sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Ikea ja H&M Home

Rattoisasti on viikonloppu vierähtänyt, pyykkiä pestessä ja silittäessä sekä kaappeja kaivellessa. Huvinsa kullakin. Rapujakin on syöty mutta yhtään snapsia en ottanut;)

Auto ja suksiboksi on taas ladattu ääriään myöten ja auto starttaa huomenna. Kotoa viedään ”ylimääräistä” (jota en tunnusta omistavani) käyttötavaraa. Stuga oli ihan tyhjä kun sinne mentiin, Ikeasta käytiin ostamassa parisänky sekä ruokapöytä ja tuolit. Sänky on siis koottu Sultan-sarjan runkopatjasta ja sijauspatjoista. Sängyn päädyksi hankittiin Bådalen – sängynpääty, kivan merihenkinen;).



Sänkyviritys on parin viikon käytön perusteella tosi hyvä, voin suositella. Toisaalta ei se ihan halpakaan ollut joten tuohon hintaan sopii mukava ollakin.

Sohvan virkaa toimittavat toistaiseksi kaksi Fatboyta jotka siirtyvät päiväsaikaan terassille aurinkotuoleiksi. Sohvasta ei olla päästy yksimielisyyteen joten Fatboylla mennään jonkin aikaa. Ensi viikon projektina on metsästää terassikalusteet. M-u-l-l-a on selvä visio asiasta, kunhan joku ymmärtää ne m-u-l-l-e myydä sopuhintaan.

Toiseen makuuhuoneeseen teetettiin lapsille yhden seinän pituinen kerrossänky. Seinän pituus on reilu kolme metriä, joten hätätilassa sänkyyn menee kaksi (lyhyttä) ihmistä jalat vastakkain. Patjana on kaksi 160 cm pitkää ja 90 cm leveää paksua lateksipatjaa.

Katselin H&M Homen sivuja ja sieltä löytyi aika kivoja tekstiilejä. Pitäisi hommata lakanoita, pyyhkeitä, mattoja jne. Onko kellään kokemusta niistä? En tuohon hintaan mitään huippulaatua odotakaan mutta onko laatu edes tyydyttävä?



Noista H&M:n kuvista, olivat kuin yksyhteen Gantin, Lexingtonin, Steltonin ja kumppaneiden vastaavista.

15 kommenttia:

  1. Selailin eilen myös tuota kuvastoa ja mustavalkoruudullisten kohdalla tuli melkeen pakko saada fiilis, mutta kun ei täälläkään mitään kokemusta laadusta, joten mielelläni kuuntelen myös kommentteja! Ollaan just muuttamassa uuteen kotiin jossa on kodinhoitohuone=mahtavan paljon kaappitilaa ja nyt vois ostella vähän lisää lakanoita pitkästä aikaa :)

    Tosi kiva toi sähgyn pääty, oon boikotoinut ikeaa huonekalujen suhteen (laatu), mut toi on kiinnostava!

    VastaaPoista
  2. Sen verran on kokemusta Ikea Home-tuotteista, että omistan muutaman tyynyliinan tuosta toisena kuvana olevasta sarjasta ja hyvät on, ei valittamista. Olin ihan yllättynyt laadusta;) Ostin myös valkoiset puuvillaiset päiväpeitot ja käytössä osoittautuneet loistaviksi, kestävät valkaisua, pesua ja kuivausrumpua eli hintaansa nähden täydelliset meille kun karvakaverikin viihtyy yksinollessaan meidän sängyillä.

    Laittelehan stugasta kuvaa!
    -Marjut

    VastaaPoista
  3. Ei omaa kokemusta H & M Home -tuotteista, mutta mielelläni kuulen. Alusta asti olen löytänyt niistä kivoja.

    Kerroit aiemmin, että laitatte stugan joskus vuokralle. Otatko materiaalivalinnoissa vuokraamisen jotenkin huomioon? Kestäviä, helposti puhdistettavia pintoja..? Vuodevaatteet kai jokainen tuo mukanaan. Tutuilla on Lapin mökeissä sama systeemi, ja valittavat, etteivät saa oman näköistään, kun pitää hankkia kaiken kestäviä nahkasohvia ym.

    Kerro sitten, mitä kautta laitat paikan vuokralle! Täällä ilmoittautuu halukas! Olen kierrellyt ympäri ämpäri Jyllantia, mutta työasioissa talviaikaan, joten paras eli ranta-alueet loma-aikaan on näkemättä. Sjellanti on tutumpi (apua, miten se kirjoitetaan suomeksi??) No joo, viihtykää nyt itse ensin!!

    Violette

    VastaaPoista
  4. Minä ostin myös yhden pussilakanasetin kokeiluun H&M Homelta ja olen ollut oikein tyytyväinen. Vähän se kahisee, mutta ei ole ollenkaan karhea. Maksoin tuplasetistä 29,90, joten todella edullinen oli myös.

    Noora

    VastaaPoista
  5. Kiitos tiedosta, Noora! Voisin siis hyvin kokeilla.

    Violette

    VastaaPoista
  6. Ikea tekstiilit on ainakin meidän kokemuksen perusteella todella hyvän laatuisia! Pyyhkeet ja lakanat on ihan Gantin kanssa samaa tasoa. Suosittelen kokeilemaan!!!

    VastaaPoista
  7. Terveiset Ranskasta! Sieltä ostelin myös aiheena olevia tuotetita, eli pyyhkeitä ja lakanoita. Kaikki puoleen hintaan, Ralph Laurenia ("parempi" The Avenue Towel collecyion, saas nähdä), Calvin Kleinia ja minulle uutena Lacostea. Mielenkiinnolla odotan Lacosten pussilakanoiden ja pyyhkeiden käyttöä, en kyseisen merkin Home Collectionia ole koskaan kokeillut! (Tosin nämä tulevat lasten sänkyihin ja vessaan).
    Minkälainen on visiosi terassikalusteista???

    Gloria, vielä matkatavaroiden keskeltä

    VastaaPoista
  8. MH.n lakanoista ei ole kokemusta, mutta pöytäliina ja keittiöpyyhkeet olivat todella positiivinen yllätys... kannataa siis kokeilla ainakin : )

    VastaaPoista
  9. Minäkin haluaisin H&M:n sisustustuotteita mutta haluaisin eka hypistellä niitä liikkeessa ;)

    Sinulle on haaste blogissani ;)

    VastaaPoista
  10. OT:Minä halkean uteliaisuudesta horoskooppisi suhteen! Veikkasin siis intuitiolla kalat ja päättelyllä oinas tai neitsyt. Osuiko vai upposiko?

    VastaaPoista
  11. OT horoskooppiasiaan, Ninan on pakko olla tulimerkkinen! Uskoisin että oinas. Miten on?

    VastaaPoista
  12. Okei, kiitos tiedosta, tehdään stugasta Ikea-H&M Home;) Koskeekohan se postimyynti vain Suomea vai kaikkia maita? Siis jos joudun ne nettikaupasta tilaamaan niin pitää ajoittaa tilaus niin, että ne voidaan toimittaa suoraan Skageniin.

    Violette, mä en ole kovin hyvä noissa kompromisseissa (katsoin sivistyssanakirjasta enkä sisäistänyt termiä yhtään;)). Eli kyllä se mun, hupsis, siis meidän näköiseksi tehdään. Ja vuokrataan täysin kalustettuna eli liinavaatteet kuuluvat hintaan. Meillä on paikallinen "talonmiespariskunta" joka hoitaa käytännön asiat silloin kuin ei olla paikalla.

    Gloria, meillä on yhdet Lacosten pussilakanat ja mä tykkään. Rypistyvät semisti mutta ne vetoketjut kompensoivat tämän puutteen.

    Kuvia tulee kunhan on jotain mitä esitellä... No, yritän laittaa jotain asap.

    Jarna sorry, ei osunut. Mutta hyvä yritys. Jokainen, joka mut tuntee veikkaa ekaksi oinasta. Ja sitten neitsyttä. Kalat? Tunteellinen, taiteelllinen, herkkä ja niin pois päin. Ei, ei sinne päinkään...

    Essi, pojot sullekin, mutta ei. Mitä tarkoittaa tulimerkkinen?

    VastaaPoista
  13. Oletkos, Nina, jellona? Et vaaka ainakaan!

    Ihan oikein, että teet lomapaikasta itsesi, siis teidän perheen, näköisen. Makusi tuntien siitä tulee ihana!

    Glorialle olen ihan kade, RL:n lakanat ja muut kelpais mullekin puoleen hintaan.. Olen juuri karsinut kovalla kädellä kuluneita ja vanhoja lakanoita pois, ja mitä jäikään jäljelle, rippeet. Yhdet Gantin uudet kesäiset lakanat sentään on jemmassa, mutta talveksi tarvitaan kotiin useampi setti uusia. Ostaisin mieluummin laadukasta, joten tämä on ollut hyvä postaus.

    VastaaPoista
  14. Tulimerkkejä ovat oinas, leijona ja jousimies. Maamerkkejä härkä, neitsyt, kauris; vesimerkkejä rapu, skorpioni ja kalat; ja ilmamerkkejä kaksoset, vaaka ja vesimies.

    Tulimerkkien tunnussanoja ovat aktiivisuus, eteenpäinpyrkivyys, ulospäinsuuntautuneisuus, kunnianhimo.

    Tää ihan näin pikasesti vain, en pysty linkittämään tähän mitään enkä jaksa naputella.

    Josset siis oo horoskooppikaimani eli oinas, niin sit veikkaan uudelleen ja minäkin Violeten tavoin leijonaa :) .

    VastaaPoista