maanantai 29. huhtikuuta 2013

Sweety Fluid Dress ja varaslähtö vappuun

Huomenna juhlitaan Hollannin uutta kuningasparia. Emme saaneet kutsua virallisiin juhliin (ihme sinänsä) mutta onneksi kutsu varjobileisiin kuitenkin tuli.

Olen jo helmikuusta asti ollut täysin varma, että oma pukuni on oranssi. Tietenkin. Mutta tapani mukaan jätin puvun hankkimisen viime metreille, tarkkaan ottaen viime perjantaihin. Mä en koskaan opi. 



Puku on Acnen Sweety Fluid  Dress. Ei ihan täydellinen, mutta ainakin oikean värinen. Eikä puku istunut ilman "pienoista" hienosäätöä. Vein mekon tänä aamuna tutulle ompelijalle ja sain mekon takaisin juuri äsken ystävällisen taksikuskin toimittamana. Ompelija oli tehnyt tosi hyvää työtä nopealla aikataululla, mekko istuu ihan mielettömän hyvin. Itse asiassa, puku on päälläni paremman näköinen kuin kuvassa olevan mallin päällä. Saatte kuvia myöhemmin. Ehkä:)

Tässä vielä arvon miten puku asustetaan. Tai ei ole paljon arpomista, kengät ja laukku ovat joko nudet tai mustat, muita sopivia en edes omista. Ranteeseen tulee koruja, kaulakorua en laita, koska mekon idea on juuri tuossa miehustassa.

Illan ratoksi ohjelmassa itsestäänruskettavan levittelyä, toivottavasti en ole aamulla seepra:) Ja aamulla uudet kynnet, arvaatteko värin?

Oikein iloista vappua kaikille! Me otettiin jo tänään varaslähtö vappuun, ostin duunin Amicasta parasta valmissimaa ja "melkein kuin mummin tekemiä" munkkeja:)

13 kommenttia:

  1. Ihana mekko, raikas ja keväinen. Laita ihmeessä kuvia siitä päälläsi.
    kivaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mekko oli ihan kiva päälläkin, vaikka vähän epäilin materiaalia.

      Poista
  2. Joo, mäkin haluan nähdä IRL-kuvan - etenkin, kun juuri bongasin tuon mekon jonkun nettikaupan valikoimissa ja mietin, miltä mahtaa näyttää päällä. Vaadin siis kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin haluaisin kuvia:) Ehkä joku mulle niitä lähettää.

      Poista
  3. Hauskaa vappua - meillä on täksi illaksi samat eväät!

    VastaaPoista
  4. Meillä ei ole orannssia kuin raitana serpentiinissä, mutta Amicalle minäkin ulkoistin siman teon ja munkkien paiston. Kyllä kannatti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin hyvää, varmasti parempaa kuin (mun) itsetekemä. En tosin ole koskaan yrittänytkään:)

      Poista
  5. Acnella on joskus kivoja malleja, mutta mua risoo se, että myyvät polyesteriä silkin hinnalla. Miten tämän matsku?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risoo täälläkin… Mallit mainiota! Oranssia kynsissä. WAU!

      Poista
    2. Tämän materiaali on jotain lyocelia ja muuta sekoitetta.

      Ihan totta, Acnen hinnoilla voisi materiaalitkin olla jotain muuta. Toisaalta tässä mallissa silkki olisi aika armoton kropalle. Hyvin vuoritettuna voisin silkkiä tässä mallissa käyttääkin mutta olisiko sitten sama asia? En tiedä, makuasia.

      Poista
  6. Toivottavasti bileet olivat onnistuneet, mekko ainakin näyttää hyvältä! Yllättävä ja rohkea värivalinta, mutta niinhän on kantajansakin! Ja painostahan niitä kanssajuhlijoita lähettämään kuvia :). Jakaisitko vinkit ja kokemukset itseruskettavista - tänäkin keväänä ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bileet olivat erittäin onnistuneet ja mekkokin pysyi kasassa:) Sisäänotot tehty siis "väliaikaisesti" eli koltun voi palauttaa alkuperäisiin mittasuhteisiinsa.

      Joo, tottakai jaan. En vaan tiedä vielä mitä;)

      Poista