sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Mäkkäriin

Teollisuuskadulle aukesi pari viikkoa sitten uusi McDonalds. Se on meidän lähimäkkäri, vaikka ei ihan vieressä olekaan. Me ollaan, totta kai, jo kantiksia siellä. Se on muuten tosi kiva sisältä, valitettavasti en ole tajunnut ottaa kameraa mukaan, enkä nopealla selailulla löytänyt netistäkään kuvia. Seuraavalla kerralla. Huomenna:).

Anyway, lähdimme siis tänään illansuussa hakemaan lounasta/päivällistä/iltapalaa sieltä. Vaan mitä 6-vuotias matkalla bongasikaan. ”Äiti, Lintsillä on valot päällä!” Ja toden totta, sehän on taas auki. Valokarnevaali, viidettä kertaa syyslomaviikon ajan. Onneksi autossani on kääntyvät etupyörät, Harjun sijaan suunnattiin Alppilaan. Ihan ex-tempore. Salaa. ”Äiti, ei kerrota Inkalle ja iskälle, että oltiin täällä.” Yeah right, ihan varmaan Luksu osaa pitää asian omana tietonaan.

 

Kivaa oli. Jonottaa ei tarvinnut oikeastaan mihinkään, paitsi hattaraa. Kaikki tärkeimmät laitteet olivat auki, ja kahdessa tunnissa ehdittiin käymään laitteissa parikymmentä kertaa. Ja syömään hattaraa.


Ainoa mikä tökki, oli pääsylippu. Rannekkeen (26 euroa) lisäksi, piti lunastaa myös sisäänpääsymaksu ( 5 euroa). Väkeä oli sen verran vähän, että tuskin edes omilleen pääsevät, sisäänpääsymaksusta huolimatta. Ja mulla oli vähän kylmä. Lähtiessä, sinne mäkkäriin, vetäisin päälleni vain villakangastakin ja saappaat. Alla oli yöpuku. Luksu oli onneksi viisaammin pukeutunut.

Vuoristorataan
Tulirekeen
Hattaraa vailla

Jos hivuuttauisi vähän lähemmäs

Kauanko vielä

Kyllä kestää
Vihdoinkin

Kotona kaveri nukahti istualleen eteisen seinään vasten




8 kommenttia:

  1. Harvinaisen väsyttävä mäkkärireissu :)
    Ja hyvää myöhästynyttä syntymäpäivää. Mulle tulee sama luku plakkariin marraskuussa joten voisit vähän vilauttaa sitä miehesi lahjaa...

    VastaaPoista
  2. Voih, me oltaisiin eilen menty, mutta pelkäsin, että siellä on pitkät jonot. Ehkä sitten joku päivä.

    VastaaPoista
  3. Synttärionnittelut, myöhässä tietty!!

    Tuohan oli hauska poikkeama, mäkkärijonosta lintsille. Millainen yökkäri sulla muuten on, kun ennenkin oot se päällä käynyt kaupungilla? Ei ole siis pervoksi tarkoitettu kysymys, ihan vaan utelias.

    Luksun Novat on mallikelpoisesti kuvattu, turhaan nakitit ananalle...

    VastaaPoista
  4. Onnea täältäkin!

    Ompa teillä söpö poika,eikä uskoisi vasta 6-vuotiaaksi.Meidän samanikäinen on paljon pienenmmän oloinen.

    Minkäkokoiset novastarit on päällä?

    VastaaPoista
  5. Ei vitsit, mekin oltais menty jos oltais tiedetty, pöh. Oisit soittanut! (ai miten niin ei ole numeroa...)
    Ihana tuo äkillinen suunnanmuutos yökkäreissä :-D

    Arvaa ollaanko me pulassa, kun kivenheiton päässä uudesta kodista on Drive-in Hese, Kotipizza, Intialais/Kebab/pizzeria sekä lounasravintola. Vähän paino päässyt nousemaan ehe.

    VastaaPoista
  6. Loistavaa spontaaniutta - ja kiva kun oli kivaa!! Mä aiemmin kesällä jo kirjoittelin, että haluisin Lintsille pimeään aikaa - tää olis nyt just sitä. No, ehkä ensi vuonna mekin...

    VastaaPoista
  7. Minäkin täällä pohdin, että missähän yöasussa se Nina kaupungilla hengailee.

    Hauskalta kuulosti reissu anyway.

    VastaaPoista
  8. Katja, kiitos:)

    Ano, ei ollut jonoja, kuten ei edellisinikään vuosina, ollaan käyty kaksi kertaa aikaisemmin. Ja Inka oli tänään aikaisemmin illalla, eikä silloinkaan ollut jonoja.

    Tiina, ne on mustia, ne yöpuvut. Kun on pitkät saappaat ja puolipitkä palttoo, niin kukaan ei tajua mitä siellä alla on (tai eivät ainakaan ole tajuavinaan). Olenko ennenkin, ja vielä myöntänyt sen? Joo, ainakin viime vuonna kun oli ilotulituksen SM-kisat. Huomattiin ikkunasta, että ilotulitus alkoi, ei kun takit päälle ja autolla paikan päälle katsomaan:)

    Ano, kiitos. NS:t on kokoa 140 cm ja poika 132 cm.

    Jassu, sori, en ehtinyt. Ette te sieltä maalta olisi kuitenkaan ehtineet, kello oli jo melkein kahdeksan kun mentiin;)

    Tanja, ensi vuonna tekin syysloman aikaan:).

    Sanna, vastasinkin jo yllä. Spontaanius on meidän (tai mun, muut vaan sopeutuu äkillisiin mielenmuutoksiini;) juttu.

    VastaaPoista