sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Vappupöllö

Vappua taas juhlittu hyvän seuran ja ruuan parissa. Perinteiset vappuaaton bileet ja vappupäivä Ulliksella. Perinteinen vappupäivän lounas syöty, siinä jälkimmäisessä kattauksessa. Ollaan näistä perinteistä pidetty kiinni, myös vuonna 2004, jolloin L:n laskettu aika oli juurikin 1.5. Meni pari viikkoa yliaikaiseksi, joten hyvin ehdittiin perinteinen vappu silloinkin viettämään.


Keväisissä fiiliksissä lähdettiin.

Vähemmän keväisissä tunnelmissa palattiin.
 Tuli taas todistettua, että olen varsin typerä ja yllytyshullu. ”Et muuten pysty”, on takuuvarma keino saada mut mukaan kaikkiin tyhmiin proggiksiin. Tämä puoli minussa ei ole kasvanut irti edes iän myötä. Totta kai pystyn. Parin samppanjalasin jälkeen tämä tuntui hyvältä idealta. Nyt kaduttaa. Missä viipyy se iän mukanaan tuoma viisaus?

Samppiksesta puheen ollen: Alkon halvinta, mutta ihan kelpo kamaa. Varsinkin jos pitää ostaa laatikkokaupalla, niin tämä on ihan toimivaa. Eikä tule pää kipeäksi. Turvotukseen ei kyllä auta.

Ja lopuksi, erään suuren ajattelijan sanoin: Hyvä cava on parempaa kuin huono samppanja. Totta varmasti tämäkin.

9 kommenttia:

  1. Maurice oli selkeästi parempaa kuin se viime vuonna tullut halpa sinietikettinen ja niin yhdyn kyllä tuon suuren ajattelijan sanoihin noin muuten. Varsinkin kun maistaa vaan suullisen niin voi oikeasti arvostella, niin nyt kuin -08, mulla oli laskettuun silloin pari viikkoa ja yhtä kylmä tais olla :)

    VastaaPoista
  2. Mä olin tuolla goFatgo tammikuussa ja siitä on lähtenyt ihan mukavasti kiloja. Nyt ajattelin olla taas mukana tuon 14 päivää ja tsempata itseäni jatkamaan - jos saisi vähän puhtia ja vauhtia:)

    VastaaPoista
  3. Anni, se (jonka nimeä en tiedä) ei tosiaankaan ollut kovin hyvää. Maurice oli siihen nähden positiivinen yllätys.

    Katri, nyt teit itsellesi karhunpalveluksen:) Arvaa kenelle tulen kiukettelemaan (heti huomenaamulla;)?

    VastaaPoista
  4. Mäkin ajattelin, että hyppäisin mukaan tohon goFitgo -remmiin :D Jotenkin nää läskit on vaan ja pysyy :D

    VastaaPoista
  5. Mäkin olen mukana jo kolmatta kertaa ja voin kyllä sanoa että toimii. Harmi vaan että pitää joka kerta aloittaa alusta, eikä siitä mihin viimeksi jäi ;) hölmöläinen kun on!

    Tuo shampanja on oikeasti hyvää, vertailussakin päässyt korkeille sijoille.

    Heidi

    VastaaPoista
  6. Maria, aloititko? Mä olisin niin avun tarpeessa...

    Heidi, hyvä tietää, sinulta saattaisi saada neuvoja?

    VastaaPoista
  7. Pyh, en kerinny mukaan. Liityitkö sä?

    VastaaPoista
  8. Joo, kaksi päivää takana ja menee päin ..settä. Et halua edes tietää...

    VastaaPoista
  9. Haluan :D Kirjoita vaikka tonne treeniblogin puolelle kokemuksia :)

    VastaaPoista