maanantai 4. maaliskuuta 2013

Soul Foodia

Herkussa alkoi Latinalaisen Amerikan teemaviikot. Reseptejä selaillessani huomasin, että ruuat ovat aika helppotekoisia. Aloitin minttuguacamolen teolla, joka ohjeesta poiketen tarjoiltiin meillä broilerin ja tortillasalaatin kanssa. Oli muuten hyvää, se guacamole.

Lauantai-iltana meillä katsottiin ystävien kanssa El Clásico ja tarjolla oli perinteisesti meksikolaista ruokaa: tacoja ja pitaa eri täytevaihtoehdoilla sekä miehen tekemää taivaallisen hyvää chili con carnea. En ole pitkään aikaan syönyt tacoja tai muuta meksikolaista ruokaa, oli parempaa kuin muistinkaan.



Herkussa on myytävänä Fafas* –pitaleipiä jotka vetävät vertoja itse tehdyille. Uutena vaihtoehtona löytyi täysjyväversio, ainakin lasten mukaan parempaa kuin perinteinen vehnäpita. Ja onhan se varmasti aavistuksen terveellisempikin.


Tykkään näistä Herkun teemaviikoista, tulee tehtyä erilaisia ruokia ja ostettua vähän erikoisempiakin aineksia kaappiin (homehtumaan).

Ai se terveellisempi elämä? No kuka sitä nyt keskellä viikkoa aloittaa.



* Fafas on pieni helsinkiläinen yritys, jolla on kaksi ravintolaa, toinen Iso-Roballa ja toinen Kurvissa. Paikasta saa todella hyvää falafelia. Itse en voi niitä syödä mutta olen kovasti kuullut kehuja. Eli suosittelen pelkkien kuulopuheiden perusteella:)

4 kommenttia:

  1. guacamole on mun suosikkitahna ja voiskin kokeilla vaihtaa korianterin minttuun. Joo ei keskellä viikkoa kannata vaihtaa suuntaa - aina tulee kuitenkin uusi maanantai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin o munkin, voisin syödä pelkästään sitä. Luksu ei tykkää korianterista mutta tuota minttuversiota söi tyytyväisenä. Herkussa on myös valmista guacamolea, aika hyvää sekin (tosin ehkä liian vahvaa pienille lapsille).

      Poista
  2. Mikä on tortillasalaatti?
    Kiitti Fafa's vinkistä, siis siitä että täysjyväisiä saa Stockalta, en tiennyt että ovat irtomyynnissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salaatti, jossa on tortillaa ja muita tarvittavia aineksia:)

      Joo, mäkin bongasin tuon täysjyvän nyt ekaa kertaa, niitä vehnäpitoja olen ostanut sieltä monesti aiemmin.

      Poista