lauantai 14. tammikuuta 2012

Ei neuloja

Kävin no needle mesoterapiahoidossa. Hoito lupaa nuorentaa ihoa, kiinteyttää kudosta, tasoittaa arpia, uudistaa ihoa ja muuta käsittämätöntä jargonia. Miksi sinne menin on pitkä tarina, mutta meninpähän kuitenkin. Ihan huuhaata, senhän kaikki tietää. Tulin pois ja totesin, ettei ihan huuhaata. Ihmeitä ei tapahtunut, mutta silminnähtäviä muutoksia kuitenkin. Ja ennen kaikkea iho tuntuu kimmoisammalta. Mulla on ikään nähden vähän pintaryppyjä, mutta syviä juonteita sitäkin enemmän. Niihin ei auttaisi kuin restylane pistokset, mutta ihon kimmoisuuteen auttoi kyllä tuo neulatonkin versio. Vaikutus ei ole kovin pitkä ja hoitoja suositellaankin tehtäväksi sarjana.

Hoito ei sattunut, hieman nipisteli, mutta kivalla tavalla. Mitään ruhjeita ja mustelmia ei tullut, on siis lounastuntihoito. Menisinkö uudestaan? Kyllä, jos tietäisin, että ehtisin ottaa ne sarjana. Tai sitten ennen jotain erityisen tärkeää tilaisuutta. Ja voisin kuvitella, että sopisi paremmin juurikin pintaryppyiselle iholle.
Aiheesta löytyy googlettamalla paljonkin tietoa, valitettavasti puolueetonta tietoa ei lainkaan. Eli tässä mennään vähän mutulla, enkä sen tähden lähde tässä mitään faktoja esittämään. Mun kokemus oli kuitenkin enemmän positiivinen kuin negatiivinen.
Kosmetologi (tai mikä nyt titteliltään olikin) sanoi, että ihoni on ikäisekseen hyvässä kunnossa. Se on ihan totta, olen huomannut sen itsekin. Luulen, että tämän hetkiseen kuntoon vaikuttaa se Filorgan c-vitamiinikuuri, jota olen käyttänyt nyt parisen viikkoa. Filorgaa saa muuten apteekeistakin, huomasin tänään Beroccaa ostaessani. Berocca taas kuuluu mun vakioravintoon talvisin, olen huomannut, että se oikeasti auttaa väsymykseen.


Ja vielä aiheeseen, ostin elämäni ensimmäiset Imedeen –valmisteet. Time Perfection. Menee taas sille voi morjens –osastolle, mutta ainahan kannattaa kokeilla. Eikä voi ainakaan yrityksen puutteesta moittia.
Yksikään lääkeyhtiö ei ole sponsoroinut tätä postausta, vaikka syytä kyllä olisi.

11 kommenttia:

  1. Kiitos itsellekin hyvin ajankohtaisesta postauksesta! Oliko kuinka tyyris sessio?
    T: Nitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nitta, yksi hoitokerta maksaa reilu sata euroa. Ja kun niitä joutuu ottamaan useamman, niin ei se sen halvemmaksi tule kuin neulallinen hoito (jossa käsittääkseni lopputulos on pitkäkestoisempi). Mutta jos olisi aikaa (ja rahaa) juosta hoidossa parin viikon välein niin varmasti tehoaisi.

      Poista
  2. Pomppasin muuten samantien keittiön kaappeja tutkimaan...Jep, yksi avaamaton putkilo Beroccaa poretta. Parasta ennen 06/2011. :-/ Kait ne vielä uskaltaa ottaa, oli siis ihan se sinettikin paikoillaan.

    Mä en kyllä tiedä, että kumpaanko olen enemmän taipuvainen - syviin vai pinnallisiin ryppyihin. Vai molempiin? Toistaiseksi en ole muuta tehnyt kuin levitellyt silmien alle ryppyvoidetta. Ehkä tuollaista mesoakin voisi joskus kokeilla. Vaikka ihan ensimmäisenä listalla olisi saada aikaiseksi varata joku ihan tavis ihonpuhdistus. Sitään en saa aikaiseksi. Kerro sitten kokemuksia tuota Imedeenistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskaltaa, puoli vuotta sinne, toinen tänne:) Mä veikkaisin sun kohdalla pintaryppyjä, jos niitäkään. Ei sulla ainakaan mitään syviä juonteita ole, ellet ole photoshopannut kuviasi;)

      Poista
  3. Hitsi, mielenkiintoista. Mä en ole koskaan uskonut minkään maailman ryppyvoiteisiin tai muihin. Mutta musta on alkanut tuntua että mä alan rypistyä. Ja se on alkanut huolettaa mua vähän. Joten mä oon ehkä alkanut ajatella että ehkä niitä ryppyvoiteita ja muita vois kokeilla...

    Beroccaa mäkin vedin ennen lapsia kun kävin töissä. Mun mielestä se toimi. Nyt se on ihan sama, äiti on kuitenkin vähän väsynyt, Beroccaa tai ei. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla alkoi alamäki 37 -vuotiaana ja on ollut aika rajua sen jälkeen. Nuo seerumit ovat nuorempana yhtä tyhjän kanssa, mutta näin vanhemmitten niistä on ollut ihan selvää apua. Mä suosittelen kunnon seerumia, itse kosteusvoide voi sitten olla ihan normia (en ole huomannut, että pelkän voiteen käytöstä olisi mitään apua).

      Poista
  4. No se on sitten just se sama alamäki täällä, 37 mittarissa. ;) Eli siis seerumilla tarkoitat noita Filorgan-juttuja?

    Ja sitten ihan kukkaruukkuun, miten olet saanut tällaisen kommenttiboksin että pystyt kommentoimaan jokaisen kommentin alle suoraan? Kätevää!

    VastaaPoista
  5. Filorgan seerumi ei ole varsinaisesti mikään anti-age juttu vaan nimensä mukaisesti c-vitamiinikuuri. Merkillä on myös ihan anti-age seerumikin. Olen kokeillut aika montaa merkkiä, Lauderia, Rubinsteinia ja Lancomea ainakin. Enemmän luotan kuitenkin näihin "lääketeollisuuden" tuotteisiin, tuntuvat olevan tehokkaampia, tai sitten mä vaan sujuvasti uskon niihin:)

    Vaihdoin selainta chromeen, en tehnyt mitään, vaan tuli ihan itsestään.

    VastaaPoista
  6. Kaikkea sä uskallat kokeilla. Neulattomuudesta plussa! Laiska ihminen ei innostu kokeilemaan itse. Hoitolasta otan kosmetologin suosittelemat tuotteet. Niillä mennään muutama kk. Nyt talvella on tullut käytyä c-vit hoidossa. Ajaa varmaan saman asian kuin tuo Äf- kuuri. Monivitamiinit + 50 mikrog D-vit = voi hyvin :)

    VastaaPoista
  7. Ostin 38 v ensimmäisen seerumin ja melkein voisin väittää, että toimii. En olisi vuosi sitten uskonut ikinä a) ostavani seerumia b) väittäväni sen toimivan.

    Beroccaa käynkin hakemassa, kiitos vinkistä. Linkkaa toki blogiasi lääkefirmalle, tiedä mitä droppeja saat kokeiltavaksi! :D

    VastaaPoista
  8. Viidenaiti, eihän tuossa mitään uskaltamista ollut, ei kuitenkaan mitään vierasesineitä asennettu:)

    Miia, en mäkään ennen uskonut. Eikä niistä varmasti mitään hyötyä nuoremmille olekaan. Mutta tässä iässä...;)

    VastaaPoista