keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Lajinsa viimeisiä, huhuja ja asiakaspalvelua


Luksulla on tänä(kin) vuonna käytössä PO.P:n toppahousut.
 Koko on 152 cm. Juuri nyt sopivat.
Ensi talveksi täytyy löytää uusi housumerkki koulu-/pihakäyttöön.

Takkina Peak, kuten aina ennenkin. Mitä sitä hyväksi havaittua merkkiä vaihtamaan.
Ensi vuonna ehkä pakko, olen kuullut useammasta lähteestä huhuja,
 joiden mukaan Peak lopettaisi junnumalliston. Enkä voi käsittää miksi?
Välikauteen ei kuulemma olisi tulossa enää tänä keväänäkään lasten mallistoa,
talvimalliston loppuminen on täysin huhu-asteella.

Osaako kukaan sanoa, onko kyseessä urbaanilegenda?


Peakin asiakaspalvelu pelaa. Kaikista "kilpailijoista" ei voi sanoa samaa.
Luksulla oli aiemmin tänä talvena käytössä viime talvena ostettu musta takki.
Jotenkin onnistui hajottamaan takin vetoketjun vetimen.
Vetoketju itsessään toimi, mutta vedin ei pysynyt paikoillaan.
Menin Peakin liikkeeseen kysymään, olisiko heillä tai pääliikkeellä Ruotsissa mahdollisesti varaosia?
Ei ollut varaosia, mutta tarjosivat uutta takkia tilalle.

PO.P:sta samanlaisia kokemuksia takavuosina, viallinen tuote vaihdettiin pyytämättä,
eikä lähdetty kesken kauden kahden kuukauden korjausrumbaan.

Mustaa ei tämän vuoden mallistosta löydy, mutta kävisikö kirkkaanvihreä tai farkunsininen?
Kelpashan se.

9 kommenttia:

  1. Olen kuullut saman huhun.. harmihan se todellakn on jos lastenmallistot loppuu. En voi käsittää miksi.

    Popin asiakaspalvelusta päinvastaset kokemukset mutta ei siitä sen enempää :D

    Jiillä on nyt toppahousissa käytössä Peak ja Billabong ja ne Reimat, kaikki pelittää.

    Kaapista löytyy ensi vuodeksi Halti ja DC. Eihän tuo toppahousuja käytä kun pulkkamäessä, luistellessa, snoukatessa ja mökillä.

    Todennäkösesti jatkossa jos ei Peakilta enää saa, ostan Burtonin housut koska ulkonäkö ja hinta on ok ja hyvät kokemukset merkistä laadullisesti. Ja koska Burtonilla on nykyään oma liike Stadissa niin oletan että sieltä saa hakemalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, noi laskuhousut ovat vaan L:n mielestä liian leveät koulukäyttöön, ja oletan, että ensi vuonna käyttää vielä toppahousuja koulussa. Empiirisen tutkimuksen mukaan nelosluokkalaiset alkavat passaamaan toppahousut.

      Tuo Burtonin kauppa on tuossa melkein vieressä, siellä tulee silloin tällöin käytyä, ulkovaatteita ei ole vielä sieltä hankittu. Ehkä ensi vuonna. DC:t ei vakuuta lainkaan. Billabong voisi olla ihan potentiaalinen, siis mäkeen.

      Poista
  2. Eikä! Ihan totta, miksi? Meillä on Peakin takit toiminut ja kestänyt parhaiten. Iski paniikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se vk ainakin menee förbi. Jos olisi fiksu niin ostaisi nyt ensi kaudeksi;)

      Poista
  3. Mä NIIN pelkään tätä huhua todeksi. Lilliksen Pirjo puhui välikauden loppumisesta, mutta topista ei mitään - elän toivossa siis. En nimittäin ole ehtinyt hamstrata noita yhtään ja ovat kyllä ihan parhaita.

    Mä en muuten tajua noita Peakin vetskoja. Mulle kävi juuri samoin yhden hupparin vetskan kanssa - sain uuden hupparin. Nyt kahdesta muusta Peakin takista on myös vedin hajonnut - siis juuri noin, että se osa mistä vedetään on mennyt poikki ja irronnut. Takit ovat jo vanhoja, mutta silti ihmettelen, miten ne hajoavat aina samoin.

    Siis mustaa takkia ei enää löydy, niinkö? Muistelen kyllä nähneeni.

    Huoh, huokailen vielä että toivottavasti nyt eivät lopeta. pitäiskö kirjoittaa joku vetoomus..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sen vanhan mallisen vetoketjun vetimen kanssa oli ongelmia, vaihtoivat mallin täksi kaudeksi. Ei tuota mallia mustana ainakaan stadissa ollut lainkaan.

      Poista
  4. Ei saa tälläisiä huhuja kertoa - nythän on ihan pakko etsiä jostain ensi talveksi takki Nikelle. Höh. Ja mä olen pimennossa, en kuule mitään en.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne nyt varmaan kannattaa hankkia jos varman päälle haluaa pelata. Tai etsiä vaihtoehtoisia merkkejä, onhan niitäkin:)

      Poista
  5. Ei saa lopettaa, kun just esikoiselle olis 120 cm sopiva.

    VastaaPoista