sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Ihana Helsinki!

Aurinkoinen Helsinki on viime aikoina näyttänyt taas parhaat puolensa. Viime ja tällä viikolla on ollut tapahtumia ihan runsaudenpulaan asti. On ollut ravintolapäivää, siivouspäivää, Ihanaa Helsinkiä, Kumpulan kyläjuhlaa, Maailmaa kylässä ja vaikka mitä. Vaan mikäs siinä, aurinkoa ja kaupunki täynnä hyväntuulisia ihmisiä, en valita. Helsinki ja sen tapahtumat ovat kehittyneet ihan hurjasti viime vuosina ja Helsinki pärjää hyvin kansainvälisestikin mitattuna. Itse asiassa, menee varmasti heittämällä ohi monestakin eurooppalaisesta pääkaupungista. Ulkopaikkakuntalaisille vinkiksi, että Visit Helsinki -sivuilla on kattavasti esitelty Helsingin tapahtumat, sieltä voi hakea vaikka tietyillä päivämäärillä menovinkkejä.

Kuin bonariksi kaiken muun hyvän päälle sain perjantai-illan vapaaksi (mulla on ollut tänä vuonna tasan yksi vapaapäivä, joten todellakin osaan arvostaa yhtä velvollisuuksista vapaata iltaa). Täysin yllättäen ja pyytämättä. Ja totta kai käytin tilaisuuden hyväkseni, soitto muutamalle ystävälle ja sitten kaupungille hummaamaan.

Tine K maljakko Nougat

Kierreltiin pitkin Kaartia, Punavuorta ja vähän Kampin puolellekin Fredaa mentiin. Fredalla käytiin mm. Dotsissa, yksi ystävistäni ei ollut koskaan käynyt siellä ja halusi ensivisiitille (hurmion määrästä päätellen ei jää viimeiseksi;). Dots on yksi kaupungin kauneimmista kaupoista ja siellä on suht kiva valikoima Stylesnobin ballerinoja (ja paljon muutakin kivaa). Suosittelen käymään, ihan vaikka fiilistelemässä. Ja pakollinen käynti Urban A:han, se ei petä koskaan.

Hunkydoryn neule ja Mads Norgaardin lökäpöksyt Urban A:sta.

Nougatissa poikettiin ruukkuostoksilla, oltiin melko näky myöhemmin ravintolassa kasseinemme ja ruukkuinemme. Tiesittekö muuten, että Rymy-Eetu on avannut terassin Erottajalle? Kiva lisä keskustan terassivalikoimaan, sinne paistaa illallakin aurinko. Siitähän onkin sitten tarvittaessa lyhyt matka torille:)

Oikein hyvää vaali- ja finaali-iltaa!

4 kommenttia:

  1. Oih, tuollaiset yllättävät ja ex-tempore omat illat ovat parhaita - olen kade!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin ovat. Tosin niin säälittävän harvinaista herkkua nykyään. Voisin olla useamminkin ex-tempore:)

      Poista
  2. Helsingissä on kesäisin kyllä vaikka mitä kivaa tapahtumaa. Jos vielä osuu kivat ilma, niin soitopäivä on taattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Vielä kun ehtisi kaikkiin rientoihin osallistumaan:)

      Poista