perjantai 25. huhtikuuta 2014

Parvekkeen lattiapohdintaa

Turha selitellä, joten en vaivaudu. Olen taas viime ajat ollut oman arkeni sankari, varsinainen elävän elämän Mrs. Bean.

Kävin tänään ruokakauppareissulla pikaisesti Granitissa. Ostin kaksi kassillista kaikkea tärkeää ja tarpeellista parvekkeelle, kuten vääränkokoisia parvekelaatikoita.


Kaikkea pitäisi ja pitäisi, jostain pitäisi aloittaa. Juuri nyt agendalla on parvekkeen siivous. Siivoan parveketta talvellakin mutta sellainen suursiivous on jäänyt tekemättä useampana vuonna. Puisia lattialaattoja pesen päältä useammankin kerran vuodessa, mutta nyt on vähän sellainen fiilis, että pitäisi uskaltaa nostaa puuritilät pois paikoiltaan ja katsoa, ettei alle ole pesiytynyt mitään. Sain jo ystävältä lainaksi painepesurin, nyt pitäisi vielä saada aikaiseksi tehdä sillä jotain. Ongelma on siinä, etten ole koskaan tarpeeksi aikaisin kotona, en kehtaa myöhään illalla alkaa säätämään pesurin kanssa. Enkä kehtaa pyytää äitiäkään hoitamaan hommaa päiväsaikaan, hän pesi jo ikkunat, kun en itse osaa (kukaan ei ole opettanut).


Parvekkeen lattiaritilät ovat kohta kymmenen vuotta vanhat ja tuntuu, että nekin pitäisi uusia. Ongelma on vaan siinä, että en tiedä millaiset hankkisin. Ja minkä kokoiset, nuo nykyiset taitavat olla 50x50 cm ja ehdottomasti liian pienet. Parvekkeella on kokoa sen verran, että isommat olisivat paremmat. Toisaalta en haluaisi liian isojakaan, niitä on vaikea liikuttaa pesun ajaksi (sikäli mikäli innostuisin pesemään sieltä ritilöiden alta useammin kuin joka viides vuosi).

Olen tässä funtsinut, että jos en laittaisi puuritilöitä lainkaan, onko ihan tuhoon tuomittu ajatus? Nythän on kovin trendikästä laittaa matot ja muut suoraan betonilattian päälle, ainakin jos on sisustuslehtiä uskominen. Mietin vaan, että onko se oikeasti kovin hyvä idea? Käytännöllinen toki, koska painepesurilla pesu onnistuisi kuin vettä vaan mutta kuinka paljon sieltä kulkeutuisi likaa sisälle? Ja tuntuuko se ikävältä paljasta jalkaa vasten? Onko teillä kokemusta?



Alimmat kuvat huhtikuun Feminasta. Mä niin haluan tuollaisen kaapin meidän parvekkeelle. Kuvatekstissä sanotaan sen olevan Ikeasta mutta itse en ainakaan Ikean sivuilta bongannut, onkohan jotain vanhempaa mallistoa?

7 kommenttia:

  1. Laittaisin rullassa myytävää pehmeää terassi/parvekemattoa. Tosi kiva jalan alle, pehmeä ja helppo vaan imuroida puhtaaksi. Oletan että kyseessä on lasitettu terassi/parveke :)
    Saa leikata juuri parvekkeen mittojen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo parvekemattokin on ihan hyvä valinta, jos vaan löytäisi ei niin ruman värisen. Täytyypä tutustua valikoimiin, kiitos vinkistä.

      Poista
  2. Painepesuri on ihan ykkössiivoustyökalu :). Ja matto kuulostaa hyvältä. Eikö laatat ole vähän...öö.. ysäriä?! En tosin tiedä, olen asunut vain vähän aikaa parvekkellisessa asunnossa.

    Oletko katsonut tuota kaappia sieltä Ikean kesäkuvaston puolelta?

    ps. kiva kuulla taas teistä! ja mun piti kommentoida siihen sun farkkupostaukseen, missä olit kirjoittanut että caprifarkkuja ei voi pitää vielä vähään aikaanTosin siitäkin taitaa olla jo kuukausi), tarkoitit ehkä ettei ole tarpeeksi lämmin, mutta mun eka ajatus oli ettei ole vielä tarpeeksi ruskea ;). Itseruskettavista sitä sun jokakeväistä propostausta siis odottelen ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä onko ysäriä vai ei, mutta kaikilla on puiset parvekelaatat, koko ja väri vaan vaihtelee. Kivoimmat olisivat mahdollisimman isot mutta niitä ei sitten siirrellä lainkaan...

      En ole ehtinyt vielä itseruskettavien uutuuksiin tutustumaan, menen vanhoilla tutuilla ja turvallisilla:)

      Poista
  3. Rullassa myytävä terassimatto toimii hyvin! Meillä on tumman harmaa (lähes musta) ja ostettu Bauhausista. Siellä oli ainakin neljää eri väriä (vaalean harmaa, vihreä ja ruskea tuon tumman harmaan lisäksi) ja kahta eri leveyttä (muistaakseni n. 1,3m ja 2m). Kolmisen metriä tuota kapeampaa leveyttä maksoi alle 30€, joten ei edes pahan hintaista. Hong Kong tavaratalossa oli samaa mattoa, kuten myös K-Raudassa. Hintoja en vertaillut kun ostin meidän maton hätäisenä heti ekasta kaupasta, josta löytyi sopivaa väriä...:) t. Lotta

    VastaaPoista
  4. http://www.lahdesmaki.fi/huonekalut/matot/louhi-kaytavamatto

    meille tuli parvekkeelle tätä mattoa ja sai ihan mittojen mukaan tilata. liike lähettää väreistä emaililla malleja

    VastaaPoista