perjantai 14. joulukuuta 2012

Faktaa vai fiktiota?

Ruokapöydässä käytiin keskustelua faktasta ja fiktiosta. Perheen pienin seurasi keskustelua ja aikansa pätevänoloisena nyökyteltyään rohkaistui kysymään sanojen merkitystä. Isosisko selitti ja tuntui pienikin ymmärtävän. Sitten testattiin menikö jakeluun.

Vastaukset tulivat kuin apteekin hyllyltä:

James Bond - fiktiota
Uutiset - faktaa
Salatut Elämät - fiktiota
Tulosruutu - faktaa
Joulupukki - faktaa

****************

Täysin fiktiota on se, että olisin (muka) tänä vuonna ollut poikkeuksellisesti ajoissa joulun suhteen (mä reppana oikeasti luulin niin). Faktaa on se, että olen ihan yhtä vaiheessa kuin aina ennenkin. Faktaa tosin on se, että olin jo joululahjaostoksilla (hirveän säätämisen jälkeen pääsin sinne asti) ja faktaa on myös se, että mulla oli kaikki joululahjat jo kassalla asti. Faktaa on myös se, ettei mulla ollut lompakkoa mukana. Joten stressittömästä joulunalusviikosta tulikin fiktiota. Mutta siihenhän mä olen tottunut.

******************

Faktaa on se, etten kuitenkaan ole pelkästään sekoillut rahattomana ympäriinsä, vaan tehnyt pitkää päivää. Ja edustanut melko monta iltaa (joka alkaa jo maistumaan puulta, jos rehellisiä ollaan). Ja lentänyt kahden viikon sisään yli 10 000 mailia.

******************

Että näin. Tästä on hyvä jatkaa.

Voikaa hyvin, enää kymmenen yötä jouluun!

16 kommenttia:

  1. Faktaa on, että hymyilin taas postauksellessi. Pahoittelen, ettei se ole fiktiota, etenkään tuo loppu :(. Tsemppiä murunen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei voi voittaa. Kyllä tää tästä, hyvällä fiiliksellä edelleen:)

      Poista
  2. No oho. kerrankos sitä lompakko jää kotiin!! onneks et ollut ulkomailla ilman lompsaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankos. Itse asiassa ystäväni oli juuri työmatkalla ilman lompakkoa, oli sitten pumminut kollegaltaan satasen, ettei ihan koirat kuse kintuille;)

      Poista
  3. Auts, voin kuvitella sen tunteen kun huomaa että lompakko on kotona. Mulle on käynyt samoin tänä syksynä, onneksi oli mies lähimailla työkeikalla ja pelasti rouvansa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli aika unohtumaton kokemus. En siis koskaan ota lompakkoa kotona pois laukusta, joten meinasi tulla paniikki, että missä se on. Soitto kotiin ja selvisi, että L oli ottanut lompakostani futiskortin (ihan luvan kanssa) ja laittanut lompakon laukun sijasta eteisen pöydälle. Ei mulla ole aiemmin tullut mieleenkään tarkastaa onko lompakko mukana. No nyt tarkastan.

      Poista
  4. Jaaha, joulupukkikin on edelleen sinnikkäästi faktaa. Oikein - ei kannata riskeerata näin lähellä joulua. Meilläkin pukki on päässyt TOP 3 listalle, kun kertoilee parhaita kavereitaan. Ehkä pikkaisen läpinäkyvää?

    Voi sun kanssa. Tuo lompakon matkasta jääminen on mun suuri neuroosin aihe. Joka kerta työreissuille lähtiessä pitää moneeen kertaa tarkistaa, että onhan se lompakko varmasti mukana.

    Joko se eestaas lentely nyt loppuu? Mä käyn ensi viikolla vielä päiväseltään Köpiksessä, oliko siellä kentällä jotain huomionarvoista? Vois kerrankin olla vähän luppoaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole ennen osannut yhtään varmistella tuota lompakkoa laukussa, nyt sitten opin senkin.

      Ei siellä Kastrupilla mikään ole muuttunut, kyllähän siellä aikansa saa kulumaan (johonkin pisteeseen asti):) Legon liikkeessä kävi kuhina, itse en vaivautunut, kun ei oikein meillä enää ole kiinnostusta.

      Poista
  5. Oliko fiktiota myös se, että perheen pienin olisi luokitellut Joulupukin oikeaan kategoriaan? eikö teillä taannoin käyty keskustelua aiheesta..? No, Jassu on oikeassa, ei kannata riskeerata juuri ennne h-hetkeä.

    Ja voi sun jouluostoksia! Viikonloppuna uusi yritys?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinnikkäästi se siitä JP:stä puhelee. Mutta ei suinkaan ole ainoa, aika moni ikätoveri on pysynyt kaapissa, eli ei ainakaan ole myöntänyt, että usko olisi mennyt.

      Meillä tähän liittyy myös yhteiskunnallinen aspekti: koulussa joku oli kertonut, että on olemassa niin köyhiä ihmisiä, ettei heillä ole varaa ostaa lapsilleen lahjoja lainkaan. Eli Luksun logiikalla joulupukin on pakko olla olemassa, muuten jotkut lapset jäävät ilman lahjoja.

      Joo, ensi viikonloppuna:)

      Poista
  6. Meillä mietitään onko joulupukki faktaa vai fiktiota: nähtiin tänään kaksi eri pukkia ja Niken mielestä olivat valepukkeja, koska toisen parta oli ostettu ihan satavarmasti Tiimarista ja toinen oli liian laiha.

    Voi sua, jos yhtään lohduttaa niin täällä ei ole tehty vielä joulun eteen oikeastaan mitään, pihalla on valot, eilen lapset leipo pipareita ja söivät ne, tänään tappelin pipari-talopaketin kanssa. osa lahjoista on vielä kaupassa, tänään käännyttiin Jumbon parkkiselta pois siis ei saatu paikkaa ja todettiin ettei oo meidän juttu tää jouluruuhka:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tämä parin vuoden takainen skeptisyys on vaihtunut päinvastaiseen. Yksi aamu ilmoitti,suorastaan kiukkuisena, että hän ainakin uskoo joulupukkiin. Pikkulapsetkin uskovat. Ja hänkin uskoo yhdessä pikkulasten kanssa. Mitä siihen sitten voi sanoa? Fine, jos niin sanot;)

      Mua ei itse asiassa stressaa vielä yhtään. Enhän mä ennenkään ole ollut sen valmiimpi ja aina on joulu tullut:)

      Poista
  7. Meillä sama kun Katrilla, Oliverilla ei mene läpi jos pukki on liian laiha. :D Onneksi saatiin siskon kautta "varmasti pullukka" pukki aatoksi. ;)

    Mä olin hirmu hämmästynyt silloin kun revittelit sitä että oot ajoissa. Harmi että se oli sitten fiktiota. Mä oon listoineni ihan aikataulussa, mutta mun ei tarttekaan lennellä ja edustaa. :)

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en mä tiedä mitä mä taas kuvittelin. Mutta ei mua ainakaan pessimistiseksi voi syyttää, vaikka kuinka tippuu kuumat kivet niskaan;)

      Kiitti!

      Poista
  8. Näin jouluvalmistelut meillä:

    Fiktiota kuvitelma, että lahjat ostettuna, joulukoristelut valmiina, siivoukset aloitettuna, jne.

    Faktaa taasen, että jalkapöydässä murtuma ja kipsisaapas jalassa. Olin näet ensimmäistä jouluvaloa ikkunaan laittaessani fiktiomaisesti faktana ilmestynyt tukevan jakkaran viereen pinkki kenkä, jonka päälle satuin astumaan alas tullessani. Eli lopputulos fiktiofakta: teini ja harkkakassin pakkailu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei:( Ja varsinkin ajoitus. No eipähän sun tarvitse kaupoissa juosta;)

      Tsemppiä jouluvalmisteluihin kuitenkin!

      Poista