maanantai 12. elokuuta 2013

Syksy tuli

Ja rytinällä tulikin. Viime viikko, ensimmäinen loman jälkeinen työviikko, oli kaikkea muuta kuin pehmeä lasku arkeen. Ylitöitä tuli painettua maanantaista lähtien ja lasten harrastukset veivät kaiken sen ajan, minkä olin suunnitellut käyttäväni uuteen sporttiseen ja terveelliseen elämääni. Minkä koo-mikon maailma mussa menettääkään.

Tänään tuntui syksy muuallakin kuin kalenterissa, iltakahdeksan aikaan lasta treeneistä hakiessa oli kentän laidalla jo kylmä. Päätin kuitenkin lähteä ilman takkia ja hanskoja pyörällä tanssitreeneihin ja puoli kymmeneltä kotiin tullessa oli todella kylmä. Siis oikeasti, kylmä. Hyi olkoon.



Toki ehdimme kaiken näennäisen kiireen keskellä Flowhun, peräti kahteen kertaan. Tänä vuonna sää suosi ihan todella, aurinkoinen ja lämmin loppukesän sää, voiko parempaa ollakaan. Ja fiilis oli muutenkin kuin suuressa maailmassa, hieno meininki. Aika paljon ovat nekin kinkerit muuttuneet vuosien varrella. Ensimmäisistä vuosista ei ole kokemusta, mutta viimeiset kuusi vuotta olen siellä hipannut hipsterien seassa, ihan pokkana. Nykyään hipsterit ovat tosin vähemmistönä. Ihan hyvä: emme niin räikeästi erotu joukosta;)

Flow:n huono puoli on se, että me olemme melkein nälkää nähneet, kun festariväki on kansoittanut meidän lähikeittiöt. Kävin aiemmin kesällä, Tuskan aikaan Fafasissa, oli aika mustanpuhuva kokemus :)



Lauantaina oli oman turnauksen lisäksi Super Match, kiva tapahtuma, jossa oli oikean urheilujuhlan tuntua.

Kunnollisia kuvia ei ole. Mun läppäri hajosi reissun päällä enkä ole ehtinyt viemään sitä korjattavaksi. Toivottavasti edes kuvat saadaan pelastettua, niinkin yksinkertainen asia kuin back-up on saamattomalle liian monimutkainen toteuttaa.

Vanha kone ei ollut kuin kolmisen vuotta mutta täytyy myöntää, että aika pajon ovat läppäritkin kolmessa vuodessa kehittyneet. Takuukuitin mukaan maksoin kolme vuotta sitten läppäristä saman 800 euroa kuin nyt, mutta eroa näillä on muutaman valovuoden verran uuden hyväksi. Tämän illan agendalla on pilvipalvelun käyttöönotto myös omalle koneelle. Suosittelen muillekin!

Ai niin, koulukin alkaa. Paskamutsi kunnostautui oikein toden teolla, en muistanut edes kyniä lapsille ostaa. Puhumattakaan muista uusista koulutarvikkeista. Eipä ne ole tajunneet edes pyytää. Ja mikä mun Wilman salasana on?

Olkaahan varovaisia tien päällä, siellä on paljon pieniä koululaisia liikenteessä!

9 kommenttia:

  1. Mä en ole vielä etsinyt lapsen reppuakaan "hyvästä säilöstä"... Kai sinne joku firman kuulakärkikynä löytyy :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa ketkä etsivät kuumeisesti reppua ja penaalia aamulla varttia ennen koulun alkua? Vanhasta penaalista löytyi kaksi katkennutta lyijäriä, toivottavasti koulussa on teroitin.

      Kouluun paineli shortsit ja t-paita päällä, oli kuulemma tullut vähän kylmä... Lapsiraukka.

      Poista
  2. Minkäs pilvipalvelimen otat omalle koneelle? Pitäisi vissiin sama tehdä itsekin :) Mutta tämä on asia, jonka suhteen olen ihan "käsi", siis näiden pilvipalvelinten...

    Rose

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä vielä, homma on vähän vaiheessa;) Varmaan Skyn, vaikka mies on sitä mieltä ettei se ole hyvä. En ole mitään valtionsalaisuuksia sinne säilömässä, joten sama kai se on, mihin tyrkkää.

      Poista
  3. Ainii Wilma, mä en edes muistanut sen olemassaoloa. Hyvä kun muistutit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistin salasanankin, ihan kertalaakista:) Kävikö sulla yhtä hyvä flaksi?

      Poista
  4. Jep. Meitä on siis enemmänkin. Pska mutsia siis.

    Tilanne eilen klo 20: reppu- puuttuu, penaali- puuttuu, kynät- puuttuu, puhelin- puuttuu. Yksi kadonnut, muut keväällä jo roskiin. Meinasin jo kaahata Stockalle. Kerrankin lapsi oli se, joka ei hermostunut. Se on sitten täälläkin todistettu, että koulun aloitus sujuu ilmankin em. Nyt klikattu netistä kaikki. Saas nähdä mitä xpress tarkoittaa…

    Shortsit! Aijai. Sä voitit. Täällä sentään pitkät housut ;)

    Kyllä se tästä taas pikku hiljaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pikkuhiljaa. Mikäs kiire valmiissa maailmassa:)

      Poista
  5. Jejeje - alkusyksy on alkanut! :-D Olipa ihan vetää farkut jalkaan tänään. No okei, en ärsytä enempää.

    Tuo Flow pitää vihdoinkin käydä tsekkaamassa ensi kesänä. Oululainen ystävämme on luvannut olla organisaattorina muistuttamassa ensi vuonna.

    Ja kyllä sä sen uuden elämän ehdit ensi viikollakin aloittaa! ;)

    VastaaPoista