Huone

Luen lähinnä dekkareita, mutta joskus tulee tartuttua muihinkin kuin dekkareihin, ihan yleissivistyksen vuoksi.

Uusimpana ei-dekkarina luin Emma Donoghuen Huoneen. Kertomus pienestä Jack –pojasta, joka on syntynyt Huoneessa, eikä ole koskaan käynyt sen ulkopuolella.

Etukäteen en tiennyt kirjasta juuri mitään. Olin jostain lukenut, että kirja on ahdistava. Luin kirjan, minusta se ei ollut ahdistava. Se oli osin jopa kaunis kertomus siitä, mihin äidinrakkauden edessä on valmis taipumaan. Kirjan kertojana on viisivuotias Jack, se tekee rankasta aiheesta jotenkin helpomman käsitellä.

Kirjassa minua hämäsi pienen pojan epäjohdonmukainen kehitys (toisaalta olosuhteetkin olivat epäjohdonmukaiset) sekä ajoittainen jankkaavuus. Mutta voittopuolisesti kirja oli erittäin helppoa luettavaa ja tempasi mukaansa. Muuten en lähde kirjaa analysoimaan, en ole mikään kaunokirjallisuuden heavy-user enkä usko, että minulla löytyy kompetenssia kummempaan analyysiin.

Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.

Riipaiseva kertomus viisivuotiaasta Jackista, joka asuu yhdessä, lukitussa huoneessa äitinsä kanssa. Pienen pojan äänellä kerrottu tarina vie mukanaan - vuoroin itkettää, vihastuttaa ja hymyilyttää. Tarina alkaa Jackin hauskasta viisivuotissyntymäpäivästä, ja vasta vähitellen lukijalle selviää totuus äidin ja pojan elämästä. Äiti on kidnapattu seitsemän vuotta sitten ja on siitä lähtien ollut väkivaltaisen miehen vankina pihavajassa, jossa on tarjolla vain rajallinen määrä ruokaa ja tarvikkeita. Äiti on kuitenkin onnistunut rakentamaan pojalleen täyteläisen elämän, josta ei puutu virikkeitä eikä rakkautta. Huone, jossa Jack ja Äiti asuvat, on reilut kolme metriä kanttiinsa ja siinä on kattoikkuna ja lukittu ovi. Jack katsoo mielellään televisiota ja tykkää piirroshahmoista, mutta tietää, että mikään ruudulla näkyvä ei ole todellista. Vain hän itse, Äiti ja Huoneessa olevat esineet ovat totta. Järkyttävästä aiheestaan huolimatta kirja onnistuu olemaan toiveikas, hauska ja elämänmyönteinen.