tiistai 27. elokuuta 2013

Vielä on kesää jäljellä. Ja muutosvastarintaa.


Iltaa. Ja anteeksi taas aavistuksen hitaasta postaustahdista. On ollut taas kaikenlaista, tiedättehän te.

Ihan pakko fiilistellä niinkin mielenkiintoisella aiheella kuin säällä. Alkuviikon on ollut ihan mielettömän hienot ilmat. Päivällä on lämmintä kuten kesällä konsanaan, iltaisin taas raikkaan syksyn tuoksu. Tuntuu kuin saisi rusinat pullasta. Näin voisi jatkua aina, kiitos.


Muutosvastarinta liittyy uuteen läppäriin. Tai ei varsinaisesti siihen, tämä Ultrabook on vallan mainio kapine: kevyt ja erittäin suorituskykyinen. Windows 8 taas ei ole. Tai saattaa se olla, mutta en vaan totu siihen. Omasta mielestäni en ole erityisen muutosvastarintainen ja olen vähintäänkin yhtä innoissani kuin muukin perhe hankkimaan markkinoiden uusinta tekniikkaa. Kasi on helppokäyttöinen ja pilvipalvelu on kieltämättä näppärä, mutta muuten en jaksa syventyä käyttiksen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Ihan eniten ärsyttää käynnistysvalikon puuttuminen (en ainakaan löytänyt sitä mistään). Uusi kone on ollut käytössä kuun alusta ja olen avannut sen varmaan kolme kertaa (ihme etten opi). Tahdon Seiskan takaisin.

Milllaisia kokemuksia teillä on Windows 8:sta? Olenko ainoa, joka ei oikein sisäistä hommaa? Tai ei halua sisäistää...

*Rosburger ei liity aiheeseen mitenkään. Se oli ainoa kuva, jonka löysin tästä fantastisen hienosta masiinasta:)

8 kommenttia:

  1. Itse hankin uuden Ultrabookin alkuvuodesta ja vaadin saada seiskalla olevan version. Myyjän mukaan KUKAAN ei enää halua seiskaa ja se on jo ihan vanha juttu.. mutta myös vieressäni seisova toinen asiakas kyseli sen perään. Ja täytyy sanoa, että olen kyllä tyytyväinen, että kone on sillä varustettu. Jotenkin vain toi kasi on niin erilainen... outo!

    Rose

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä kasi on suoraan s**tanasta. Mulla on windos kasi puhelin eli periaatteessa tiedän miten homma toimii. Mutta rehellisesti sanoen tästä kasin käyttiksestä tulee sellainen pilipali-olo, onko tarkoitettu ihmisille jotka eivät osaa lukea, voivat sitten innoissaan painella kuvia.

      En ole vielä päättänyt olenko liian fiksu vai tyhmä tähän :)

      Ainakin olin riittävän tyhmä, kun en vaatinut sitä seiskaa.

      Poista
  2. Ei kannata pyydellä anteeksi hidasta postaustahtia, mä ainakin olen iloinen jokaisesta uudesta - tulee silloin kun tulee :).

    Käyttikseen en osaa ottaa mitään kantaa, olen töissä ihan helisemässä koko windows-maailmassa.. Suosittelen MACiin siirtymistä ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun piti, ihan sua varten, laittaa jo alunperin, että Mac ei käy:) Mun pitää kuitenkin saada koti- ja työkone synkkaamaan keskenään ja aika kaukana on ajatus siitä, että meidän alalla maccia käytettäisiin.

      Poista
  3. Tämä on varmasti täysin epäkosheria, mutta minä latasin jonkin käynnistä-nappisovelluksen tuohon kasiin, kun ohjelmien etsimiseen meni hermo. Törmäsin tähän juttuun vahingossa Mikrobitin tms. sivuilla, kun kun tuskailin tuon kasin käytettävyyden kanssa. Sovelluksen mahdollisista tietoturva-asioista en tiedä, mutta toivon parasta...

    hibou

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh dear, mistä sen löysit? Jos vaan muistat, niin olen ilosta soikeana jos kerrot mullekin:)

      Poista
  4. Lehti olikin MikroPC:

    http://www.mikropc.net/windows-8/nain+saat+kaynnistavalikon+windows+8aan++ja+kulmien+uuden+toiminnot+pois/a878619

    Latasin tuon ensimmäisen, ja nyt tosiaan löydän helpommin esim. Wordin... Voi olla, että kasi on tosi kätevä, jos sitä osaa käyttää, mutta minä perehdyn tällaisiin yleensä vasta pakon edessä.

    hibou

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti! Lataan tuon, jos täällä on hiljaista niin pieleen meni;)

      Poista