sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Ystävälle, kälylle tai anopille

Mun piti kuvata teille sellainen fantastisen hieno kollaasi - joululahjavinkkejä naisihmiselle jolla on jo kaikkea. Ei se ollutkaan niin helppoa: sen kymmenminuuttisen aikana, joka mulla oli käytettävissä, en edes onnistunut rajaamaan tavaroita suoraksi kuvaan. Kamoista puolet jäi kuvan ulkopuolelle, mutta parhaani yritin. Seuraavan kerran kaivan vatupassin ja maalarinteippiä kaveriksi.

Mun mielestä on kiva antaa lahjoja, toki niitä on kiva saadakin, mutta antamisessa on jotain niin jaloa, että sen on ihan pakko olla mun juttu. Mulla on aina jemmassa jotain pientä, jonka voin viedä tuliaiseksi tai antaa lahjaksi ystävälle, jonka syntymäpäivän unohdin. Olen joutunut seivaamaan itseni monta kertaa näiden unohdusten takia, onneksi on ne jemmakaapit.


 Calvin Kleinin pyjamahousut kälylle. Mulla on itsellä näitä samoja housuja harmaana ja mustana, jo vuosia vanhat, rakkaudella pidetyt ja omani vaativat uusimista.

Wolfordin pesupussi ystävälle. Voi kyllä, mun mielestä varsin hyvä lahjaidea ja olen käyttänyt tätä ideaa jo menestyksekkäästi ennenkin. Oma pussini on seitsemän vuotta vanha ja edelleen priimassa kunnossa. Tämä lahja vaatii jotain kylkiäisiä, jos ei muuta niin viinipullon runon.

Falken ylipitkät striggings sukat ystävälle. Näitä olen mainostanut ennenkin täällä ja ostin tietenkin myös itselleni yhdet uudet. Nämä uudet ovat astetta pidemmät kuin ne viime vuotiset ja ne saa kivasti ruttuun pidemmällekin sääreen. Materiaali puuvilla-villasekoitetta.

Eva Solon jääskrapa anopille. Eikö olekin hieno? Käsilaukkuun mahtuva malli. Anoppi kuljettaa skrapaa jostain syystä käsilaukussaan (älkää kysykö miksi) ja tämä sopii hänelle kuin nenä päähän.  Eva Sololta ja Steltonilta löytyy mun mielestä paljon hyödyllisiä ja katseenkestäviä kodin hyötytarvikkeita.


 
 Itselläni on tällainen Steltonin skrapa ja olen ollut siihen tosi tyytyväinen.
En löytänyt tätä mallia enää valmistajan sivuilta, mutta jos jossain törmäätte,
niin suosittelen ostamaan.
Varsi on tosi hyvä ja tällä saa huonommallakin lihasvoimalla
varustettu naisihminen lasit puhtaaksi.
 

6 kommenttia:

  1. Nyt mä kyllä pistän ton skraban nimen korvantaakse eiku kirjoitan ylös. Aina muistan nää sun skaba-postaukset ja en koskaan muista tota nimeä:) Aamuisin laseja raaputtaessa sitten kiroilen, kun en ole muistanut tota Ninan vinkkiä hankkia.

    Mutta hyviä lahjaideoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, ettei tota enää valmisteta, ei ainakan löytynyt Steltonin sivuilta. Harmi, koska se on oikeasti hyvä kapine. Mutta jos jostain löydät niin osta ihmeessä.

      Poista
  2. Ihan loistavia vinkkejä, kiitos! Mies taas kyseli tänään, miksen mä käytä mun auton Webastoa.. Siis paljon kivempihän on kuljettaa skrabaa käsilaukussa:) (oikeasti mä jotenkin aina onnistun unohtamaan sen olemassaolon, vaikka kauhea kauko-ohjainmötikkä roikkuu avaimissa...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun webasto vetää akun tyhjäksi:( Kuulemma sen takia, että ajan niin lyhyitä matkoja ettei akku ehdi latautua tsjp. Pitäisi varmaan käydä näyttämässä sitä jossain, jos saisi sen jotenkin skulaamaan. Tänään tosi pätevänä etsin "sitä vihreää narua" (= lohkolämmittimen piuhaa) takakontista. Löysin sieltä kaksi. Kenenköhän se toinen on?:)

      Poista
  3. Hyviä vinkkejä. Kaikki nuo ilahduttaisi ainakin minua. Pitäisiköhän linkata nämä vinkit anopille ;)

    VastaaPoista