maanantai 17. kesäkuuta 2013

Alesta 9 -vuotiaalle

Torstain ruokakauppareissulla aavistin* seuraavana päivänä alkavan alen ja suuntasin lastenvaateosastolle. Ei ollut ruuhkaa:)

* mitään aavistanut, näin kun myyjät merkkasivat aletuotteita

Dieselin t-paita. Erittäin hyvälaatuisia, suosittelen. Viime vuonna t-paidat maksoivat 35 euroa, tänä vuonna 50 euroa, aika roima korotus. Ostin myös Dieselin farkut, reilun satasen normihintaisina, mutta 40 pinnan alella niitä voi ostaakin. Farkkujen lahkeen pituus on tosi reilu, koko 134 cm (9A) menee vielä, ostin syksyä varten saman mallin koossa 140 cm (10A), kun muut farkut ovat jo viime syksystä olleet kokoa 152 cm.

 
Siistimpään menoon TH:n pikeepaita ja shortsit. Kumpikaan ei saanut kovin positiivista vastaanottoa, pikeepaidat eivät ole kovin in, ja ei-cargomalliset shortsitkin vähän nolot.

TH:n t-paidat ovat olleet viime aikoina pettymys, osa venähtää pesuissa ihan muodottomiksi. Toiset, aivan samanmalliset mutta eriväriset, taas pitävät kuosinsa. En ole vielä päässyt selvyyteen siitä, mitkä värit pysyvät kuosissaan ja mitkä eivät.


TH:n pyjamat ovat olleet viime vuosina parhaiten pesuja kestäviä. Ostin lyhythihaisen ja -lahkeisen pyjaman kahdessa koossa. Vaikka en enää osta varastoon, niin tässä kohtaa tein poikkeuksen. Tämä kuosi toimii vielä ensi kesänäkin. Ja sitä seuraavana.


Dieselin boksereita ostin useamman paketin. Näitä on muutama pari ennestään ja ovat kestäneet tosi hyvin. Myös malli toimii hyvin. Samoin TH:n bokserit kestävät nukkaantumatta pesusta pesuun. Ostin sen kuosin, jota ei vielä kaapista löytynyt. Näitäkin olisi ehkä voinut ostaa varastoon seuraavaa kokoa, eivät vie paljon tilaakaan. Simmareita ja sukkiakin oli kivat valikoimat alessa, niitä en tosin jaksanut enää kuvailla.

Tykkään Stockan nykypolitiikasta: laittavat kerralla kaiken kuluvan kauden vaatteet aleen.
 

Ja sitten vielä kurvasin naisten kenkäosaston kautta. Valkoiset tennarit kokoa 37. Hyvin kelpasivat, toivottavasti kukaan ei kerro, että nuo ovat naisten mallia.
Eikä sitä, kuinka nolo tuo krokotiili on :)


Olen tehnyt kevään aikana myös havainnon, että Scotch Shrunkin vaatteet ovat tehneet kauppansa. Mun logiikalla se tarkoittaa sitä, että valikoimat saattavat kasvaa.

No okei, saatoin pyöriä myös naistenvaateosastolla (kun tilaa oli). Mutta kuten aikaisempinakin vuosina, en enää tässä vaiheessa jaksa yhtään innostua kuluvasta mallistosta. Vaikka vielä on koko kesä edessä:)

10 kommenttia:

  1. Hyviä löytöjä :) Ja sama juttu, ihastuin lauantaina Stockalla siihen, että kaikki oli tosiaan alessa! Noh, lopputulema oli yhdet sandaalit, koska joku on ostanut lapsille kauheesti vaatetta: eivät ehdi kaikkia pitää edes tänä kesänä. Järkevää, no ei todellakaan :D

    Rose

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, munkin mielestä hyvä, että (melkein) kaikki tulee kerralla aleen. Näin siis lasten puolella, aikuisten puolella taas himmaillaan. Ei niitä edellisen kesän trikoita osta aikuisetkaan seuraavana syksynä..

      Poista
  2. Hyviä löytöjä.

    Miehellä noita samoja TH:n lyhytlahkeisia pyjamahousuja, on muuten oikeasti todella laadukkaita kankaita.

    Mä ilmeisesti tapoin shoppailuhimoni jenkeissä, ei vois alet vähempää kiinnostaa. Pelottavaa suorastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne TK:n puuvillakankaiset ovat tosi hyviä, meillä on kaikilla niitä ja pysyvät tosi hyvinä.

      En mäkään oikein ole jaksanut innostua, nuo L:n kuteet tulivat ihan tarpeeseen.

      Poista
  3. Kiitti vinkistä! Meinasin skipata kokonaan, mutta vaivauduin paikalle ja täydensin sukka&alus/yövaatevarastoja lapsille. Jäin miettimään onko aiemmin ollut melkeen kaikki kama alessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä ei ole aiemmin ollut, ainakaan tuo alusvaate/uimapukuosasto. Tai sitten muistan ihan väärin;)

      Poista
  4. Mä olen tuskaillut lasten vaatekaappien kanssa, kun eivät enää ovet mahdu kiinni, ja todennut, että on ihan pakko yrittää olla ostamatta yhtään mitään ennen kuin tulee huutava tarve (mitä ei tapahtune, ennen kuin vanhempi on kasvanut yli 10 senttiä...). Mutta sitten kuitenkin vastaan tulee jotain niin vastustamattoman ihanaa ja halpaa, että sorrun kuitenkin. Kukakohan opettais mulle itsehillintää??

    -Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin opettaa, olen aika hyvä siinä;). Saan siis kiksejä siisteistä ja väljistä vaatekaapeista.

      Poista
  5. Kiitos näistä vinkeistä, minäkin kävin ostamassa kalsareita ja sukkia pojille. 12-vuotias tykkää kovasti Dieselin boksereista,olisi pitänyt ostaa useampi pari.

    - Minna

    VastaaPoista