perjantai 7. joulukuuta 2012

Juhlasta juhlaan

 
Joulunalusaika on yhtä juhlaa. On lasten menoja, ja aikuisten menoja.
Kuten hyvä ystäväni totesi: tuntuu, että olisi nousu tai lasku päällä koko ajan.
Ja nyt ei puhuta skimbaamisesta.

Edustaakin saisi lähes joka ilta, jos haluaisi.
Itse en haluaisi, mieluummin vietän aikaani perheen tai ystävien kesken.
Mieluiten kummankin kanssa samaan aikaan.

 
Iltoihin kuuluu hyvän seuran lisäksi tärkeänä osana hyvä ruoka ja juoma.
Mieluiten juon skumppaa, siitä tulee vähiten darra. Se tulee aina jos juon lasillista enempää, kanuuna ei siis johdu siitä, että olisin ympäripäissäni kaiket illat.
(Ettei tarvitse huolestua.)
 
Olemme keksineet aivan nerokkaan konseptin syötävän suhteen.
Stockan sivuilla on tosi hyviä reseptejä, joista suurimman osan pystyy tumpelokin valmistamaan. Lähdettiin ihan aakkosjärjestyksessä. Ollaan viime aikoina syöty aika paljon avokadoa:)

  
 
Joulun ajan juomia glögin lisäksi mausteiset drinkit.
Kanelin makuinen omppumalja on varsin hyvä vaihtoehto Blossalle.

 
Ja arvaatte varmaan meidän joulun värit?
Joulumenukin on mietinnässä, siihen ei kuulu kinkkua eikä kalkkunaa.

14 kommenttia:

  1. Mäkin juon nykyään vain skumppaa aina kun mahdollista ja samasta syystä (ja onhan se tosi hyvääkin!). Tosin pikkujoulujen jälkeen jouduin nöyrtymään ja toteamaan, että vaikkei tosiaan joisi pisaraakaan mitään muuta, saa skumpastakin hedarin, kun sitä oikein kaksin käsin kiskoo ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä kiskoisin kaksin käsin mielelläni, mutta ei kroppa oikein anna periksi. Harmillista, koska olen varsin viehättävää seuraa päissäni:)

      Poista
  2. Saisiko kinkuttomasta joulumenusta vinkkiä tännekin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me vasta mietitään, mutta jos ennen joulua johonkin järkevään lopputulemaan päästään, niin saa:)

      Poista
  3. On tämä joulunalusaika sitten raskasta. Koko ajan maha ja naama turvoksissa.
    Onneksi olen jo voitonpuolella edustamisissa ja pikkujouluissa, nyt enää se big bang jäljellä.

    Meillä tulee vielä se miehen bravuuri (kinkku) pöytään, mutta laatikot jää pois. Alkuruokakaloihin saattaa tänä vuonna löytää tiensä myös sushit! Siinä saattavat appivanhemmat hetken ihmetellä ;)

    Tuo omppumalja laitetaan muistiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on ..tana. Raskasta on, ja nimenomaan eniten v..tuttaa tuo turvotus. Mikäs siinä olisi dokatessa jos ei missään näkyisi. Ja mulla näkyy joi sitten lasin tai koko tynnyrin (vai missä ne viinit kasvaa..). Tynnyrillisestä tulee tosin aika paljon paremmat nousut ja laskut;) Parit isommat bileet on vielä ennen joulua, ehkä mä ne jaksan puristaa...

      Meillä ei ole laatikkoja ollut vuosiin, sen jälkeen kun vanhemmat totesivat ettei tarvitse. Kinkkua ollut vain ajoittain ja kalkkunakin tippui kyydistä toissa vuonna.

      Sushia meilläkin toivottiin, tai Luksu toivoo edelleen. On vaan niin työläs (enkä edes osaisi) ettei taida ehtiä. Ehkä joulupäivän ratoksi voisi niitä taiteilla. Tai ottaa selvää onko joku sushibaari auki.

      Poista
    2. No hei haloo. Meilläkin näkyy sushia jouluaattona pöydästä tasan vain siinä tapauksessa, että olen löytänyt sitä Herkusta tms. Siis mikäli muhun iskee joku sellainen mielenhäiriö, että lähden ryysäämään siihen infernoon.

      Ja just muistin, että kele - olihan mulla vielä yhden kemut joulunalusviikolla. Että näillä turvotuksilla mennään sitten ensi vuoteen. Huoh.



      Poista
    3. En mä epäillytkään, että sä alkaisit väsäämään;) Ajattelin, että teillä olisi miehellä intoa siihen hommaan.

      Joo, samoilla turpeilla mennään, katotaan sitten ensi vuonna uudelleen tätä elämän hallintaa:)

      Poista
  4. Moikkeilis, blogissani on sinulle tunnustus :)

    VastaaPoista
  5. Ohi aiheen mutta jossain vaiheessa kyselit missä kannattaisi myydä käytettyjä vaatteita Helsingissä. Löysitkö jotain järkevää kirpputoria jossa saisi vaatteita kaupaksi?Kyselee eräs jonka kaapit sanovat ihan juuri poks...

    -Aada

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytiin siellä Kanuunassa. Naisten merkkivaatteet meni hyvin, mutta jos on enemmän lasten vaatteita / kodin tavaroita, niin ei ehkä se paras paikka. En ole vielä Akselille keksinyt järkevää vaihtoehtoa. Mellunmäen kirppistä joku lukija ehdotteli, mutta en ole sinne asti vielä ehtinyt.

      Poista
  6. E mustaa eikä harmaata! Kaunista. Avokado on selkeesti hypännyt aika monen ostoskärryyn kun niiden kypsien saatavuus on todella hyvä nykyään, ennen piti viikkoa aikaisemmin suunnitella ja ostaa avocadot quacamoleen! Ja Tapaninpäivä suihin merkeissä alkoi kiinnostaa, pitämäti ruveta selvittämään oisikos joku paikka auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä uskon, että saatavuuden parantuminen on vaikuttanut meidänkin avokadointoon. Stockalla on nyt ollut readytoeat -avokadot 2,50 euroa kaksi kappaletta. Ihan kohtuuhinta ja tuleekin usein ostettua. Olen vetänyt ihan mädin ja smetanan kanssa, toimii! Ja helppoa kuin mikä.

      Poista