torstai 8. elokuuta 2013

Asiasta kukkaruukkuun

Ostin alkukesästä Granitista parvekekukille kukkaruukkuja, joihin saa ostaa erikseen pidikkeen. Nämä ovat mielestäni kivoja, kun kukat saa yksittäin killumaan haluamalleen paikalle. Meillä on keittiössä ns. ranskalainen parveke ja olen parvekkeen kaiteella menestyksekkäästi kasvatellut yrttejä näissä ruukuissa.




En ole ainoa, jonka mielestä nämä ovat kivoja. Äitini kävi meillä lapsenvahtina ja poistuttaan oli jättänyt mulle viiskymppisen pöydälle saatelapulla "Eihän haittaa, otin ruukut, käy ostamassa uudet". Muutama viikko tämän jälkeen ystäväni tuli kylään ja iski silmänsä heti ruukkuihin: "Voi kun kätsyt, mistä noita saa, ai kauhee, kun ei ole aikaa käydä ostamassa, sopisko sulle millään, jos mä maksaisin sulle, niin kävisit.." Joo toki, vie pois vaan. Eikä kahta ilman kolmatta, tätini kävi kylässä ja loppu onkin legendaa: niin matkasivat ruotsalaiset kukkaruukut tädin matkalaukussa muille maille.

Oikin jo hifistelen miten hyvältä kanervanpunaiset syysrehut näyttävät noissa.

7 kommenttia:

  1. Kätevää! Mä voisin myös tulla tuollaiselle ryöstöretkelle - toimisit siis mun omana personal shopperina!

    En ole vieläkään ehtinyt Granitiin, nyt tuli taas hyvä muistutus.

    Ja kato ny, säkin selvästi salaa haaveilet syksystä ja kanervista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin haaveilen. Mutta ihan salaa vaan;) Kylmästä en kyllä haaveile lainkaan.

      Poista
  2. Nyt ymmärrän sen oliivipuunkin paremmin - sulla on selvästi vähän virkeämpi viherpeukalo kuin meillä tavallisilla kansalaisilla!

    Ja Jassu, ota mut kyytiin, kun menet Granitiin, sillä hyvistä aikomuksistani huolimatta mäkään en ole ehtinyt sinne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kukan laittaminen suojaruukkuun ei ihan kamalia vaadi:)

      Poista
  3. Mikset eilen voinut näistä mitään mainita? Oltiin ihan naapurissakin vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et antanut suunvuoroa:) Ei vaiskaan, oletan, että luet mun blogia ja olet kartalla missä mennään:) Ja olihan mulla paljon mielenkiintoisempiakin uutisia;)

      Otetaan paremmalla ajalla uusiksi, jookos?

      Poista
    2. No pitäis kai joka päivä täällä käydä, ettei jää tällaisia helmiä väliin!
      Otamma uusiksi ehottomasti!

      Poista