keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Naulakoista

Olen yrittänyt saada meidän eteistä toimivaksi säilytystiloiltaan. Eteinen aukeaa suoraan keittiöön joka taas aukeaa suoraan olohuoneeseen, mallia avokeittiö. Eli eteinen on aina näkyvissä ja aavistuksen pedanttina ihmisenä se aiheuttaa päänvaivaa.

Eteisessä on perusmallinen naulakkosyvennys johon hankin ovet. Ovista huolimatta en pidä siitä, että kamat tippuvat syliin kun oven avaa. Rakensin kaapin sisään säilytyssysteemejä jotka toimivat meillä. Kaapin takaseinään nassaroin Ikean kenkäkaappeja joissa on arkikäytössä olevat kengät. Lisäksi laitoin pari koria roikkumaan naulakkoon, näissä säilytetään Luksun päivittäisessä käytössä olevia pipoja ja hanskoja. Muuten tässä kaapissa säilytään aikuisten arkikäytössä olevia takkeja ja hattuhyllyllä laukkuja. Sekä matkalaukkua. Viereisessä kaapissa on harvemmin käytettävät takit ja kengät sekä näin talviaikaan saappaat.




Lapsille on erikseen kulman takana omat naulakot, joissa säilyttävät arkikäytössä olevia ulkovaatteita. Luksulla luonnollisesti matalammalla jotta ylettää itse laittamaan palttoonsa mutta ei liian matalalla ettei haalarit laahaa lattiaa. Tarkkaa hommaa. Lasten naulakon alle olen suunnitellut tasoa jossa istua ja jonka alle voisi jemmata urheiluvarusteita. Vielä en ole puusepälle asti ehtinyt.



Tämä ei normisti ole tyhjä mutta piti kuva saada;)





Taisin aikaisemmin mainostaa Kartellin Componibilia jonka ostin eteiseen lasten hanskoille ja pipoille. No, ei toiminut käytännössä pojan kohdalla, ei riitä vielä motoriikka siihen, että saisi lokeron suljettua ilman että puolet vermeistä ei jäisi väliin. Äidin pieni putkiaivo;-) Muuten tuo Componibili on ihan toimiva kapistus.



Ja tämä kaikki siis johdantona siihen mitä oikeasti olen jo pitkään suunnitellut hankkivani:



Hang It All by Eames

3 kommenttia:

  1. mä haaveilen kanssa tuota hang it all:sta ja ihailenkin sitä yhdessä berliinin lempiliikkeessäni lähes viikottain :) valitettavasi se on björnin makuun liian värikäs.

    VastaaPoista
  2. Mä haaveilen, että olisin yhtä järjestyksellinen, pedanttius eteisen kaappien kanssa puuttuu minulta tyystin. Noi korit on hyvä idea ja samoin tuo kenkäkaapit kaapissa. Pitääkin harkita kenkäfriikkinä, jos saisin kenkäni pienempään tilaan mahtumaan noin. Noi Hang it all:t voisi tulla piristämään meidän arkieteistä (eli kodinhoitohuoneen sisäänkäyntiä).

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkistä, kopioin tuon kenkäkaapit vaatekaapissa. Toimii!
    -M-

    VastaaPoista