sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Yök, sinistä

Mä en tykkää sinisestä. En ole koskaan tykännyt. Paitsi farkunsinisestä.

Siitä huolimatta ostin Luksulle sinisen toppatakin. Keskellä kesää? Veneessä on iltaisin kylmä. Kerrospukeutumista ei tähän hätään voi harrastaa koska kaikki takit ovat pieniä. Vastoin kaikkia tilastollisia todennäköisyyksiä, Luksun kasvu ei ole tasaantunut. Se on morjens kaikille 116-122 cm:n vaatteille. Tervetuloa 128 cm ja juniorvaatteet. 5-vuotiaalle. Eipä siitä sen enempää.



Olen tämän kesän aikana ”palannut juurilleni” eli hollantilaisten lastenvaatteiden pariin. Tutuin niistä Vingino, jonka tulevan talven malliston palttoo istuu kuin valettu. On kiiltoa, merkkiä, karvaa ja kaikkea. Sinistä.

7 kommenttia:

  1. Kaunis sininen, olisipa sitä enemmänkin syksyn vaatteissa! Katsoin läpi muutkin Vinginon syksyn uutuudet, tyttöjen, ja pidin aivan valtavasti. Osaatko vinkata, missä on kotimaassa parhaat Vinginon valikoimat? Kun mitoitus tulee tutuksi, voin tilata netistäkin.

    Meidän tuleva ekaluokkalainen käyttää kokoja 128 ja 134, ja hankittiinpa yksi vaatekappale kokoa 122, joten pitää ensin sovittaa. Ja ne jalat vasta ovatkin kasvaneet kesän aikana..

    Mulla olisi heinäkuisiin postauksiisi vaikka kuinka paljon juttua, eikä vähiten stugasi ja päivän asujen takia (lisää, kiitos). Kommentointi on lomalla jäänyt vähiin huonojen tietoliikenneyhteyksien ja muun tekemisen takia. Nytkin lähdetään juhlimaan toiselle paikkakunnalle ja huomenna tulossa vieraita ulkomailta. Ihanaa kuitenkin, että kesä jatkuu!

    Violette

    VastaaPoista
  2. No, mutta tämähän on kaunis sininen ei mikään tavis tummansininen! Meidän pojat kuuluu myös tähän pitkään sakkiin. Esikoinen on melkein päätä pidempi kuin muut ikäisensä. Tuntuu että jatkuvasti jää kaikki pieneksi.

    VastaaPoista
  3. Otsikko olisi ollut ihan kuin minun suustani;-)siis aikaisemmin, ei enää.
    Tuo takki on todella upea! Mistä noita saa..

    ja kiva lukea taas sun bloggauksia!

    VastaaPoista
  4. Mä en itse asiassa tiedä kuka Vinginoa Suomessa nykyään myy. Olisiko Unq?

    Violette, tässä on yhdellä jos toisella ollut tietoliikenneyhteyksien puutetta, ja hyvä niin, eikö vaan?

    Tuosta sinisestä vielä. Mä olen kaksi viime vuotta ollut vakuuttunut "jenkkilipun" sinisen tulemisesta, ja nyt se sitten tulee. Aikansa kun jotain jankuttaa niin joskus tärppää kohdalle;)

    VastaaPoista
  5. Aamunkukka, rotsi on ostettu Hollannista, kalastusreissulla;) Meitsin onkeen tarttui aika monta riepua ja ihan uusia merkkejäkin, postaan niistä ehtiessäni.

    VastaaPoista
  6. Magee rotsi ja meitsi varmaan yrittää täällä Amsterdamissa metsästää Vinginon ja Scotch & Sodan vaatteita Niklakselle.

    VastaaPoista
  7. No niin, nyt olen perehdyttänyt itseni paremmin tulevan syksyn muotiin ulkomaisia naistenlehtiä lukemalla (ihan vain kielitaidon ylläpitämiseksi;) ja todennut, että sininen on ihan pop! Sopii mulle, tykkään denimistä ja keskisiniset pukevat mua, samoin tyttöjäni.

    Metsästän Vinginoa varmaan Tukholmasta. Täytyy ostaa joku vaate kokeeksi, että koot selviää. Aivan ihania arkivaatteita.

    Yes, on vain hyvä, että yhteydet pätkii ja on hitaita missä sitten lomaa viettääkään. Meillä vaan mies yrittää virittää niitä joka paikassa, koska haluaa pysyä ajan tasalla harrastuksessaan. Harrastus ei onneksi kuitenkaan ole se viritys;)

    Violette

    VastaaPoista