maanantai 19. lokakuuta 2009

Lisää harmaata

Muut ovat jo ehtineet päivittää talvivaatteensa, mä olen vielä vaiheessa vk-vaatteidenkin osalta. Se paljon mainostamani yhden takin systeemi ei oikein toimi, myönnetään.

Luksu siirtyi toissa viikolla vk-vaatteisiin, kamalan huudon säestämänä tietenkin. Miksi ihmeessä ulos ei voi mennä farkuissa ja hupparissa? Ei voi pieni ihminen ymmärtää. Ja hanskatkin pitää laittaa käteen. Aivan kamalaa. Ja se pipo, hiki päässä pitää pallon perässä juosta. Ei kuulemma tulisi hiki jos saisi olla ilman pipoa. "Äiti, huppu riittää. Oikeesti." Niin, huppu pitää edelleen olla. Normaaleja huppareita löytyy, mutta paksumpia karvavuorellisia huppareita onkin vaikeampi löytää. Onko joku bongannut? Meillä on tasan yksi, se Zaran. Neuleet on totaalinen nou nou, paitsi jos niissä on h-u-p-p-u.

Harmaita, sävy sävyyn sään kanssa.



Ja sitten se totuus. Oikeasti kaveri kulkee ruohohousut ja pelipaita päällä. Näitä löytyy pari hyllyllistä. Kävin Popissa ostamassa aluspaitoja, hanskoja ja ohuita villasukkia, nappikset ja veskan hanskat ei tunnetusti ole kovin lämpimiä. Vaikka eihän sitä siinä pallo perässä juostessa huomaa, jos vähän varpaita tai sormia palelee.

12 kommenttia:

  1. Joo!
    Harmaa on ihana mutta mielummin ottaisin valkoista lunta <3

    Tilasin muuten Nextiltä harmaavalkoraidallisen hupparin, karvavuorella ;)

    Mulla oli jotain muutakin asiaa, unohdin. Johtyiskohan kellosta 01:11... harmillisesti vie tää bloggaaminen aikaa lapsilta :P

    Ainiin, siis toi talvivaatejuttu. Mä oon kyllä totaalisen myöhässä kaikissa "vaate-esittelyissä" jos vertaa muihin... Meidän topatkin on vielä kaapissa, _todella_ syvällä :D Jos me esiteltäs niitä sitten samaan aikaan, tammikuussa kun kausi alkaa ;)

    VastaaPoista
  2. Oisko hei se Molon ulkoilusysteemi mitään? Ne näytti tosi kivoilta kun joskus kattelin kuvia.
    Eli kuoritakki- ja housut, tässä rotsi: http://www.punavuorenpeikko.fi/nettikauppa/product_info.php?cPath=73_92&products_id=1757

    Sama ongelma meilläkin, kun on liikkuvainen ekaluokkalainen, aina hiki päässä.

    VastaaPoista
  3. Pongasin Jumbon 10 v mainoksista Intersportista Puman karvavuorellisen hupparin, koot taisivat alkaa 128 cm:stä.
    Varmaan on muissakin Intersporteissa, tuolla Jumbossa oli vain puoleen hintaan.

    Onhan se tosi julmaa, kun pitää pipo pistää päähän:)

    VastaaPoista
  4. Anana, näin tehdään:D Mikäs kiire valmiissa maailmassa.

    Late, mä ostin jo sarjan housut jo männä kuussa (tietäisit mikäli seuraisit tätä;) ja tuota takkia mietin ihan tosissani. Jos nyt uuden takin hommaan, niin se on tuo.

    Kiitti Mamma, mä käyn tsekkaamassa Intersportin.

    VastaaPoista
  5. Tsori N, en pysy aina omissakaan perässä, heh.

    VastaaPoista
  6. Meillä onneksi kelpaa puuvillapipot ja hupulliset takit. Ei tietenkään kyllä yhtä aikaa. Esikoinen vetelee vielä suvereenisti ohuilla kesähousuilla, just pyörii yhdet pyykissä. Ei kalsareita tarvii ja talvihousuja, mitä turhaa kun ei ole lunta... Itsepähän palelee, jos palelee. Olen todennut, että äidin määräävä huolenpito riittää siihen n. 9 vuoteen, sen jälkeen on vähän kuin omillaan. Tämän takia yritänkin kikkailla just niin kuin te; tarjoan vain lämpimiä vaatteita ja ohuet paidat on pois.

    Aikoinaan löysin Le Coqilta siistin neulehupparin. Sitten se kävi pieneksi :(

    VastaaPoista
  7. Joo, ne tuppaa käymään pieneksi. Elleivät hajoa päälle;)

    VastaaPoista
  8. Noiden karvahuppareiden suhteen kannattaa tsekata www.conleys.de. Heillä on aina ollut todella paljon huppareita lapsille, myös karvavuorella - tämän hetken tilanteesta en ole varma (varsinkaan poikien suhteen).
    Mut jos ei löydy, niin osta sieltä vaikka tämän stugan pihalle, niin voit kutsua meidät kaikki kylään ;-)
    http://www.conleys.de/shop/produkt/Aufblasbarer-Pub/3222616

    VastaaPoista
  9. Pojat... Bongasin kaupan sinulta. Kiitti vaan ;) Gaastrat, Napapijrit, Aeronauticat lentävät. Nyt pitäisi olla karva-parka. Ei musta. Ei oliivi. Ei löydy. Karvahuppari
    löytyy...

    VastaaPoista
  10. G, tervetuloa, mutta jospa jätetään tuo hässäkkä sinne kauppaan. Hommattin just uusi vuodesohva, jotta sisällekin mahtuu:) Kiitos kuitenkin tuosta linkistä, siellä oli Luksun näköistä.

    Viidenaiti, joo tänään on ohjelmassa nettikauppasurffailua ja noita hollantilaisia nimenomaan. Minkä kokoinen epämusta-oliivin pitäisi olla?

    VastaaPoista
  11. 128-134. Merkillä väliä. Koon suhteen siis.

    VastaaPoista
  12. viidenäiti, katso www.dress-for-less.de Siellä on muistaakseni ainakin ollut useampikin parka, esim Pepe Jeansin vaaleahko harmaa.

    VastaaPoista