torstai 29. elokuuta 2013

comma,



Kävin tänään Stockalla ruokaostoksilla ja huomasin, että naistenvaatevalikoima on täydentynyt saksalaisen comma,:n vaatteilla. Merkki ei ole mikään mun suurin suosikki, mutta välillä olen tehnyt merkiltä ihan hauskojakin löytöjä. Viimeksi toissa viikolla ostin tuon ensimmäisessä kuvassakin olevan seeprajakun. Ja tänään päällä oli leofarkut ja farkkupaita, ei tosin comman, mutta hauska yhteensattuma sekin.

Comma, on keskihintainen ja ihan hyvä laadultaankin, mun mielestä menee samaan kategoriaan esimerkiksi In Wearin ja Espritin kanssa. Kannattaa ainakin sovittaa, jos jotain kivaa eteen tulee.




Kesä meni ilman kummempia vaateostoksia, ei vaan ollut millekään tarvetta. En ole vielä syysmallistoihin yhtään orientoitunut, mutta nopealla vilkaisulla tuntuu siltä, että kaikki tarvittava löytyy jo omista kaapeista. Esimerkiksi näiden kuvien ainekset on jo olemassa (lukuun ottamatta noita pitkiä nahkakäsineitä;) joten mitäpä sitä pyörää uudestaan keksimään.

Miten teillä, onko jotain mitä on pakko saada?

6 kommenttia:

  1. Saman huomion tein eilen ja ihastelin kantistarjouksena olevaa mekkoa, taitaa päätyä kaappiini kunhan vain ehdin sovittamaan. Kivaa että Stocka ottaa uusia "käyttökelpoisia" merkkejä valikoimaansa.

    Ja mekko mahtuu hyvin kaappiini. Siivosin garderobin kylmällä kädellä ja totesin, että paljon mahtuu muutakin uutta sekaan. Vielä toteutus uupuu, on jäänyt taas mamma koululaisten alkusyksyn varustehankintojen jalkoihin. Uskomatonta miten paljon tavaraa 4 koululaista tarvitsee!

    Ja uskomatonta, että niin vain ne meidänkin käääpiö-kaksoset ovat jo koululaisia, tosin täysin omaa tahtoaan vasten. Mutta ei ne siellä jalkoihin jää, hetki sitten ope soitti ja kertoi että tytöt olivat painineet 5.-luokkalaisten poikien kanssa, huoh....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin siivosin, tai ainakin aion siivota:) Voi apua, tuo neljä kuulostaa tosi hooceeltä, mä olen ihan jumissa yhdenkin kanssa (isompi osaa etsiä itse kuteensa, mua tarvitaan vain kassalla).

      Kääpiö-kaksoset :D Hyvä, että mimmeiltä löytyy asennetta!

      Poista
  2. Kiitos vinkistä, täytyy tsekata - ainahan uusinmerkki kiinnostaa!
    Ja mä nyt haluan ja himoitsen vaikka mitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. En perehtynyt tarkemmin Stockan valikoimiin, mutta ihan kivoja merkiltä löytyy. Muistat vaan tsekata tuoteselosteen!

      Poista
  3. Kiitos vinkistä, on mulla mennyt ihan ohi! Tuo seeprajakku on upea!!
    xx J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, on käsittääkseni juuri tullut valikoimiin, joten ihan kamalasti et ole missannut:) Joo, tuo on hauska. Eri asia osaanko sitä oikeasti käyttää...

      Poista