lauantai 19. joulukuuta 2009

Viisi yötä jouluun

Heii, ja sorii. Blogihiljaisuuteni ei ole johtunut joulukiireistä vaan siitä yksinkertaisesta syystä, etten ole ollut kotona. Konetta en ole avannut viikkoon ollenkaan (no töissä tietenkin), s-postit olen lukenut puhelimen kautta. Aika vapauttava tunne.

Meillä on jouluvalmistelut taas vaiheessa. Kuten joka vuosi tähän aikaan.

Lahjat hankkimatta, kortit postittamatta, piparkakkutalo kasaamatta ja niin poispäin. Normisetti siis.

Luojan kiitos mä olen niin käsi keittiössä, ettei kukaan odotakaan mun leipovan jotain jouluhässäköitä (Luksu kyllä olettaa, että me tehdään siskolle synttärikakku).

Joulusiivousta ei tarvitse tehdä, meillä on perussiistiä aina ja nyt vielä siistimpää kun ei olla oltu kotona sotkemassa. Kätevää.

Jouluruuat, ne pystyy hoitamaan kuitenkin vasta ensi viikolla. Sitä paitsi meille on siunaantunut liikelahjoina saatuja lahjalaatikoita toistakymmentä, joten nälkään ei kuolla vaikkei kauppaan joutaisikaan.

Parasta tässä kaikessa on se, että mua ei stressaa yhtään. Joulu tulee kuitenkin ja aina olen ennenkin onnistunut joulun kotiin loihtimaan, muu perhe on loihtinut mulle joulumielen.

Haluan toivottaa kaikille oikein hyvää joulua! Ihan vaan siltä varalta, että saan jonkun joulunvalmistelukohtauksen (ihan varmaan joo), enkä ehdi tänne ennen joulua.

Nina

10 kommenttia:

  1. Hyvää joulua myös teille. Ihailtavan rennosti osaat ottaa;)

    VastaaPoista
  2. Hyvää joulua myös sinne! Rennosti otetaan täälläkin, kinkku tulee lahjaksi ja noita herkkukoreja on siunaantunut myös tänne.

    VastaaPoista
  3. Hyvää joulua myös täältä.

    Onneksi menemme anoppilaan jouluksi koska tosiaan en ehtisi laittaa joulua kotiin, vaikka tykkäisinkin siitä. Kortit sain just matkaan.

    VastaaPoista
  4. Hurraa stressivapaa joulu!!! Aika rennosti täälläkin otetaan, normisiivous ja ruoat nopeasti kasaan. Parasta on, että mulla on kaksi viikkoa LOMAAAAAAAAAAAAA!!!!!

    Iloista joulua teidän sakille!!

    VastaaPoista
  5. Hyvää Joulua ja kiitos blogistasi, on saanut nauruhermot kutkuttamaan NIIIIN monta kertaa.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa Joulua myös teille! Ja edelleen kiitos hauskasta blogista! :)

    F

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Samassa vaiheessa täälläkin mennään. Sukulaislasten lahjat on sentään saatu pakettiin ja eteenpäin. En aio ottaa stressiä. Viime jouluna oltiin kaikki sairaina, ja silti saatiin joulu aikaiseksi. Cittarista sai kerralla kaikki tarpeelliset ja tarpeettomat jouluherkut, Stockan Herkkuun en silloin kuumeisena olisi jaksanut mennä jonottamaan. Ei nähty vilua eikä nälkää, ja pukki kävi tuomassa kauheasti paketteja. Eiköhän tänäkin vuonna kaikki mene hyvin.

    Rentoa ja rentouttavaa joulua!

    VastaaPoista
  9. Hyvää Joulua Nina! Nauttikaa joulusta ja toisistanne!

    VastaaPoista
  10. I'm dreaming of a white xmas! Uups. Nyt lopetan unelmoimisen, eiköhän tämä jo riitä. Ettei ihan hukuta lumeen ;) Onneksi omistaa mm. maasturin... Kiitos hauskoista hetkistä blogisi äärellä! Feliz Navidad!

    VastaaPoista