torstai 14. tammikuuta 2010

Laatu ja istuvuus

Mun vaatekaapin sisällöllä on kaksi vaatimusta, laatu ja istuvuus. Ulkonäkökin tottakai, mutta olkoon vaate kuinka kivannäköinen tahansa, niin jos se ei istu päälle, niin kauppaan jää.

Mulla on suht varma maku, hutiostoksia tulee harvoin. Lähinnä ne liittyvät tuohon istuvuuteen, aina en jaksa vaatteita sovittaa, ja joskus silmämääräinen arvio menee pieleen. Kuten monesti olen todennut niin mulla on pitkät raajat, joten lahkeiden ja hihojen pituus on se merkittävin ongelma. Ja välillä ne vaatteet venyy tai kutistuu käytössä. Enimmäkseen venyy, mulla on taipumus ostaa liian isoja vaatteita.

Vaatteet ostan livenä, suurimman osan muutamasta helsinkiläisestä luottokaupasta. Olen aika merkkiuskollinen, mulla on viisi-kuusi merkkiä joihin luotan. Toki satunnaisesti muitakin merkkejä. Ja jonkin verran ulkomailta. En varsinaisesti koskaan lähde vaateostoksille haahuilemaan, yleensä käyn ”ohikulkiessa” ostoksilla. (Aika monta kertaa olen ohikulkemassa;)

Mä olen tosi laiska kuvaamaan ostoksiani. Ihan rehellisesti, pitäisitte mua ihan pimeenä jos näkisitte sen mustien vaatteiden määrän mikä on aktiivikäytössä (nythän ette pidä mua pimeenä vaan harvinaisen fiksuna otuksena). Ja kun tuo kuvaustaito on mitä on, niin ei niistä mitään tolkkua kuitenkaan saisi.

Yksi asia minkä olen omassa kaveripiirissä huomannut, on se, että sokeasti katsotaan kokolappua. Itse olen huomannut, että se ei toimi, toisen vaatteen koko S on toisen vaatteen L. Mä olen yleisimmin kokoa S-M, mutta vaatekaapista löytyy kaikkea XS:n ja L:n väliltä. Ihan valmistajasta ja vaatteen mallista riippuen.

Nämä farkut ovat loisto-ostos. Tummaa denimiä, ylhäältä ihan vartalonmyötäiset ja suorat lahkeet joissa käänteet. Näissäkin meinasin ostaa liian isot, onneksi myyjä ei suostunut myymään ”omaa” kokoa vaan pienemmät. Näin ne istuvat parin pesun jälkeenkin.


farkut Sand, vyö Gant


Mä voisin yrittää koota jonkinlaisen tärppilistan omista suosikkikaupoistani Helsingissä, jos vaikka ulkopaikkakuntalaisia kiinnostaa? Viimeistään kun kevätmallisot tulevat kauppoihin…

25 kommenttia:

  1. Samaa mieltä. :) Siis laadusta ja istuvuudesta.

    -F

    VastaaPoista
  2. Oon sun täydellinen vastakohta. Oon homssunen, oon merkitön(no en nyt ihan) ja mikään ei istu. Mutta sille on syy. Painoin 43kg, odotin likkaa ja lihoin yli 30 kiloa ja nyt olen jotain siltä väliltä. Koska omaan valtavan vaatevaraston ihania ja laadukkaita vaatteita, en suostu ostamaan uusia. En ainakaan kalliilla. Ja vanhat eivät mahdu, housut pysähtyvät polviin, tiedän se on säälittävää =) Eli pidän mitä sattuu, ryömin ojissa kameran kanssa ja toivon ihmettä.

    VastaaPoista
  3. :D:D. Apua Anana, tulee pissat housuun ja lapset herää. Miten mä selitän niille, että äiti istuu kuset housussa sohvalla kyyneleet valuen?

    Oikeesti, toi on ihan normisetti. Tota tapahtuu kenelle vaan. Älä lannistu, ihmeitä tapahtuu. Ja mä opin kutomaan. Ja lehmät lentää.

    VastaaPoista
  4. Mulla hiukan sama tilanne kun Ananalla ja kaapissa on kivaa, mutta ei mahdu päälle :(
    Hyvä olla tavoitteita :/

    "paikallisena" luen myös mielellään sun kauppatärppejä, itsellä on myös aika kapea se skaala mitä ostan. Poikkeuksena sun ostoksiin että mun on vaikeaa ostaa mitään täydellä hinnalla, niin paljon on nykyään ysmyjä, kantispäiviä, välialea jne. Yleensä sitten harmittaa kun joku mallistosta himoittu menikin ohi.

    VastaaPoista
  5. Samoilla linjoilla mennään Ananan kanssa. Ne muutamat vaatteet jotka kaapista sopii päälle on ahkerassa käytössä. Huomasin tuossa niitä ainokaisia sopivia farkkuja pestessä,että päivä paistaa hienosti läpi todella ohuesta takapuolesta =) Kohta siis olen farkuton. Mut en varmasti osta uusia vaatteita,kohta olen kuitenkin taas pieniin päin. Olenkin koko ajan sanonut että sitten sen viimeisen lapsen jälkeen panostan taas itseeni ulkonäöllisesti. Kukaan mun ulkonäköön kiinnitä mitään huomioo jossain hiekkiksen reunalla. Saanpahan ihan rauhassa rymytä lasten kanssa ne ojanpohjat ja lehtikasat =)

    VastaaPoista
  6. Mun luottotoimittajat ovat jääneet menneeseen elämään,sillä en mahdu enää heidän kokoihinsa ja jos mahdun olen kertakaikkisen naurettava etten julkea kulkea niissä. Mutta tääältä tullaan takaisin noista kotiäitivaatteista, kun tärkeimmät ovat hyvät ulkoiluvaatteet ja jotkut istuvat ja mukavat farkut.

    Varastossa on yksi vajaa laatikollinen minun pieniä vaatteita. Onneksi on, sieltä voi käydä hakemassa ne tavoitefarkut ja mallailla.

    Sitä odotellessa laita luottovaatepostaus niin ompahan osoitteet valmiina kunhan itse valmistun projektissani äiti kuntoon.

    VastaaPoista
  7. Samoilla linjoilla laadusta ja istuvuudesta. Jälkimmäisestä olen joskus yrittänyt tinkiä - huopnoin tuloksin - ja oppinut virheistäni. Ja joo, olen mä laadustakin tinkinyt ja aina se kiukuttaa yhtä paljon. Joten siis samaa mieltä näistä:)!

    Tärppilistaa odotellessa - voisit kerätä provikat putiikeilta;)?

    VastaaPoista
  8. Mielelläni luen sun listan ihan paikallisenakin. Olen aivan liian jumiutunut samoihin paikkoihin. Olen yrittänyt tehdä kierroksia pikkuputiikeissa ja välttänyt Stockaa, ja jotain on löytynytkin. Mutta kierrokset vie aikaa, ja Stockalle on niin helppo piipahtaa, kun saa samalla kaikkea muutakin tarvittavaa. Ja silloin yksilöllisyydestä ei kannata sanoa mitään. Sanoo eräs, joka pitää yksilöllisyydestä, laadusta ja istuvuudesta ja osti juuri eilen H&M:stä kasan basic-teeppareita entisten tilalle, että se siitä;)

    VastaaPoista
  9. Vaatteiden laatu ja istuvuus tekee kenestä tahansa upeannäköisen! Sen kun aina muistaisin...

    Yritän kunnioittaa molempia, välillä langeten. Päivittäisessä käytössä olevat vaatteet ovat aina laadukkaita, mutta sitten sorrun ostamaan "trendikkäitä" hile-bile-toppeja yms. milloin mistäkin -ja niiden käyttökerrat ovat sitten tosi vaatimattomia, lähinnä laadun takia. Istuvuudestakin helpommin tingin näiden halpismerkkien osalta, eivät taida olla suunniteltuja vanheneville suurperheiden äideille.

    Mielelläni lukisin sun lempiputiikeista, itse kun lähinnä syyllistyn ryskimään Violeten kanssa kilpaa Stockalla...

    VastaaPoista
  10. Joo, ilman muuta vaatteiden pitää olla laadukkaita + istuvia. Kerro ihmeessä lempiputiikkisi Hesassa ja mitä niistä hankit.

    VastaaPoista
  11. Komppaan arvon blogistia. Sopivat, hyvin istuvat ja laadukkaista materiaaleista valmistetut vaatteet & kengät! Inhoan shoppailua. Jos näen jotain kivaa ostan. Huvikseni en kaupoissa kiertele. Aika on rahaa ja parempaakin tekemistä löytyy. Muutamassa putiikista kilahtaa MMS kun saapumiserässä mun näköistä. Vaatekaapin rungon teetän ja tilkkeet, härpäkkeet löytyy kaupoista. Nina, oletko tsekannut Luiskan viereen tupsahtaneen Jarmonin ? Kolahtaako?

    VastaaPoista
  12. Joo mäkin tykkään laadukkaista ja istuvista, mutta tällä ruholla ja nykyisellä etukummulla toi on vaan haave. Joo ja mäkin ryysään siellä Stockkalla ja välillä tai aika usein sorrun halpamerkkeihin. Ja sitten kiroan. Mutta nyt kuljen maha pystyssä ja yritän löytää edes siedettävän näköisiä vaatteita uhkeiden muotojeni korostukseksi:)

    VastaaPoista
  13. Minäkin odotan täällä listaa tärppipaikoista. Suosituksia on aina kiva saada. Minäkin shoppailen ohikulkumatkalla. Lounasaikaan yritän ohikulkea sopivat paikat, muuten ei oikein ehdi.

    VastaaPoista
  14. Niin ja vaikka kroppa ei ihan ihannemitoissa ole (todellakaan), ostan vaatteita nykyvartalolle. Suren sitä sitten, jos se ihme tapahtuu, että ne olisivatkin liian isoja.

    VastaaPoista
  15. Joo, mä teen. Heti kun osaan. Katrille laitettu tukipyyntö;)

    VastaaPoista
  16. Katri, täällä on eräs, joka peittoaa uhkeita muotojaan ihan ilman vatsassa kasvavaa vauvaa! PikkuSannan tavoin ostan vaatteita nykyhetkeen. Kalleimpia ostoksia mietin kyllä tarkkaan. Viidenäidiltä kyselen, missä/kenellä teetät vaatteesi? Lähinnä kiinnostaa, että suunnitteletko itse asut ja ompelija toteuttaa, vai mistä ideat ja mallit? Ostatko itse kankaat vai asujen tekijä? Vai teetätkö ulkomailla? Mulla on tiedossa kaksi hyvää ompelijaa, Espoossa ja Helsingissä, jotka kummatkin tekevät mitä tahansa, mutta mutta...

    VastaaPoista
  17. Olen samaa mieltä siitä, että on tuskaisaa lähteä kaupungille shoppailemaan tai hakemaan jotain tiettyä vaatetta tms. Parhaiten hoidan vaatehankinnat netin kautta tai ulkomaanmatkoilla. Netissä tilaan (useimmiten) merkkejä, joiden mitoituksen tiedän ja harvoin tulee huteja.
    Minulla on taas kaveripiirissä jokunen, joka ostaa vaan sitkeästi "vuosien takaista vanhaa kokoaan" ja tuloksena on aivan liian pieniä vaatteita - eli juu, tuijotetaan sokeasti kokolappua, eikä myönnetä että 10 vuoden ja kahden lapsen jälkeen oma koko ja muoto on muuttunut. Mikään ei lihota ihmistä niin paljon kuin liian pienet tai liian isot (kuvitellaan piiloutuvansa isoon vaatteeseen) vaatteet!
    Käytin paljon Sandia 90-luvun lopulla ja vaikka merkki teki face liftin sen jälkeen (ja nosti hintoja roimasti), en ole uudelleen ihastunut siihen. Pari vaatetta olen ostanut sen jälkeen (mm yhden juhlamekon) ja pidän kyllä merkkiä ylihinnoiteltuna laatuun nähden.

    Ja istun tässä siis H&M trikoopaita ja Juicyn ruohonvihreät froteehousut jalassa, eli kaapista löytyy kaikennäköistä...

    VastaaPoista
  18. Gloria, mistä ostat itsellesi vaatteita netistä? Pakko saada tietää :D

    VastaaPoista
  19. Violette: ihan kotomaassa teetän. Ideat mediasta, omasta päästä, valmiista mallistosta mistä milloinkin. Kankaat tulevat suunnittelijan kautta. Hameet, housut, mekot, jakut, takit... Jopa paitapuserot, jos kaupasta ei löydy juuri _sitä_ oikeaa.

    Gloria: Sandin laatu tosiaan vaihtelee. Tosin black label- silkkisatiini mekko ja pusero löytyvät kaapista. Ja toimivat. Andiata on toinen, jossa laatu vaihtelee luvattoman usein. Täällä hiihtolenkin+ saunan jälkeen istuksitaan Gantin valkosessa t-paidassa, GT:n mustassa huivissa & Filippa K:n mustissa velouripökissä ;)

    VastaaPoista
  20. Viidenäiti, TJ:n stadin liikkeeseen en ole ehtinyt mutta merkki on muuten tuttu. Suurimmassa osassa merkin vaatteita on mulle jotain liikaa, mutta muutama hippavaate löytyy.

    Mä tykkään Sandista, totta, että laatu vaihtelee niissäkin. Trikoota en niiltä osta mutta muuta aika paljonkin. Sandissa riittää yleensä hihan pituus, monet muut merkit skippaan pygmimitoituksen takia;) Sandin mitoitus on muutenkin aika reilu, niiltä riittää XS/S.

    VastaaPoista
  21. Viidenäiti: no niin, sulla on siis suunnittelija! Harvassa kun on ihmiset, jotka sekä suunnittelee että valmistaa. Nyt ihan kateellisena ruikutan, että siis vielä hankkii materiaalitkin... Aivan luksusta! Mulle on viimeksi tehty pikkumusta, ja ostin itse sen matskut Villisilkistä. Kauheaa ostaa kallista materiaalia, jos se onkin ihan vääränlaista tarkoitukseen, liian ohutta, paksua tai muuten sopimatonta. Jakkuihin tai housuihin sopivia villakankaita en varsinkaan osaisi hankkia itse. Tekis mieli haastatella sua face to face ja onkia sun ekspertin tiedot;)

    VastaaPoista
  22. Violette: Hihii. En kerro ;) Kankaat ovat huippuja: kasmiria, coolwoolia, poronnahkaa, silkkejä, enkku&ranskis pitsejä... Olen niin kiireinen( lue laiska), että jos ei hankkisi kankaita niin jäisi kaupat ja rytkyt tekemättä. Ja ei siinä paljon idistä tarvita kun tehdään ihan "perussettiä": pikkumustaa ja roiskeläppää eri väreissä :)

    VastaaPoista
  23. viidenäiti: Arvasin, ettet kerro!:( Kuulostaa ällöttävän ihanalta:) Pidä kiinni löydöstäsi ja muistathan palkita hänet ruhtinaallisesti!

    VastaaPoista
  24. Hyvä postaus! Olen ajatellut asiaa, ja itse asiassa ajattelusta syntyi omakin postaus, kun ei tänne kommenttiin kehdannut kovin paljon kirjoittaa :D

    Laatu ja istuvuus on tärkeitä. Mutta en allekirjoita sitä, että istuvuutta löytyy vain "laadukkaista" (synonyyminä tunnetuille merkeille ja hinnalle) merkeistä. Minulla on FilippaK:n kauluspaitoja, enkä ole niiden olennaisesti poikenneen Zaran tai H&M:n paitojen laadusta. Voi olla totta, että OIKEIN laadukas paitapusero kestää eliniän, mutta jaksaako oikeasti samoja paitoja käyttää koko elämänsä. Noista halvemmista merkeistä minä ainakin löydän paljon kivoja ja istuvia vaatteita, ja ne pysyykin kivoina ja istuvina sen 3 vuotta, mitä niitä tulee käytettyä.

    Jakkupuvut on asia erikseen. Niihin saa uppoamaan rahaa. Itse olen ottanut ohjeeksi, että ostan AINA jakun kanssa siihen sopivat housut ja hameen. Irtonaisten jakkujen ja housujen yhdistely on ehkä joistakin kivaa, minusta työlästä. Tykkään valmiista seteistä, joissa on liikkuvina osina korut, kengät ja aluspaita.

    Toistaiseksi tällä jakkupukusektorilla en ole vielä hankkinut Pradan tai Chanelin pukua. Saati itse teetettyä. Ymmärrän niiden arvon, ja kaikki kunnia suomalaisen työn tukemiselle (erityisesti sille!), mutta itse olen liian pihi. Minun järki ei kerta kaikkiaan taivu maksamaan moninkertaista hintaa vaatekappaleesta, ei, vaikka sitä voisi pitää iäisyyksiä. Hinta / käyttövuosi vain nousee minulle noissa liian kalliiksi.

    Toisaalta, täytyy sanoa, että yksikin MOPin villatakki on ollut kaapissa ja säännöllisessä käytössä nyt 10 vuotta (hyvänen aika!). Toisaalta, yksi zaran cashmirsilkkipaita on sekin ollut käytössä melkein saman verran...

    No joo, tuntuu tällekin kommentille tulevan pituutta...

    Mulla on myös varma maku: selkeyttä ja yksivärisyyttä. Mustaa, harmaata ja tummansinistä on paljon, ja aina vain löydän uusia näiden värisiä vaatteita, jotka ovat ihania :) Mutta joskus on pakko pukeutua väreihin. Himmeä roosa on mun heikkous, samoin keskisininen. Ja aina välillä käy mielessä, että olisiko tuollainen rusetti-frilla-röyhelöjuttu sittenkin yhtä kiva kuin tuolla mallilla. Ja aina ne jää käyttämättä....

    VastaaPoista
  25. Miia, ei mullakaan mitään Pradan jakkupukuja ole, en jaksa uskoa, että niissä enää hinta/laatu menee yksyhteen. Saati, että jakkupuvutkaan niin iättömiä olisi.

    Ja just, nuo rusetti-frillat olisi piristäviä poikkeuksia, mutta en mä niitä oikeasti käyttäisi;)

    VastaaPoista