lauantai 19. tammikuuta 2013

Öljyä hiuksille ja sinkkiä iholle


Sain äidiltäni joululahjaksi Bonacuren Oil Miracle -sarjan lahjapakkauksen. Öljyä hiuksiin? Ei kai? Näin jo itseni rasvaisessa päätä myötäilevässä frisyyrissa, mutta päätin sittenkin kokeilla. Ei ollut rasvainen eikä päätä myöten, oli kiiltävä ja sileä. Ei rasvoittanut päänahkaa vaikka sitä eniten pelkäsin. Erittäin hyvä tuote talvikäyttöön, öljy sulkee hiukset niin, etteivät ne sähköisty piponkaan alla. Kyllä äiti tietää.

 
Inka sai Biothermin Biosource puhdistusvaahdon, joka sisältää sinkkiä. Sosialisoin sen sujuvasti yhteiseen käyttöön. Yllättävän hyvää ja aika paljon halvempaa kuin Sensain Silky Purifying, jota yleensä käytän. Estee Lauderin Idealist Pore Minimizing on kestosuosikki.
 
 
Jollakin syksyn reissulla unohdin kosteusvoiteen kotiin, joten ostin ensimmäisen käteen osuuneen kohtuuhintaisen matkapakkauksen. Clarins toimii sen minkä tarvitseekin. Ei kuitenkaan saa aikaan mitään riemunkiljahduksia. Clarinsin vartalovoiteet ovat mielestäni suhteessa parempia.
 
 

7 kommenttia:

  1. Juu-u öljyä hiuksiin kyllä hyvinkin. Mulla on kokeilussa noin kymmenen erilaista, sillä olen fiksoitunut hiustenhoitotuotteisiin. Moroccanoil (tai jotain) on mun suosikki. Öljyllä putsataan muuten kasvotkin ;).

    VastaaPoista
  2. Jep, Moroccanoilia löytyy myös, joskus syksyllä taisin sitä täällä kehuakin. Innostuin nyt vallan ja ostin kolmannenkin merkin testiin:)

    Siis miten putsaat kasvot öljyllä? Kerro mullekin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosikit on dermalogican ja Shu Uemuran puhdistusöljyt. Mun kasvoista meikki lähtee parhaiten näillä.

      Poista
    2. Kiitti, käyn katsomassa valikoimaa:)

      Poista
  3. Mullakin öljyfiksaatio, hiuksiin läträän L'Oréalin Mythic Oilia, kasvoille mm. Avedaa ja Clarinsia ja Lancômen puhdistusöljy (http://www.makeupalley.com/product/showreview.asp/itemid=116255) on myös suosittelun arvoinen :-)

    Etenkin pitkään tukkaan öljy toi pehmeyttä; nyt tässä lyhyessä eroa ei niin huomaa, mutta kun jäi jo tavaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin laitan iholle öljyä (vielä pari vuotta sitten ei olisi tullut mieleenkään;). Olenkohan joskus kokeillut tuota Lancomea, jotenkin vaikuttaa tutulle. Ja joku siinä tökki, en muista mikä. Täytyypä hakea testiin.

      Poista
    2. Mä tykkään siitä puhdistusöljystä siksi, että kasvot tulevat todella, todella puhtaan oloisiksi. Mutta nyt kun käytän (mieheni mielestä maailman suurinta turhaketta) sitä Clarisonic-kasvoharjaa, on tuo öljy jäänyt minullakin unholaan...

      Poista