,5 v... ;) Aikamoista ennakointia elämä näiden pienten lasten kanssa on. Ja meillä todellakin käytössä lahjonnan lisäksi uhkailu ja kiristys. Joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Mutta lohdutat itseäsi sillä, että ajallisesti et joudu (ainakaan tämän hetkisen perhekoon vallitessa) kärvistelemään niin pitkää aikaa. Meillähän tuo lasten isohko ikäero on tehnyt tuosta aika pitkän savotan; toisen kun sai käyttäytymään ihmisen tavoin niin toisen kanssa koko rumba oli vasta edessä.

      Poista
    2. Nelikymppisenä on Pakko olla kivaa, mulla on sitten kaksi "aikuista" lasta ja yksi 16v.
      Sitä odotellessa :D

      Poista
  2. Kuulostaa siltä, että on tosiaan aika mitä odottaa. Oppiskohan ne syömään sushiakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Ei ne naistenlehdet ihan p..kaa puhu, nelikymppisenä elämä on aika kivaa!

      Poista
    2. joo itsellä elämä muuttui uudeksi kivaksi nelikymppisenä, kun saimme esikoisemme ja sit ton kuopuksen perään 1.5 vuoden kuluttua. No nyt ovat jo koululaisia molematta ja jos oikein lasken, niin mamma vähän yli 25v... Toi ikäerokysymys on aina niin monipiippuinen, kaksi poikaa pienellä ikäerolla tuo paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita vieläkin, vaikka ovat jo 7v ja 8v. Esim. kauppaan, kaupungille tms emme vieläkään viitsi ukkoja raahat kuin "äärimmäisessä hädässä". Mutta vapausasteet lisääntyneet, kun isompi jo kulkee koulumatkat yksin ja ekaluokkalainenkin varmaan aika pian,isompi käy kavereiden kanssa pelaamassa lätkää yms itsenäisesti , pojat uskaltaa jättää vähäksi aikaa keskenään kotiin jne. Kantakaupungissa asuessa tuo liikkuminen ukoilla vielä rajoitettua, autoilijat ajavat jatkuvasti niin törkeesti päin punaisia... Treeneihin kuskaamista siis riittää...

      Poista
  3. Allekirjoitan kaiken - ja juuri puhuttiin tästä samasta asiasta miehen kanssa toissapäivänä :-) Ja sitten kohta (tai nyt jo...) se lapsi onkin vähän liian iso ja itsenäinen, nyyh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo on se kolikon kääntöpuoli, tunnen itseni ajoittain täysin tarpeettomaksi. Mutta yleensä ne haluavat multa ainakin rahaa tai kyytiä johonkin;)

      Poista
  4. Jep, tuota odotellessa!

    Tyttö alkaa jo pääsääntöisesti ja suurimman osan ajasta olla jo ennakoitavissa, mutta aina silloin tällöin pari kertaa vuodessa tulee just sellainen ihme kiukkukohtaus puskista. Mutta ilmeisesti ollaan kuitenkin helpolla päästy - mies ei sitten koskaan joutunutkaan heittäytymään karkkitiskillä maihin matkimaan itkupotkuraivaria vaikka oli sellaiseenkin valmistautunut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin tulee pari kertaa vuodessa kiukkukohtaus ihan puskista;) Eli helpolla olette päässeet.

      Poista
  5. Jep. Jep. Sama mietin viimeksi eilen… Nykymenosta saa ihan väärän kuvan suurperheestä ;) Voiko tämä olla todella näin helppoa? Ja eikö nyt pitäisi pelätä pahinta- siis, että eihän elämä voi/saa olla näin iisiä? Vai saako?

    t. viidenaiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi se olla näin helppoa. Mä luulen, että seuraava stressinaihe on tuo yksi sukupolvi ylempänä.

      Onneksi voi sitä odotellessa lisätä duunissa vähän isompaa vaihdetta sisään, niin ei ihan tylsäksi käy:)

      Poista
  6. Ihan mukava vaihe elämässä :))

    VastaaPoista
  7. Tuota aikaa odotellessa näiden kahden pienimmän kanssa. tai tuon nuorimmaisen tättähäärän kanssa. Juu isolla ikäerolla tuota kestää parikytvuotta - siis mulla on kestänyt.

    VastaaPoista