sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Pärjäätkö sä?

Kysyi pomo, kun perjantai-iltana lähdin töistä. Enkökän mä pärjää, mutisin pomolleni sellaisella hieman uhrautuvalla äänellä.


Duunikavereilla ei ole mitään käsitystä mun pimeästä puolestani. Tai ainakaan tästä.




Mun tehtävänä oli ostaa duunikaverin vauvalle lahja. Helppo homma, mä olen etevä ostamaan ihan mitä vaan. Hankalaksi teki se, että en tunne duunikaverin vaimoa yhtään (vain vaimon mielipiteellä on merkitystä), en siis tiedä minkä tyylinen ihminen on ja mistä pitää. Tai mitä heillä mahdollisesti on. Kysymyksessä on perheen esikoinen, joten periaatteessa ei tarvitse pelätä, että kaapit pursuavat vauvakokoisia vaatteita.

Eikö olekin sopivan neutraali? Kelpaa kenen tahansa vaatekaappiin?

16 kommenttia:

  1. Kelpaa!!

    Piti tuohon alempaan kommentoida, että samaa ongelmaa meillä. Nuo isommat tyttöset ovat tuota välikokomallia. Hoikkakroppaisia, joten tarpeeksi pitkät housut ovat yleensä liian suuria vyötäröltä. Epalle ei löydy tarpeeksi tiukkoja trikoolegginsejä, ovat väljiä tuolle rimppakintulle.

    VastaaPoista
  2. Todellakin, sait mun verenpaineen kyllä kohoamaan tekstin edistyessä. Oliko D&D:hen tullut paljonkin kevättä jo, oletan että sieltä siis :)

    VastaaPoista
  3. Söötti, luulisi kelpaavan äidin kuin äidin mielestä vauvansa vaatekaappiin ja vauvan ylle.

    VastaaPoista
  4. Sä osaat todellakin, toi kelpaa kenelle tahansa...IHANA!

    VastaaPoista
  5. Ihana!!! Jep. Sä OLET taitava!!!

    Mä ja mun vilkas mielikuvitus jo luultiin että olet raskaana (ja oksentanut koko duunissa koko päivän ja kerännyt pomon sympatiat...:).

    Miten huonosti sun pomo sut tunteekaan (toisin kuin me;)...

    VastaaPoista
  6. Mäkin ehin ajatella ensin, että vauva on tulossa :D

    Ja varmasti kelpaa! Mä en esimerkiksi oo koskaan pitänyt meidän lapsella yksiosaisia vaatteita (ellei yöpukuja lasketa), mutta ton kyllä kelpuuttaisin erittäin mielelläni! :)

    VastaaPoista
  7. Virallinen tiedote: Meille ei tule vauvaa. Eikä ollut tarkoitus harhauttaa.

    Pomon olisi pitänyt kysyä ”muistat sä?”. Melkein unohdin, vaikka kyseessä ei ollutkaan mikään pää pensaaseen -tehtävä. Tuohon iskin silmäni heti, kävi kylläkin mielessä, että pitäisikö olla kaksiosainen. Mutta ajattelin, että olisi sellainen kaikille käyvä malli. Ja sain ostaa niitä raitoja:).

    Anni, joko te tulitte? Mulla on soosit vielä vaiheessa;). Stockalta, en ole ehtinyt D&D:hen kuukausiin.

    VastaaPoista
  8. Joo, mä lupaan odottaa että ne valmistuu :) Stockakin myy noita ja kuponkeja oli kasa odottamassa, voi ei..

    VastaaPoista
  9. Hyvin valkattu!!
    Odotin kyllä jotain muuta luettuani pari ekaa riviä :)

    VastaaPoista
  10. Ha haa, sama kävi mielessä kuin Tanjalla ja Eedithillä! :D

    Ihana puku on, hyvä maku sulla!

    VastaaPoista
  11. On hieno, ottaisin meille ihan heti, on raidat ja kaikki, mutta meiltä puuttuu se vauva. Riittää, kun olen saanut auttaa Baby Bornin pukemisessa menneen viikonlopun. Sille muuten piti kerran ostaa paketti oikeita vastasyntyneen kokoisia vaippoja, kun BB-vaipat on törkeästi ylihinnoiteltuja. Kassalla nauratti, että nyt joku tuttu näkee mut vaippapaketin kanssa ja luulee, että meillä on vauva tai tulossa.

    VastaaPoista
  12. Minäkin jo luulin... Hyvin valittu. Sopivan neutraali, kelpaa varmaan kenelle tahansa.

    VastaaPoista
  13. No niin, YES, mä en ollu ainoa (joka luuli..);)!! Mutta nyt ASIA ON SELVÄ;).

    VastaaPoista