tiistai 3. toukokuuta 2011

Tehty.

Ehdoton inhokkini kotiaskareista (lattian pesu on oikeasti ykkösinhokki, mutta sen olen ulkoistanut jo vuosia sitten, eli sitä ei lasketa) on verhojen vaihto. Mielettömän ärsyttävää puuhaa, ei ne koskaan mene kertalaakista niin kuin pitäisi. Meillä on kesä- ja talviverhot. Talvisin silkkiä, kesäisin pellavaa. Valkoiset tietenkin.


Verhot ovat ylipitkät. Oli trendi mikä tahansa. Johtuu siitä, että osa verhoista on ajalta, jolloin asuntomme huonekorkeus oli yli kolme metriä, enkä osaa niitä lyhentää, saati, että olisin saanut aikaiseksi viedä niitä lyhennettäväksi.

Pellavaverhot ovat Himlan. Kuten kaikki muutkin pellavatuotteet meillä. Tykkään Himlan pellavasta, on paljon pehmeämpää kuin monella muulla merkillä. En tiedä mistä se johtuu? Pesusta?


Sain myös laitettua viime kesänä Stugalle ostamani pellavatyynynpäälliset paikoilleen. Kauhea urakka, kokonaista kaksi tyynyä.

Nyt voikin ottaa rennosti loppukevään.

6 kommenttia:

  1. Jukra kun oot ollut ahkera:) Mä jaksoin jopa ottaa keittiöstä talvisemmat verhot pois ja en sitten jaksanut laittaa uusia tilalle. yritän nyt myydä ideaa muulle perheelle - eiks ookkin kiva kun ei oo verhoja, niin tää huone on paaaaljon valoisampi ja korkeemman oloinen:) No on siellä sälekaihtimet, mutta vain yksinäinen verhotanko:)

    VastaaPoista
  2. Ahkeruuspisteet täältäkin! Minä laiskana en vaihda verhoja koskaan :D

    VastaaPoista
  3. Meillä ei verhoja ole laisinkaan, ainoastaan puusälekaihtimet. Välillä niistä haaveilen, mutta en vain saa aikaiseksi.
    Saammeko kohta nähdä Stugan kuvia?

    VastaaPoista
  4. Mistä Himlan tuotteita saa? Ovat aika kalliita? Oeltko kokeillut HM:n pellavaa?

    VastaaPoista
  5. Ai että talvi- ja kesäverhot... Mun mummollakin oli. ;) Ei vaan, mä oon aivan liian laiska että vaihtaisin, samat roikkuu niin kauan kun vaihdan ne uusiin, harvoin.

    Mä tykkään kanssa Himlasta, niiden pellavaverhoja löytyy parhaillaankin ikkunoista.

    VastaaPoista
  6. Katri, ei meilläkään keittiössä verhoja ole, ihan humpuukia moinen;).

    Katja, kiitos:)

    Tickler, meilläkään ei olisi verhoja ilman noita äänekkäitä lapsia:). Ilman verhoja kaikuu sen verran ikävästi, että pitää ajatella myös naapureita. Stugasta ei oikein ole julkaisukelpoisia kuvia:( Ehkä ensi kerralla otan myös kameran mukaan...

    Ano, Himlaa myy ainakin Stocka ja useampikin pieni sisustusliike. Ruotsissa on sitten aika reilusti parempi valikoima. En ole kokeillut HM:n pellavaa, on kuulemma kovaa?

    Nina, mun mummolla ei ollut. Eikä äidillä:)

    VastaaPoista