torstai 3. joulukuuta 2009

Pelataan

Meillä pelataan paljon, lähes joka ilta jos aikaa on. Se on lapsille, etenkin Luksulle, tärkeää. Luksulle käy kaikki pelit, siis ihan pallopeleistä pleikkariin, wiihin ja nintendoon (nämä ovat rajoitettu) lauta- ja korttipeleihin. Rahapeleistä ei onneksi vielä tajua mitään.

Korttia pelataan, ei rahasta vaan ihan maineesta ja kunniasta. Perinteisiä seiskaa ja pokeria sekä myös kasinoa.



Tämän hetken lautapelisuosikit ovat Inkan Aarre (Afrikan tähti Etelä-Amerikan malliin), Monopoli Suomi sekä Arvaa Kuka.



Joululahjaksi ajattelin uusia pelejä, mutta mitä? Alle kouluikäisille tarkoitetut pelit ovat meille liian lapsellisia. Luksu ei osaa lukea mutta pystyy pelaamaan 8+ pelejä kunhan joku lukee hänelle kysymykset. Laskea osaa, joten laskutoimituksia vaativat pelit eivät tuota vaikeuksia. Logiikkapelit ovat kivoja mutta niissä muodostuu ongelmaksi lasten ikäero. 13-vuotiaalla on kuitenkin looginen päättelykyky ihan eri tasolla kuin 5-vuotiaalla. Teini ei kuitenkaan anna pelitilanteessa armoa pienemmälleen. Eli hakusessa olisi koko perheen pelit, jossa painopisteenä taktikointi ja ehkä hyvä tuurikin.

Kun illat ovat kovin pimeitä niin pallopelit siirtyvät sisälle. Ikean pehmopallot "euroysiviis".

21 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, tuo vaikuttaa hyvältä.

    Meillä on itse asiassa kaikki "vuoden perhepelit" vuoteen 2005 asti. Eli jos tuon hommaisi niin sitten pitäisi kerätä vielä 2006 ja 2008-09. Siis lapset kerää, en minä;)

    VastaaPoista
  2. Meillä myös aika paljon pelejä, mutta vanhat hyvät tuntuu olevan niitä ihan parhaita. Alias on meillä kestosuosikki, junior-versiona peliin mahtuu kaikki ja onnistuu hyvin eri ikäisiltä pelaajilta. Meiän 4v poika on tuossa tosi hyvä, ajattelee sopivan suoraviivaisesti joten tosi hyvä selittämään ja keksimään - hakkaa meidät aikuiset usein mennen tullen;)

    Myös Uno on taas kivunnut suosikiksi. Mökillä pelailtiin sitä viime viikolla joka ilta.
    Piirrä ja arvaa meiltä puuttuu, mutta sitä olen vähän tähän jouluun ajatellut. Luulen että se vois olla kans sopiva koko perheen peli.

    VastaaPoista
  3. Miten olis monopoly junior? Sitä Rasse on ainakin tykännyt pelata jo pitkään ja on yksi harvoista peleistä, joita itsekin jaksaa haukottelematta pelata ihan tosissaan.

    VastaaPoista
  4. Meillä on kanssa tuo Uno suosikki.

    VastaaPoista
  5. Skippo kortti peli. Löytyy meiltä, sopii aikuisille ja lapsille!

    VastaaPoista
  6. Uno tulee, se on Luksun ykköslahjatoive, pelaavat sitä pk:ssa, samoin Skippoa. Eikö ne ole aika samanlaisia? Myös junior-Aliaksen ostin (huomaatteko, olen ostanut jo kaksi lahjaa).

    Meillä on monopoli Suomi ja City kovassa käytössä.

    Piirrä ja arvaa olisikin hyvä. Inka on ainoa joka osaa piirtää tikku-ukkoja kummempaa joten se olisikin todellista arvailua;)

    VastaaPoista
  7. "Bandu" on ehdottomasti paras meillä 6-vuotiaan kanssa. Siinä voi säädellä vaikeusastetta jättämällä osan palikoista pois (punaiset) ja peliä voi pelata monin eri tavoin. Lisäksi palikat on tyylikkäitä ja mukana on timatteja...

    http://www.competo.fi/product_details.php?p=105

    VastaaPoista
  8. Meillä lapset kehuvat Ubongo Extraa (vai special vai mikä lienee, mutta kuulemma ehdottomasti parempi kuin "tavallinen" - ei hajuakaan mikä ero on?).
    Piirrä ja arvaa (meillä Pictionary pelataan todella usein muuten pantomiimilla)tai Alias Junior, joka teillä olikin jo.
    Meillä on nuoremmalla ollut suosittu Guess Who Extra viime vuodelta.
    Tänä vuonna ostan varmaan sen "muuttoautopelin", olikohan joku Zuk Zuk nimeltään??? Taisi olla 8 vuotiaasta alkaen, en tiedä onko lukemista.

    Korteilla pelaamme myös aika paljon (Stressiä)ja tällä hetkellä Tetristä kilpaa vanhoilla Gameboylla (minä=ylivoimainen kunkku).

    VastaaPoista
  9. Meiltä löytyy sellainen peli kuin balloon race (8+ lukee kyljessä) ja on tykätty. pelissä on 8 eriväristä kuuma ilma palloa ja voittaja on se joka saa ensimmäisenä 3 omaansa maaliin. peli "lauta" rakennetaan pelin edetessä korteista joita jokaisella pelaajalla on kädessä, korteissa on yksi ukkoskortti josta pitää palata lähtöruutuun ja muutama pallon tyhentymiskortti josta ei saa liikkua eteenpäin enenkuin joku toinen pallo tulee kortille.
    Omat pallot pidetään piilossa ja kaikki saavat liikuttaa kaikkia palloja.
    Aluksi tytön (nyt 6v) pelattiin niin että jätettiin erikoiskortit pakasta pois mutta nyt sujuu jo niiden kanssakin.
    Töissä olen myös pelannut tätä peliä ja 1.-3. luokkalaiset tykkäsi.

    VastaaPoista
  10. Edellä on tullut mulle niin paljon ehdotuksia, ettei mulla ole antaa enää mitään. Mutta käytän hyväkseni, Nina, sun saamia vinkkejä. Mä olen kunnostautunut lähinnä kirjalahjojen kanssa vasta.

    Glorian mainitsema peli on Zak Paz tai Zac Pac tai jotain sinnepäin, muuttoauto kannessa. On tosiaan 8-vuotiaasta ylöspäin, joten kannattanee tsekata.

    Teidän korttipeleistä tuli ihan oma lapsuus mieleen:)

    VastaaPoista
  11. Siis Zak Pak tai sit ei... Löydät kuitenkin näillä spekseillä.

    VastaaPoista
  12. Ja mä täällä taustailen, olipa loistava bloggaus; taas kerran! Meillehän nämä ym.pelit eivät ole vielä ajankohtaisia, mutta kohta meidän nuorimmainenkin alkaa olla jo paikoilleen pysyvässä iässä; siis peli-iässä.

    Muistatko, mitä pelejä teillä pelattiin 2-4 vuotiaana? Ja mitkä olivat teidän Luksun suosikkeja silloin?! Kiittää ja kumartaa;-).

    VastaaPoista
  13. Hei!
    Kokeile jotain Blokuksen peliversioista. Käytössä myös useissa kouluissa -hahmottamista , taktiikkaa ja vähän matematiikkaa mutta mukana hengaamallakin pärjää.Ihan basic versio sopii koko perheelle. Myydään lähes kaikkialla. www.blokus.com
    --Heli

    VastaaPoista
  14. Ihanan paljon vinkkejä, kiitos. Aamunkukka, palaan paremmalla ajalla, nyt pitää mennä nukkumaan.

    VastaaPoista
  15. Meillä koko perheen yhteinen suosikki on Disney Labyrinth. Siis sellaisista, joita ei vielä ole mainittu... Isomman kanssa pelataan yhdessä myös Cluedon dvd-versiota, vaikkakin siinä tarvii ainakin itsellä olla tietty fiilis, että jaksaa kunnolla keskittyä. Saattaa kestää kauan ja mukavampi mitä enempi pelaajia :)!

    Meillä isä pelaa lasten kanssa myös Monopolin eri versioita. Se on kuulemma kaupallisen alan lyhyt oppimäärä :). Nuorin palaaja on vasta 4-v, joten tarvii vielä apua lukemisessa. Mä en jaksa niissä peleissä olla mukana, koska tekevät bisnestä ihan tosissaan ja mä olen liian huono siinä. Menee siis hermot ;)!

    Toi jonkun jo mainitsema Blokus on myös kiva. Eikö teillä ollu perheen vahvuuksia matemaattisuus ja looginen päättelykyky? Saisitte Blokuksessa varmaan kunnon skabat aikaan :)!

    T:T

    VastaaPoista
  16. Ääh. Kolmas kommenttikierros, kun unohdan aina, että varmentaakin täytyy tunnistamisen lisäksi :( Aamunkukka: Loopin loui ja Kanin loikka. Jänniä ja ei liian pitkiä (= vanhemmatkin jaksaa pelata). Muuttuva labyrintti menee meillä vielä 10 vuotiaallekin, 8 vuotiaalle ehkä liian vaikea jopa.

    Monopolia meilläkin saadaan (toive). Sen lisäksi Scrablle (äidin kunnianhimoinen tavoite tuottaa kirjallisesti kyvykkäitä lapsia (tms. muuta suuruudenhulluutta (mikä tässä mainittakoon))). Sen lisäksi Risk, strategiapeli vallasta. Rakastan sellaisia, mutta lahjan saajana taitaa olla meidän esikoinen silti :)

    VastaaPoista
  17. Pakko vielä kuitata:
    ehdottomat SEKÄ aikuisten että lasten pelit
    Touche ja Rummikub!

    VastaaPoista
  18. Kiitos, tässä on jo mistä valita;)

    Aamunkukka, kannattaa pitää pelit aika simppelinä, tuon ikäiset pojat ei yleensä mitään kauhean monimutkaista jaksa. Esim Kimble on hyvä harjoituspeli.

    VastaaPoista
  19. Mä luulen, että meidän joulupukki tuo Random Equalin esikoiselle ja Junior Aliaksen keskimmäiselle. Meillä pelataan ahkerasti myös Monopolia, Afrikan tähteä ja Pekka-kortteja - ne on suorastaan liikuttavan ihania! Kalastaja Lohi, Fiskare Lax.:)

    Finette

    VastaaPoista
  20. Ai kun kiva, tännekin oli tullut lisää kommentteja! Suurkiitos Miia vinkeistä, noi pistetään korvan taakse;-) ja Nina mistä arvasit; meillä nimenomaan rämpytetään Kimbleä suurella innolla juuri nyt;-. Joululahjoiksi tilasin pari uutta peliä JUURI ennenkuin huomasin että olit lisännyt niitä huutis-kohteisiisi!

    VastaaPoista