sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Klooneja

Yhdellä vaatekerralla pärjättiin. Iso poika.



Ruoka oli hyvää, ja sitä oli riittävästi:) Kolmannessa paikassa alkoi jo tuntumaan, että liikaakin.

Seurakin oli hyvää.

Sain kuulla kasvaneeni viimeisen 30 vuoden aikana. Olen ihan ilmetty isäni. Ja olen ihan ilmetty äitini. Vanhempani eivät siis ole sisaruksia tai serkuksia keskenään. Inka on ihan näköiseni. Ja Inka on ihan isänsä näköinen. Mekään emme ole sisaruksia keskenämme. Ja Luksu on ihan kuin minä pienenä. Tuo viimeinen pitää varmasti paikkansa, niin hyvässä kuin pahassakin.

Illalla käytiin vielä kuuntelemassa Gunnareita. Ohikulkiessa.

6 kommenttia:

  1. Heh, olet siis jonkunlainen universaali ilmentymä, kun kaikkia muistutat? :-)

    VastaaPoista
  2. Oliko hyvä keikka?

    voikunsäoletniinkasvanutvaimitensenytmeni;-)

    VastaaPoista
  3. Mä en aina jaksa kauheen kauniisti vastailla noihin toteamuksiin, mutta onneksi noita juhlia on nykyään enää aika harvoin, parhaimpina kesänä tais olla kolmet ylppärit ja viidet rippijuhlat ja aina oltiin kasvettu ja ihan samannäköisiä ;)

    VastaaPoista
  4. Jassu, joo, niin varmaan sitten;)

    Ano, ihan ok, olen parempiakin kuullut. Itku vaan meinasi tänään tulla, kun mentiin samoille mestoille Luksun treeneihin. Mikä siivo:(

    Anni, mutta nuo kuuluu sukujuhliin. Ja kuulin oman ääneni sanovan samaa tuoreille ylioppilaille;) Olisi tehnyt mieli purra kielensä poikki. Mutta niin se vaan menee...

    VastaaPoista
  5. Niin tutun kuuloista, meilläkin vanhin neiti on kuulemma isänsä näköinen, mutta muistuttaa minua ja sitten on kuulemma serkkuni näköinen. Joo ja mekään ei olla keskenään miehen kanssa sukua.
    Miehen sukulaiset sanoo lapsia aina isänsä näköisiksi ja mun sukulaiset meidän suvun näköisiksi:)
    Mua ei kyllä koskaan ole sanottu isäni näköiseksi, vaan äitini äidin näköiseksi ja arvaa vaan ärsyttikö tämä teininä kun sanottiin mummun näköiseksi (mikä on kyllä ihan totta)...

    Meillä oli onneksi vaan yhdet ylppärit, toisista kieltäydyttiin kohteliaasti. Lilan kanssa ei olisi kaksia juhlia jaksettu.

    PS. niin ja et ole millään boikotti listalla, bloggeri varmaan sekoilee

    VastaaPoista
  6. Hei Nina, te kun paljon reissaatte lasten kanssa niin onko sinulla antaa vinkkejä? Erityisesti automatkailu kiinnostaa ja autoilukulttuuri.

    -vakilukija-

    VastaaPoista