lauantai 18. elokuuta 2012

Farkut joustovyötäröllä

Meidän 8-vuotias suosii edelleen joustavalla vyötäröllä varustettuja farkkuja. Ovat yhtä mukavat kuin verkkarit ja niissä on helppo juosta.


Pojalta löytyy neljät kriteerit täyttävät farkut. Name Itin perusmalli (joka on ollut mallistossa vuodesta miekka ja kivi), saman valmistajan farkut insinöörileikkauksella (viime kevään mallistoa) sekä AA:sta viime talvena tilatut Benchit. Muistin myös Sannan postanneen Lindexin vastaavista farkuista, joten suuntasin uuteen kantiskauppaani. Okei, tämä oli eka kerta siellä, mutta tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Lindexiltä löysin mitä etsin. Viimeinen pari ja sekin kokoa 152 cm. Olisin ostanut 146 cm:n kokoiset, mutta koska niitä ei ollut, niin kelpuutin isommat. Kotona tein pientä vertailua Name Itin vastaavien farkkujen kanssa. Lindexin farkut siis kokoa 152 cm ja Name It farkut kokoa 146 cm. Ovat lähes millilleen saman pituiset. Mutta katsokaas leveyttä: Name Itit ovat vyötäröltä aavistuksen leveämmät mutta lahkeesta lähes puolta leveämmät. Melkoista.




19 kommenttia:

  1. Otsikon lukiessani ajattelin että nyt sä olet tempaissut kunnolla ja ostanut itsellesi joustovyötäröfarkut. Pahus, mä olen oikeastaan nyt aika pettynyt :DD
    Lindexin housut vaikuttaa erinomaisen kapeilta, täytyykin käydä katsomassa ne ihan livenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mielettömän hyvä idea! Mistähän saisi mun kokoa? Ostaisin heti. Joo käy katsomassa.

      Poista
  2. Lasten housujen ostaminen on täyttä hepreaa. Juuri niin kuin kuva osoittaa, eri liikkeiden koot ovat keskenään mitä sattuu. Osta siinä sitten vaatteita, varsinkin kun sovittajia ei ole tarjolla, kotonakin vain pakolla. Meillä meneekin n.80% ostetuista lastenvaatteista vaihtoon/ palautukseen, ja juuri housut on suurin murheenkryyni.
    Onneksi äippä itse hoitaa homman kotiin omien vaatteidensa kohdalla, lähes aina tärppää ;) tai siis liian usein :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, kokolappuihin ei voi luottaa. Mä pystyn aika hyvin silmämääräisesti katsomaan Luksulle oikean koon, mutta joskus menee pieleen.

      Inkalle olisi nykyään helppo ostaa farkkuja. Sovitan itselleni ja otan siitä kaksi tuumaa pienemmät ja aina osuu oikeaan. Malli ei sitten välttämättä osukaan;)

      Poista
  3. Hei mä Katjan tavoin ryntäsin tänne katsomaan sua joustovyötäröfarkuissa. ;D Ja sen lisäksi huusin hurraata kun mietin, että menen heti ostamaan samanlaiset itselle koska jostain on kesän aikana ilmestynyt mun vyötärölle pari kiloa (?!?) ja farkut puristaa, hitto.

    Noi Name it:in perusmallin farkut ovat olleet O:n suosikit siitä lähtien kun vinkkasit, pitääkin tsekata myös toi Lindexin malli meidän hoikalle hujopille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä sitä nyt ollaan niin hauskoja että:))

      Kesäkilot täälläkin puristavat, tai loman jälkeiset kilot. Kesä itsessään meni hyvin mutta nyt parin viimeisen viikon aikana vararengas on entisestään paisunut, pitäisi skarpata. Ehkä huomenna. Tänään syödään rapuja!:)

      Poista
  4. Hyvä malli, mutta lyhyt tuo Lindex. Otin 134cm käyttävälle sen koon ja sain sitten käydä vaihtamassa isompaan. Olisi pitänyt vaan luottaa omiin silmiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuntuu olevan lyhyet. Onneksi siellä ei ollut kuin tuo 152 cm, se on just passeli. Aina kannattaa luottaa omiin silmiin:)

      Poista
  5. Hih, minäkin luulin, että nyt olet tempaissut itellesi joustovyötäröiset farkkut. Sellaiset olis kyllä tarpeen näin kesäkauden jälkeen...hah.
    Meidän sälli pitää myös noista joustovyöräröisistä ja lisäksi pitää olla kiristysnauhat, kun muuten ne putoaa päältä.
    Vaikeaa on noiden housujen ostaminen, kyllä. Tytöille ei usklla enää mistään nettikaupoista housuja tilata, kun a)ne ei kelpaa ja b)koko voi olla ihan päin seiniä. Kyllä vaan vauva-aikana oli helppo klikkailla hm:n tilauksia menemään ;D
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh teidän kanssa. Vaikka joustovyötärö tulisi tarpeeseen. Oletko huomannut, Sandin housuissa on paras mitoitus näille keski-ikäistyville vatsoille, siis olematta lantiolta tai reisiltä liian isot. Kyllä, olen tehnyt tämän tieteelliseen ja varsinkin empiirisen tutkimukseen johtaneen päätelmän. Virhemarginaali nolla:)

      Lähtee nyt syömään rapuja ja pohtii vyötäröön vaikka huomenna;)

      Poista
  6. No voi kuinka sua nyt kiusataan niillä joustovyötäröillä ;-)

    Mutta siis, Lindexin joustot on meilläkin hankittu joka kaudelle, oivat siihen keliin milloin kunnon ulkohousut ovat vielä liikaa. Eli siis nyt.
    Mutta samaa olen huomannu, tuppaavat olemaan lyhyitä ja kokoa isompaa pitäisi meilläkin tyttöjen mallistosta ottaa. Nuo sun löytämät näyttäisi lupaavan kapeilta, täytyykin tutkailla poikien puoli seuraavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nää on tällaisia huumori-ihmisiä nämä mun lukijat:)

      Poista
  7. Meillä Isoveli tykkää myös noista joustovyötäroistä, ei purista eikä kiristä ja on kuulemma nopeet;) Meillä on suosikeiksi nousseet Zaran vastaavat. Niitä löytyy myös samettisena sekä vuorillisena. Niillä poika meni melkein koko viime talven koulussa, kun niitä toppahousuja ei kamalasti käytetty. Bodenilta löytyy myös kivoja joustovyötäröhousuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeus on kilpailuetu meilläkin:)

      Joskus on noita Zaran housuja ollut, mutta niitä on joutunut kiristämään vyötäröltä niin paljon, että näyttävät hölmöiltä. Mutta vuorillisia täytyy kytätä, kiitti vinkistä.

      Poista
  8. Suosittuja ovat meilläkin nuo joustovyötärölliset ja kiitos tosta Lindex vinkistä, pitääkin tsekata kun sinne ehtii. Name IT:t on nyt käytössä ja malli on hyvä, kun "niissä ei nappi paina":) ja tosiaan ovat kuin verkkarit.

    Meillä oli kanssa sama noissa Zaran vuorillisissa housuissa, eivät pysyneet jalassa kun ei saanut tarpeeksi kireelle - lähtivät kiertoon. Sama juttu oli kevään Bodenin housuissa, tippuivat parin metrin kävelyn jälkeen kirjaimellisesti jalasta. Joten nekin lähti kiertoon. Name IT:llä oli vuorellisia viime talvena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Name Itillä on ollut joka talvi vuorillinen versio, viime talvena vaan tuli eteen se, että ovat kuulemma liian paksut. Oh dear.

      Poista
  9. Ai se pitkätukkainen hevarimallipoika haluaa juosta ;)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siellä yksi koomikko lisää.

      Jos nyt nimet menevät sekaisin niin ei kai se ole niin justiinsa:)

      Poista
  10. Läpihyppyhousut on pop meidän ekaluokkalaisella, muita ei suostuta tosiaan käyttämäänkään.

    VastaaPoista