tiistai 14. kesäkuuta 2011

Köyhät eväät.

Muutama postaus sitten Jassu vinoili meidän aamu- ja iltapalavalikoimasta. Eikä syyttä.




Tänään ei mennyt paljon paremmin. Onnistuin ulkoistaan ruokailut lähes kahden viikon ajaksi, joten motivaatio ruuanlaittoon on vähentynyt entisestään. Mutta tämä on oikeasti hyvää. Ei vaadi kuin maustettua tonnikalaa (kai sillä joku nimikin on), salaattia, pippuria ja raejuustoa. Ja hyvää oliiviöljyä. Pirkka Parhaat -sarjan kreikkalaisessa oliiviöljyssä on mun mielestä erittäin hyvä hinta-laatusuhde. Huomatkaa kuinka olen panostanut hommaan: ei ole valmiiksi pilkottua salaattisekoitusta, vaan ihan itse revin salaatit sekaan.

Ja sitten toinen asia. Olen saanut sähköpostiini lukijapalautetta. Tarkkaan ottaen useita lukijapalautteita. Kiitos niistä. Palautteiden sävy on jokseenkin vaativa: lisää dagens-kuvia. Tämä on ihan oikeasti tosi dorkaa hommaa, kokeilkaa vaikka itse.




Mulla on muitakin kuin mustia ja harmaita vaatteita. Mies on luvannut viedä nuo varatuolit pois. Aikataulusta ei ollut mitään puhetta.

12 kommenttia:

  1. Lukijapalautetta on aina mukava saada :)
    Ruuat maistuisi minullekin. Oikein odotan aikaa ettei tarvitse väsätä lapsille joka päivä "kunnon" ruokaa.

    VastaaPoista
  2. No kiva, nyt mä olen sit joku virallinen ruoka-vinoilija :-D
    Mullahan tunnetusti on varaa, olethan huomannut kaikki ne mun lukuisat (not) ruokapostaukset?
    Mut kaikki pisteet tuosta salaatista, maistuis mullekin!

    Dagensseja peliin vaan, mä sitten kopioin kaikki sun yhdistelmät ;-D

    VastaaPoista
  3. Kiva ruokavinkki ja asu! Saisko vielä lähikuvaa noista kengistä? Ballerinat?

    VastaaPoista
  4. Olet kyllä nyt tartuttanut muhun tän vaatehomman. Aina kun katon näitä kuvia, tulee sellainen olo että mäkin haluan jotain ihania vaatteita -ja sitten menen kauppaan ja ei siellä ole mitään mulle! Ehkä sun pitää tulla auttamaan...
    Ja tollaset caprit mä tartteisin, mistähän löytyis poikavartalolle sopivat, matalalla vyötäröllä??

    VastaaPoista
  5. Toi salaatti maistuis täälläkin, itseasiassa aika monena päivänä samannäköistä mättöö oon itselleni väsännyt.

    Ja hieno dagens, jatka samaa rataa! Mun dagensit on tällähetkellä löysät housut/pehmeät trikoot ja väljä tunika, sattuneesta syystä.

    VastaaPoista
  6. Kiva asu:-) Pieni toive vielä: kenen vaatteet on?

    VastaaPoista
  7. Moikka
    Asiasta toiseen vaikka vaatteisiin liittyykin... Luin tuolta Saariston Lapset blogista Pelle P:n vaatteista ja olit sinne laittanut että sulla on niistä jonkin verran kokemusta. Minulla ei ole kuin takeista mutta oletko tietoinen venyykö käytössä yhtään nuo Fast Dry- hameet ja housut?
    Lähinnä nyt täällä mietin kahden koon välillä ja ajattelin oletko käyttänyt noita.

    T Suvi

    VastaaPoista
  8. Katja, kamalan vaativia nämä lukijat;).

    Jassu, jonkun sekin titteli pitää ottaa:)).

    Nelli, ne ovat Clarksin ballerinat, varmaan kolme vuotta vanhat. Yritän vaikka huomenna ehtiä.

    Anana, näitä löytyy joka kaupasta, sä et vaan osaa katsoa. Mulla on tyttövartalo, mutta kyllä niitä varmasti sullekin löytyy;).

    Katri, juu, meidän ei kannata yrittää liian kunnianhimoisiin suorituksiin:).

    Ano, vaatteet on mun ihan omia;).

    Suvi, eivät veny lainkaan. Mulla on housujen tuumakoko 29" tai mallista riippuen S tai M menee. Pellen housut ovat kuitenkin M, eikä siinä ole yhtään liikaa. Voin laittaa sulle kuvia, jos tahdot?

    VastaaPoista
  9. Moi
    Mulla on tuo hame täällä sovitettavana ja on tosi napakka vyötäröstä ja istuessa ehkä aavistuksen kinnaa kun on tottunut elastaaniin kankaassa mitä noissa ei näytä olevan yhtään. Täällä nyt vaan mietin että pystynkö pitämään tuota hametta ollenkaan vai otanko suosiolla kokoa isomman kuin mitä normaalisti käytän. Veneeseen en tuossa hameessa vilauttamatta kuitenkaan pääse :(

    -Suvi-

    VastaaPoista
  10. Suvi, ota vaan se isompi. Mullakin on:) Ja varsinkin veneellä olisi suotavaa, ettei vaatteet kiristä;).

    VastaaPoista
  11. :) Kiitti vinkistä ja kivasta blogistasi. Taidan tuon isomman koon sitten niin voi hengittääkin :D.
    -Suvi-

    VastaaPoista
  12. Kiva asu ja näyttää Sun päällä just hyvältä!!!

    Mä tykkään gourmeatruuasta, kun mies/ravintola laittaa, mutta tota salaattilinjaa on, kun määäää laitan. :) Enkä tajua, että mitä vikaa siinä on? Hyvää, yksinkertaista ruokaa. Se on parasta. En ymmärrä mitään laatikoita ja kastikesotkuja, uschh. Mulle riittää salaatit, paistettu kala/liha ja nopeet keitot & wokit. Kaikki aineet tuoreita ja helposti erotettavissa, kaikki epämääräisyys nou nou. :)

    Finette

    VastaaPoista