lauantai 19. lokakuuta 2013

Betonivalaisin

Syysloma lopussa ja eilen illalla kotiin tullessa tajusin, että pimeys alkaa taas olemaan vallitseva olotila. Meillä ei ole viime aikoina vuosina paljoa sisusteltu, mutta tänään, syksyn ainoana vapaana viikonloppuiltana tein puutelistan. Akuutein asia on Inkan huoneen kattovalaisimet, nykyiset Midsummer Light eivät oikein toimi, eivät ole toimineet moneen vuoteen.

Nykyään ihan joka ikisessä uudessa toimistossa, ravintolassa ja liikkeessä katosta roikkuu industrial valaisimia. Mun mielestä ihan hyvännäköisiä, ei ehkä kovin aikaa kestäviä, mutta ei meidän huushollissa samat valaisimet muutenkaan kovin montaa vuotta katossa roiku. Meillä on kaveripiirissä erittäin toimiva vaihto-/lainausrinki, joten valaisimia saa suht helposti vaihdettua tarpeen mukaan.

Ostin Inkan huoneeseen tuollaiset industrial -tyyppiset ratkaisut. Mallasin niitä paikoilleen ja totesin, että ei sovi. Inkan huone on ihan hyvän kokoinen, mutta huoneen malli on pitkä ja kapea ja nuo valaisimet tekivät huoneesta liiankin industrialin. Eli vaihtoon. Itse tykkään tosi paljon Normann Copenhagenin Bell valaisimista, mutta tyttö itse ei ihan lämmennyt lehmänkelloille. Hyvä niin, koska pieninkin malli maksaa 300 euroa ja lamppuja tarvitaan kaksi. Säästin siis juuri 600 euroa.

Toinen tämän hetken suosikki on pienet betonivalaisimet, ovat mun mielestä tosi kivoja. Ystäväni ehdotti Nevvorks Material -valaisimia, niitä saa myös betonisena. Näiden hinta on puolet vähemmän kuin Bellin. Finnish Design Shopissa valikoimissa on näitä, ajattelin tilata kotiin kokeiluun.

Kolmas vaihtoehto,omasta mielestäni aivan kuningasidea, olisi ostaa Artekin A330S valaisimet, jota saa nykyään myös erikoisvärinä mustana. Tämä ainakin kestäisi aikaa. Jos Inka jostain syystä kypsyisi näihin, niin mulle kelpaisi ihan milloin vain. 16 -vuotias ei vaan osaa arvostaa samoja asioita kuin äitinsä. Meillä on tällä hetkellä keittiössä kaksi valkoista A330S:ää ja olen yrittänyt vaihtaa äitini kanssa hänen messinkiset kolmekolmekymppisensä omiin valkoisiini. Ei ole tullut vaihtokauppoja.


Kävin Stockalla pyörähtämässä ja siellä oli varsin potentiaalinen betonivalaisinmalli. Kuvassa keskellä oleva pienin valaisin. Näyttää tosi pieneltä johtuen siitä, että etualalla oleva iso Bell on oikeasti tosi iso. Värikin vaikuttaa harhaanjohtavasti valkoiselta vaikka todellisuudessa on harmaa. Olisiko teillä ole parempia, vielä edullisempia vaihtoehtoja?

14 kommenttia:

  1. Ei oo edullisempia vaihtoehtoja. Mulla on niin ikävä meidän Artekin käsikranaatteja, jotka odottavat varastossa. A330 messinkisenä pääsi mukaan välikotiin, mutta on aivan liian korkealla nyt. Jaksais vaan laskea joku päivä.
    Sitä ennen Kitzbuhel-Innsbruck-Garmish-Neushwastein-Augsburg-Inglostadt ennenkuin "pääsee" säätöhommiin ;).

    VastaaPoista
  2. Miten teidän vaihtorinki toimii,onko teillä jotkut säännöt tai lainausajat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole lainausaikoja, tarpeen mukaan. Omistaja saa omansa takaisin ihan milloin haluaa. Sääntönä lähinnä se, että toisen omaisuudesta pidetään huolta. Jos jotain hajoaa niin se luonnollisesti korvataan. Valaisimet eivät kuitenkaan kulu käytössä, joten niitä voi hyvin lainata/vaihtaa.

      Poista
  3. A330S valaisee musta aika pienen alueen. Meillä oli vanhassa kodissa minieteisessä ja oli kyllä kirkasta kun oli 60W lamppu (sais olla vaan 40W ja nyt on kupu kellastunut sisältä) mutta nyt kun lamppu laitettiin sillä nelikymppisellä polttimolla bellan työpöydän päälle niin valaisee just siihen sopivan alueen. Ja en oikein osaa ehdottaa mitään koska mun mielestä kaikki valot valaisee liian vähän :D eli sellanen teollisuusloisteputki olis ehkä optimin ;) Lastenhuoneissa tällä hetkellä on katossa upotetut spotit ja sen lisäks bellalla kaksi muuta valoa ja jiillä Granitin työmaavalaisin jossa 60W lamppu ja se kyllä valaisee varsin tehokkaasti lisävalona. Mutta tuollaisella valoarsenaalilla alkaa jo olla valoa ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei nuo artekit mitään lukuvaloja ole. Meillä on lukuvaloina Tolomeot kolmessa huoneessa ja ne toimivat hyvin.

      Meille nuo työmaavalaisimet eivät oikein sovi, kun on standardikorkuinen 2000 -luvun kämppä. Ne tulevat enemmän oikeuksiinsa joko loft -henkisissä asunnoissa tai sitten vanhemmissa taloissa, joissa on korkeammat huoneet. Olen kerran sellaista meille sovittanut, mutta lopputulos oli niin tekemällä tehty, että annoin olla.

      Poista
  4. Niin samoissa mietinnöissä täälläkin! Ja mä olen sentään ollut ajoissa liikkeellä ja varmaan kuukauden istunut koneella, mutta en ole löytänyt sopivia - tai sopivan hintaisia. Meillä lastenhuoneissa on spotit (onneksi!), mutta meidän makkariin ja olkkariin tarvittaisiin, kattovalaisimet ja makkariin vielä yövalot. Makkarin kattoon haluaisin ehkä sen Le Klintin "pehmiksen" (172?!), yövaloista en osaa päättää, en löydä pehmikselle sopivia kavereita.. Ja olkkariin toiveissa olisi Foscarinin Caboche.

    Mutta siis sun valaisinpulmaan mulla ei ole mitään patenttiratkaisisua. Mieleen tuli Random light, eikö teillä olekin sellainen jossain? Kaksi niitä pieniä?

    Ananan kanssa samoilla linjoilla, mun pahin pelko rempan yhteydessä on ollut, ettei ole tarpeeksi valoa - mutta kyllä on - yläkerrassa siis ;).

    Ja teidän valaisinvaihtorinki kuulostaa loistavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi, kun olisi tullut aiemmin puheeksi, meiltä olisi voinut irrota yksi Le Klint. Cabochea olen usein miettinyt, se on oikeasti kaunis! Ja sopisi teille kuin nenä päähän. Ollaan tässä meidän ringissä mietitty, että ostetaan yksi kimppaan ja kierrätetään sitä jokaisella tietty aika. Ei olla vaan päästy yksimielisyyteen järjestyksestä;)

      Random Light ei toimi Inkan huoneessa, pieninkin on sinne liian iso. Huoneen muodosta johtuen valaisimet eivät saa olla liian isoja, mutta niiden pitäisi kuitenkin katkaista huonetta pitkittäissuunassa.

      Onko teillä Ananan kanssa jotenkin huono näkö?:)

      Poista
    2. Vai liittyykö valaistuksen tarve jotenkin valokuvaamiseen? Haa, sanokaa, että päättelin oikein:)

      Poista
    3. No voi hitsi kun ei tullut aiemmin puheeksi tuo Le Klint. Mutta mä voin liittyä teidän Caboche-rinkiin ja ratkaista ongelmankin pitämällä sitä pari ekaa vuotta ;).

      Valokuvaamiseen toi valaisemisen tarve ei kyllä liity, keinovalossa kuvista tulee ihan kamalia - mä ainakin käytän mieluummin jalustaa... Ananan näöstä en tiedä - omani heikkenee aina iltaa kohden(vanhuus ei tule yksin:) ja mä olen myös täällä rempan keskellä jatkuvasti etsimässä kamaa pimeässä vaatehuoneessa tai kiroan vessan himmeää valaistusta, joten mulla tästä valaistuksesta alkaa tulla jo kammo..:)

      Poista
    4. Mä neulon ;) Ja siis mut on varmasti aivopesty pienestä pitäen tähän valoasiaan. Meillähän on aina ollut vaaleaa, isot ikkunat ja hyvät valot. Olen lähes koko lapsuuden viettänyt nojatuolissa lukien ja äiti on aina marissut siitä kun en ole kesken lukemisen käynyt laittamaan valoja päälle, kun on hämärtynyt iltaa koden. Ja aina on puhuttu siitä valoisuudesta ja valosta ja valosta ja valosta. Ei ole tarpeeksi valoa, huonossa valossa ei voi tehdä mitään, täällä ei näe mitään....Eli joo, olen varmasti neuroottinen jo toisessa sukupolvessa =D

      Mites jos laittaisitte Lumiancen kiskot? Niihin saa todella hyvännäköisiä spotteja ja valikoimaa on. Meillä oli edellisessä kiskot olkkarissa ja eteiskäytävällä ja siirretään ne nyt ruokasaliin sekä vierashuoneeseen kun vaan haetaan eka uudet kiskot. Spotteja on meillä kahta eri mallia jotka on valittu puhtaasti ulkonäkösyistä ... mutta ledspoteilla ne myös valaisee hyvin ja valon sävy on oikea.

      Poista
    5. Höh, pieleen meni.

      A, spotit ei toimi tuossa huoneessa.

      Poista
  5. Mitäs jos kysyisit Inkalta, ja menisit sen mukaan ;)
    Mutta ehdottaahan toki aina voi ;) Mitenkäs olis esim. Pantonin Flower Potit? Niitä löytyy jos jonkun värisinä ja on tosi kaunis selkeine linjoineen ja pienikin vielä.

    -Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen kysynyt. Ei vaan jaksa kamalasti innostua asiasta;)

      Flower Potit saivat "liian retro" -tuomion.

      Poista