keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Lintsillä

Tehtiin tänään illalla ex-tempore reissu Lintsille. Meidän kesän ensimmäinen, poikkeuksellisesti. Normaalisti ollaan rynnätty heti toukokuun alussa mutta tänä keväänä ei olla aikaisemmin ehditty. Tai jos olisi ehditty, niin on ollut niin huono sää, ettei ole jaksanut lähteä palelemaan.

Luksukin sai isojen rannekkeen, ja äiti oli lähes yhtä onnessaan kuin poika. Ei enää pienten laitteiden reunalla kökkimistä vaan ihan oikeita laitteita. Luksu oli viime vuoden toukokuussa (jolloin täytti 4 vuotta) 119 cm ja meni siis kesän lasten rannekkeella. Syksyn viimeisellä reissulla, pituutta oli kertynyt sen verran, että sai jo isojen rannekkeen. Ja oli nauttinut Vuoristoradasta koko rahan edestä. 5. kierroksen jälkeen iskä oli viheltänyt pelin poikki…



Tänään käytiin sitten Vuoristoradat, Kehrät ja Salamat useampaan otteeseen. Ja huomasin vanhuuden iskeneen, minulta loppui turnauskestävyys vaikka 5-vuotias kuinka aneli, että ”kerran vielä, äiti pliis”. Mistähän Inkalle saisi 15-vuotiaan henkkarit, niin kelpaisi pikkuveljen aveciksi?;)



Sää oli mitä parhain ja ihmisiä yllättävän vähän. Se jäi oikein vaivaamaan, missä kaikki olivat? Rannalla varmaan.

5 kommenttia:

  1. Me oltiin Korkeasaaressa, mutta eipä sielläkään tunkua ollut!

    VastaaPoista
  2. No hyvä, tilaa ollut sitten kaikkialla muualla paitsi uimarannoilla. Mekin oltiin alun perin menossa joko Kumpulaan tai stadikalle mutta päättelin nokkelana että niin saattaisi olla muutama muukin..

    VastaaPoista
  3. Onpa poika pitkä!

    Meidän 5v hurjapää kävi lintsillä toukokuussa, mutta jäätyään kriittisen 120cm-rajan alle tyytyi fiilistelemään ja ilmoitti kasvavansa kesän aikana mitan täyteen. Nyt odotetaan elokuuta jännityksellä tytön popsiessa popsiessa vuorovedoin kaurapuuroa, pihviä ja hedelmiä :)

    Itse odotan innolla että pääsen mukaan, hyvästi possujunat! Tosin 12v neito ilmoitti näyttävänsä 15-vuotiaalta ja omivan pikkusiskon omaksi ilokseen....

    VastaaPoista
  4. Meillä Niklas menee vielä pikkurannekkeella, pituutta on pian 110 cm eli luultavasti vielä ensi kesäkin mennään junioreiden laitteissa. Toisaalta hyvä, koska mies ei käy missään laitteissa ja minä kävisin, jos en aina ykäisi... Onneksi meillä on sitten Henkka, joka käy kaikki laitteet läpi ja monta kertaa. Saa sitten käyttää pikkuveljenkin laitteissa.
    Itseäni ärsyttää suunnattomasti, että tulen niin vihreäksi ja huonovointiseksi, etten oikeasti pysty olemaan monessakaan laitteissa ilman yksyä. Tai sitten pitäisi ottaa siedätyshoitona käyntejä useamman kerran:)

    VastaaPoista
  5. Ihana Lintsi - me käydään yleensä vain kerran kesässä mutta jos asuisin nurkilla niin kävisin paljon useammin fiilistelemässä:).

    VastaaPoista