maanantai 3. helmikuuta 2014

Viherkasveja ja tulppaaniähky

Olen viimeisen kahden vuoden aikana ostanut enemmän viherkasveja kuin koskaan aiemmin yhteensä. Aiemmin ostamieni viherkasvien saldo oli lähellä nollaa, mutta ymmärrätte pointin.

Tämä on lempparini. Ei kuole vaikka kuinka kaltoin kohtelisi. Mihin nuo lattialla lojuvat köynnökset kuuluisi laittaa? Rehu on vinossa ja syy sanottamattakin selvä.


Oliivipuutkin ovat vielä elossa. Isomman version vein talvehtimaan ystäväni kuistille, pienemmän kanssa otin riskin ja jätin talveksi kotiin. Nuo vihreämmät osat pitäisi kuulemma saksia pois, mutta olen saanut ristiriitaista tietoa siitä, voiko sitä tehdä talviaikaan. Oliivipuun hoito ei olekaan niin vaikeaa, kun vähän tsemppaa.


Viime syksynä innostuin mehikasveista. Ovat tosi helppohoitoisia ja vaikea tappaa (onnistuin kyllä uittamaan yhden setin homeiseksi).


Leikkokukkia en ole itse ostanut enää pitkään aikaan. Aiemmin meillä oli aina leikkokukkia mutta sitten niihin tuli ähky. Tulppaaneja on ollut aina tulppaaniaikaan viimeiset 17 vuotta. Ensimmäiset omaan kotiin itse ostetut tulppaanit olivat vaaleanpunaisia, ja niitä oli paljon. Muistan vielä päivämääränkin, 8.2.1997. Tuijotin tulppaaneja ja tajusin olevani oikeasti aikuinen. Nyt olen ollut niin pitkään oikeasti aikuinen, että tulppaanit eivät enää herätä mitään tunteita.

10 kommenttia:

  1. mehikasvit on jees, mun kaveri on vihrepeukalo ammatiltaan ja se monien yritysten jälkeen (ne eli noin 2-4vkoa) toi mulle mehikasvin ja saatesanoina "tätä sä et pysty tappamaan".
    josta tuli mieleen, että muutettiin marraskuussa ja oon ehkä kastellu sitä kolmesti tähän mennessä :D onkohan se kuollut, en oikein yletä tuonne korkealle näkemään..
    tuo ylin kiipeili meidän mummolan seinällä, niillä sellasilla valkoisilla millä johtoja kiinnitetään listoihin tms niin aika huomaamattomasti saa piiloon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Niin muuten kiipeileekin aika monen mummolan seiniä. Olenkin miettinyt, että mistä on niin tuttu. Ehkä mä ripustan jonkun vaijerin varaan;)

      Poista
  2. Oho, ihan uusi aspekti!
    Mä taidan vielä olla jossain latenttivaiheessa, kun ainoat kasvit ovat joko kausikukat ulkona/parvekkeella ja ne leikkokukat.
    Hyvännäköisiä nuo sun rehut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen viherkasveja. Sen lisäksi, että ovat kovasti in, vaikuttavat huoneilmaan positiivisesti. Rakkaudella kasvatettu:).

      Poista
  3. Taidampa kokeilla mehikasveja,ovat kovasti in.

    Näinkö teidät rinteessä eilen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne tuntuvat olevan.

      Saatoit nähdä, olisit tullut moikkaamaan.

      Poista
  4. Kaikki muut sisäkasvit tapan, mutta orkideoista vanhin on voimissaan 14 vuoden jälkeenkin! Salaisuus on niiden laiminlyönti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, 14 vuotta on jo aika kunnioitettava. Ehkä munkin pitäisi olla kärsivällisempi eikä heittää rehuja heti ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen roskiin.

      Poista
  5. Tuo ylin on kultaköynnös.Seinällä tosiaan kiipeilee, varressa on nystyröitä joilla tarttuukin seinäpintaan, mutta kiinnikkeet tarvitsee. Meillä noita 2 amppeleissa, kiedotaan aina rönsyjä ympäri amppelia, kun alkavat rehottaa alaspäin. Ja tiedoksi, mitä paremmin kukka voi sen enemmän on lehdissä valkoista, eli kuvan mukaan kukkasi voi hyvin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti tästä infosta:) Olen itsekseni miettinyt, että ovatko nuo valkoiset hyvä vai huono juttu...

      Poista